Paneelikeskustelut ja Stepa vaikuttivat Tee Something – seminaarissa

Humanistisen ammattikorkeakoulun ensimmäisenvuoden yhteisöpedagogiopiskelijat järjestivät tiistaina 27.11. Tee Something - seminaarin Äänekosken kampuksella. Seminaari on osa Tee Something- hanketta. Hankkeen tavoitteena on yhteiskunnallisen aktiivisuuden sekä nuorten osallisuuden lisääminen sekä tukeminen. Seminaarin polkaisi käyntiin Rokkibreikki ja iltapäivää rytmitti räppäri Stepa. Seminaarin juonsivat HUMAKin yhteisöpedagogiopiskelijat Lari Lesojeff sekä Jonna Ahlgren.

Opintotuesta – yksi ylitys ei haittaa

Seminaarin ensimmäisen puheenvuoron piti Kati Savela KELAsta. Savelan esityksen aikana käsiteltiin opinto- sekä työllistymistukea ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Savela kertoi opintotuen myöntämisen edellytyksistä, KELAn verkkopalveluista, opintotuen määrästä sekä tulorajoista. Kysymyksiä heräsi etenkin tulorajaan liittyen eli siitä, kuinka paljon opintotuen ohella voi työstä saada tuloja ilman, että ne vaikuttavat opintotuen määrään. Savela kommentoi, ettei yksi tulorajan ylitys vuoden sisällä haittaa, sillä opintotuen tarve arvioidaan koko vuoden tuloihin nähden.

Rokkibreikki esiintyi Tee Something –seminaarissa Äänekoskella.

 Kuva: Sofia Sormunen.

Syrjäytyminen ja työttömyys – Paneelikeskustelu

Tee Something- seminaarin ensimmäinen paneelikeskustelu ”syrjäytyminen ja työttömyys” innosti yleisön osallistumaan. Paneelissa keskusteltiin koulujen keskeyttämisestä, alkoholista sekä rikollisuudesta, mutta myös ’kilttien tyttöjen’ heikosti kehittyneistä opiskelutaidoista ja sukupuolten tasa-arvosta syrjäytymis-tilastoissa. Panelistit nostivat esiin myös aikuisten syrjäytymisen: esimerkiksi sairastumisen vuoksi työelämästä poisjäämisen sekä siitä syntyvän kierteen. Vaikka paneelin aihe oli synkeä, keskustelu herätti kiinnostusta aiheeseen sekä toivoa siitä, että asiat voivat muuttua.

Nuorten osallisuus yhteiskunnassa - Paneelikeskustelu

Mitä on vaikuttaminen? - oli paneelissa ensimmäisten kysymysten joukossa. Vaikuttamisen nähtiin olevan ruohonjuuritasolta nousevaa, esimerkiksi oppilaskunnassa vaikuttamista sekä äänestämistä, oman mielipiteen esille tuomista sekä omassa ympäristössä vaikuttamista.

Workshopit antoivat tilaa myös luovuudelle. Kuva: Sofia Sormunen

Paneelissa keskusteltiin myös nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantumisesta. Esimerkiksi oppilaskunnat antavat lausuntoja nuorten toiveista heitä koskevissa asioissa. Myös yleisöstä otettiin kantaa keskusteluun ja tuotiin esiin taiteen eri muotojen vaikutusvoima, esimerkiksi vaiettujen aiheiden esille tuominen omissa sanoituksissa. Keskustelussa nousi esiin myös vapaamuotoisempi vaikuttaminen: mielenosoituksiin osallistuminen sekä järjestötoiminta.

Nuoret eivät välttämättä uskalla sanoa omia mielipiteitään tai tiedä miten asioihin voisi vaikuttaa. Paneelissa nousi useasti esiin aikuisten vastuu nuorten osallisuuden mahdollistajana sekä tsemppaajana: nuorille on tärkeä antaa kokemuksia siitä, että heidän ajatuksillaan on väliä.

Katso myös:

• Juontajien tekemä lämmittely videomuotoisena 
• Rokkibreikki pistää parastaan (RokkiBreikin - Hurriganesin Roadrunner)

 Teksti: Jenni Haapamäki

Opettaja opiskelijana

Miksi opiskelen? Opiskeluintoni selittyy ainakin uteliaisuutena elämälle. Uuden oppimisessa on oma, erityinen viehätyksensä. Opiskellessa saa haastaa itsensä. Siinä tutustuu uusiin ihmisiin. Yhteisöllisen oppimisen riemuna ovat mm. vertaispalaute, muiden ajattelun ja näkökulmien myötä rikastuva pohdinta ja oivallukset sekä ristiriitojakaan kaihtamaton argumentoiva keskustelu. Opiskelen saadakseni palautetta. Ammatillinen kehittyminen motivoi minua myös.
 

Opiskelijan arkea syyslukukaudelta 2012.

Opettajalle tuoreet opiskelijakokemukset ovat iloksi ja hyödyksi monella tapaa. Tunnistan paremmin opiskelijoiden tuskaa esimerkiksi riittämättömän tai epäselvän ohjeistuksen äärellä – ja toivon mukaan osaan nyt itsekin ohjeistaa tehtävät paremmin ja selkeämmin. Tiedän, miten ärsyttävältä ja turhauttavalta voi tuntua, jos teknisesti jokin mättää verkkokurssilla tai oppilaitoksen intrassa. Useammalla verkkokurssilla opiskelleena olen saanut ideoita omien verkkokurssien toteuttamiseen, ohjaamiseen sekä oppimistehtävien erilaisiin toteutuksiin. Uusia opetusmenetelmiä olen myös oppinut.

Työn, opintojen ja muun elämän yhteensovittamisen haasteet sekä omasta jaksamisesta huolehtiminen ovat tuttuja. Kunnianhimon ja käytettävissä olevien resurssien välistä ristiriitaa olen saanut usein pähkäillä. Vuodet ovat opettaneet, että voi tehdä parhaansa sen hetken käytettävissä olevien resurssien mukaan – aina ei veny antamaan itsestään 100 prosenttia, vaikka kuinka sitä halajaisi.

Tällä erää opiskelen kirjoittamisen perusopintoja Snellmann-kesäyliopistossa Jyväskylän yliopiston tutkintovaatimusten mukaisesti. Aiemmin olen opiskellut mm. verkkopedagogiikkaa, voimauttavan valokuvan menetelmäohjaajaksi sekä narratiivisia menetelmiä.

Uskon ihmisen kykyyn oppia, läpi elämän. Opiskelu kantaa ja kannattaa.

Erja Anttonen, lehtori (järjestötyö), Humakin Joensuun kampus (1.8.2013 alkaen Humakin Kuopion kampus)

Perjantai-illan kiksejä

Noin kerran kuukaudessa perjantaisin saan tehdä sitä, joka aina vaan saa meikäläisessä aikaan sairaan isoja hyvän olon kiksejä. Kiksit tarkoittavat kohdallani hurjasti energiaa, intoa, oivalluksia, arvostusta, ihailua, uusia näkökulmia ja tulevaisuuden näkyjä. Ei haittaa vaikka takana on jo kahdeksantuntinen työpäivä nuorisotyöalan kehittämisen parissa. Ei yhtään! Tarvitsen näitä fiiliksiä ihmisenä ja työssäni, joita saan nuorten kanssa kohtaamisissa ja keskusteluissa.

Tuohon kuukautiseen perjantai-iltaani usein kuuluu lähes huutonaurua muistuttavia ilokohtauksia, suuria tunteita (minulla ja nuorilla), sopivasti mäkättämistä (mäkä-mäkä… kuten tilan säännöissä lukee) ja ”syvällistä” elämän pohdiskelua muiden vapaaehtoisten ohjaajien ja ammattilaisten kanssa. Minä olen illassa yksi tukeva ja turvallinen aikuinen, joka antaa aikaansa nuorille. Olen nuoruuden veteraani, joka on mukana vapaaehtoisena Walkers-kahvilatoiminnassa. Tiedän mistä puhun, kun omasta nuoruudesta ja rippikoulustani on jo lähemmäs parikymmentä vuotta. Viimeksi ristiseiskan pelaamisen yhteydessä totesin, että en ole pelannut kyseistä korttipeliä sitten rippikoulun. Purin saman tien itseäni huuleen ja ajattelin, ”nyt jäi fossiili kiinni ja turha yrittää olla enää jutuissa mukana.” Nuoren kysymys kuuluikin heti perään, ”minkä ikäinen sä oikein olet?!” Eipä kuitenkaan ikätunnustukseni säikähdyksestäni huolimatta haitannut keskustelujamme. Sujuvasti siirryimme keskusteluun lävistyksistä ja siitä kännyköihin, musiikkimakuun ja S-keikkoihin, dataamiseen ja keskustelijan poikaystävään.

Hengissä on selvitty oma nuoruus, jonka myötä omaan näkyjä ja keinoja, joita nuorille antamalla ajallani jaan. En voi vapaaehtoisena ollessa täysin ohittaa alan ammatillisuuttani. Läsnäolo ja tasavertainen kohtaaminen sekä aito kiinnostus nuoreen tekevät hyvän ja rennon tyypin, joka saa aikaan myös nuorten arvostamaa kuria. Kasvattaminen, sitähän se on, ja kohdallani se on ammatillisuuteni johdosta tiedostettua toimintaa. Edellä mainituista elementeistä rakentuu onnistunut kohtaaminen nuorten kanssa.

Ensimmäisellä kerralla astuessani sisään kahvillaan en tietenkään ollut vielä kovin vahvoilla. Olin uusi ja vieras aikuinen nuorille. Eikä mitään hajua, millainen porukka (=yhteisö) minua oli vastassa. Pölähtäessäni sisään kahvilan ovesta olivat nuoret tuumanneet toiselle heille tutulle vapaaehtoiselle, että ”kukas se tuo luulee olevansa…”. Parkkeerattuani toisen vapaaehtoisen viereen pingispöydän reunalle olin kuitenkin nopeasti jutun syrjässä kiinni nuorten kanssa. Jo ensimmäisenä iltana nuoret pelastivat minut vessasta jumiutuneen lukon armoilta, ”nostapa”-katseeni ymmärrettiin kun Uno-kortit lensivät lattialle, ja kun mehupurkki ei osunutkaan roskiin. Nyt pari kertaa oltuani samaiset epäilevät nuoret kysyvät, ”koska sä tuutkaan sitten seuraavan kerran?” ja varoittavat, että ovat ehkä silloin erinäköisiä kampaajan jäljiltä. En ehkä tunnistaisi heitä. Kyllä minä tunnen ja muistan heidät. Odotan jo seuraavaa kohtaamistamme.

Kirjoittaja Marjo Kolehmainen on HUMAKin projektipäällikkö, joka toimii vapaaehtoisena jyväskyläläisessä Walkers-kahvilassa.