torstai 24. tammikuuta 2013

Humakista voit hankkia itsellesi oman näköisen ammatin!



Olen iloinen, että muutaman lukion jälkeisen välivuoden jälkeen pääsin pari vuotta sitten opiskelemaan Humanistiseen ammattikorkeakouluun. Olen havainnut, että Humakista saa juuri sellaiset eväät tulevaisuuden työelämään, kuin itse haluaa. Mielestäni se on suuri rikkaus, sillä vaikka opiskelemmekin pienessä ammattikorkeakoulussa, niin silti oman opintokortin voi täyttää ihan sillä tavalla, kuin itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta.

Itse olen tähän mennessä tarttunut muun muassa projektien toteuttamiseen luokkani kanssa sekä opintojakson suorittamiseen harjoitteluna työelämässä heti ensimmäisenä vuonna.

Hyvin monesta kurssista on mahdollisuus valita joko koulussa opiskeltava kontaktimuotoinen opiskelu tai sitten harjoittelu työelämässä. Eli, jos kokee olevansa tekemällä oppija – niin kuin allekirjoittanut itse – niin voi hyvin monta kurssia suorittaa vaikkapa kuntien nuorisotoimella, eri järjestöissä tai vanhain-/päiväkodeissa.
Toukokuun ilta opiston laiturilla. Voimauttavaa valokuvaamista opiskelemassa.

1-vuonna kiinni oman mielenkiinnon mukaisiin kursseihin:

Humanistisen ammattikorkeakoulun tavoitteina onkin tarjota monenlaisia väyliä opiskelijoille. Näistä ensimmäisenä tulee vastaan ensimmäisen vuoden loppupulla orientaatio-opiskelut jossain päin suomea. Itse olen aina ollut kiinnostunut matkustelusta sekä erilaisista taiteista, erityisesti teatterista. Tulevaisuuden ammattiin olisi siis mahtava liittää sekä kansainvälisyyttä, että taide- ja kulttuurikasvatusta. Kampuksemme ovat kohtalaisen pieniä, mutta mielestäni sekin on pelkkää plussaa. Pienten ryhmäkokojen takia eri teeamaisia orientaatio-opiskeluja ei voida järjestää kaikilla kampuksilla, mikä toisin sanoen tarkoittaa pientä ”vaihto-oppilas aikaa” itse Suomen sisällä aina ennen kesälomaa.

Itse lähdin ensimmäisen vuoden toukokuussa Keski-Suomen Suolahdelta Joensuuhun lukemaan juurikin taide- ja kulttuurikasvatusta. Muita mahdollisuuksia ovat muun muassa seikkailukasvatus, mediakasvatus tai liikunta ja terveyskasvatus. Toukokuussa Joensuun kauniilla kampuksella – joista muuten kaikki ovat luonnon vesistöjen välittömässä läheisyydessä - oli mukava viettää kesän ensimmäisiä lämpimiä päivinä opiskellen soveltavan draaman eri elementtejä suurella pihanurmikolla.

2-vuonna mahdollisuudet kasvavat:

Nyt kun olen siirtynyt toiselle vuodelle, niin entistä enemmän korostuu opiskelun monimuotoisuus. Tällä hetkellä omalta luokaltamme samanaikaisesti muutama opiskelija voi olla harjoittelussa oppimassa jo tulevaisuudessa häämöttävää kurssia, kun opiskelijakaverit ovat tekemässä Jyväskylässä Nuori 2013-nimistä seminaari-/messutapahtumaa. Itse taasen olen vapaajaksolla, sillä saan hyväksi luettua meneillään olevan kurssin, kun lähden maaliskuun alussa 4kk vaihto-opiskelijaksi Tanskan Roskildeen.

Koulussamme kannattaakin pitää silmät ja korvat auki, koska tarjolla on myös paljon mahdollisuuksia, joita meille tarjotaan myös työelämän puolelta. Itse hain vaihtoon Tanskaan, kun juurikin Joensuussa kävi tanskalainen lehtori kertomassa nyt maaliskuussa alkavasta kurssista.

Koulumme opiskelijoita ja henkilökuntaa varten on intranet HumakPro, joka on verrattavissa monen tuntemaan Wilmaan. Useasti HumakProon kautta opiskelijat saavat siis myös työelämästä tarjouksia, joiden kautta voimme päästä uusiin harjoittelupaikkoihin tai vaikka pienemmiksikin jaksoiksi ulkomaille. Muutaman opiskelukaverini ovat olleet muun muassa Portugalissa ja Romaniassa muutaman viikon mittaisella intensiivi-opiskelujaksolla ja tällä hetkellä tiedän kaksi kaveria, jotka tarttuivat Äänekosken 4h-yhdistyksen tarjoukseen ja lähtevät Belgiaan pariksi viikoksi nuorisoporukan kanssa.

Nyt kun olen siis puolitoista vuotta opiskellut koko kolmen ja puolen vuoden periodistani niin olen saanut jo kaikenlaisia mahdollisuuksia ja uskon niiden vielä kasvavan edelleen mitä pidemmälle kuljen opintokorttiani. Erityisen innolla odotan tällä hetkellä tietysti vaihto-aikaa Tanskassa ja tiukka rahan säästäminen onkin jo käynnissä. 

Mikäli  sinua kiinnostaa tulla opiskelemaan juuri sellaista tutkintoa itsellesi, kuin itse haluat, niin suosittelen lämpimästi Humanistista ammattikorkeakoulua ja mitä tahansa sen kolmesta koulutusalasta. Sekä viittomakielen tulkin, kulttuurituotannon sekä etenkin oma yhteisöpedagogi-tutkintoni kohdalla voi itse muokkaamaan omaa opintopolkuaan omien mieltymyksiensä mukaan.

Mirva Rostedt on Äänekosken kampuksen toisen vuoden yhteisöpedagogi-opiskelija.
Hän tällä hetkellä Humakilla harjoittelussa markkinointia tekemässä.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Humak ja oranssi väri vahvasti esillä Nuori2013 -tapahtumassa


Humak oli mukana tekemässä valtakunnallista Nuori 2013- tapahtumaa 8.-10.1.2013. Kolmepäiväinen nuorisotoimialan ammattilaistapahtuma keräsi huimat 2500 kävijää Jyväskylään. Nuori2013 osallistujat pääsivät nauttimaan koulutuksista, asiantuntijapuheenvuoroista, keskusteluista sekä tapaamisista. Tapahtuma tarjosi 120 tunnin edestä monipuolista ohjelmaa.

Tapahtumassa oli mukana ennätykselliset 80 näytteilleasettajaa. Erilaisia seminaareja ja luentoja oli kaikkiaan 120 tuntia. Humakilla oli keskiviikkona oma seminaari sekä yksi seminaaritila oli nimetty Humak-saliksi
Tapahtumassa oli mukana ennätykselliset 80 näytteilleasettajaa. Erilaisia seminaareja ja luentoja oli kaikkiaan 120 tuntia. Humakilla oli keskiviikkona oma seminaari sekä yksi seminaaritila oli nimetty Humak-saliksi.
Väriä joukkoon toivat Humakin opiskelijat ja henkilökunta aktiivisella osallistumisella, pirteillä oransseilla paidoillaan sekä ständillä sekä uudella logolla. Humakin viisikymmenpäisen talkootyöryhmän lisäksi tapahtumassa toimi Humakin viisihenkinen viestintätiimi, joka tuotti tapahtumasta blogeja, kuvia ja videoita nuori2103.innofactor.fi/ sivustolle. Humakin oma keskiviikon seminaari pureutui nuorisotyön ja kasvatuksen suhteeseen. Kati Soanjärven ja Eeva Sinisalo-Juhan promotoima seminaari oli antoisa sisällöllisesti, mutta huipentui Äänekosken H12-oppijoiden draamaesityksiin. 

 

Kohtaamisia, keskusteluja ja verkostoitumista

Humakkilaiset järjestivät myös iltatilaisuuden otsikolla ”Uusi vuosi, uudet kujeet”, jossa kutsuvieraat saivat nauttia hyvästä seurasta, musiikista sekä pöydän antimista. Kaiken kaikkiaan koko kolmepäiväinen Nuori2013 -tapahtuma oli onnistunut niin järjestäjien kuin tapahtumakävijöidenkin mielestä. Tapahtuman nettisivuilta, osoitteesta nuori2013.innofactor.fi/ voi käydä katsomassa kuvia ja videoita sekä tutustua tapahtuman blogiteksteihin. Tapahtuma-aikana nähtyjen luentojen diasarjat on nähtävissä osoitteessa http://www.slideshare.net/nuori2013.
 


Uudistunut Humak ja Humakin graafinen ilme oli näkyvillä tapahtumassa suurkuvatulosteessa, käsiohjelmassa, messuosastolla seminaareissa sekä humakilaisten paidoissa. Humak erottui vain edukseen.
 



Tekstin ja kuvan tuottivat:
Minna Kupiainen, kolmannen vuoden yhteisöpedagogiopiskelija Äänekosken kampukselta sekä Sonja Ahtiainen, viimeisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelija Äänekosken kampukselta.
Opiskelijat suorittivat tapahtumassa Viestinnän ilmaisutaidot -nimistä opintokokonaisuutta kirjoittaen, kuvaten, analysoiden, unohtamatta narikka-, ilmoittautumis-, siivous- ja kantonakkeja.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Nuorisotyön verkostojen rakentaja: Yhdessä kehittäen syntyy hyvää



Olipa oikein onnistunut tapahtuma, totesi Humakin yliopettaja, Nuorisotutkimusseuran tuore puheenjohtaja Merja Kylmäkoski kuvaillessaan nuorisoalan huipputapahtumaa NUORI2013, joka pidettiin Jyväskylässä 8. – 10.1.2013. Paikalla oli 2579 järjestöjen, kuntien, seurakuntien, työpajojen ja nuorisotutkimuksen ammattilaista. Humak oli näkyvästi esillä tapahtumassa ja vahvisti yhteistyösuhteitaan. Erityiskiitoksen saivat Humakin opiskelijat tapahtuman järjestelyistä.

Etsivän nuorisotyön koulutusta työelämän tarpeisiin


Merja toimi vetäjänä NUORI2013 -tapahtuman työryhmässä, jonka aiheena oli etsivä nuorisotyö. Aihe on ajankohtainen, mikä näkyi tilaisuuden suosiossa.

Humak järjestää Turussa kevätlukukaudella 2013 Etsivän nuorisotyön 10 opintopisteen laajuisen täydennyskoulutuksen, jonka suunnitteluun ja koordinointiin Merja on osallistunut. Idea tuli kentältä ja alusta asti koulutusta suunniteltiin yhteisöllisesti. Etsivän nuorisotyön tekijöitä Kemistä, Turusta, Tampereelta ja Kuopiosta on osallistunut sisällön suunnitteluun. Ja hyvää jälkeä syntyi, iloitsi Kylmäkoski.

Tätä pilottihanketta Humak toteuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella yhteistyössä Nuorisotutkimusseuran Etsivä nuorisotyö -tutkimushankkeen kanssa. Seuraava etsivän nuorisotyön täydennyskoulutus järjestetään kevätlukukaudella 2014 Helsingissä. Opintoihin haetaan opiskelijoita syksyllä 2013.


Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyötä


Joulukuussa Merja Kylmäkoski valittiin Nuorisotutkimusseuran puheenjohtajaksi. Hän on seuran puheenjohtajista ensimmäinen, jonka päätyö ei ole yliopistossa. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut täydentävät toisiaan nuorisotutkimuksen kentällä.

Meidän alallamme duaalimalli toimii, toteaa tyytyväisenä Merja Kylmäkoski. Ammattikorkeakoulut ovat hyvin edustettuina uudessa hallituksessa, joka valittiin yhdistyksen syyskokouksessa 10.12. 2012. Humakista hallituksessa on Pia Lundbom ja Mikkelin AMK:n nuorisoalan osaamiskeskittymä Juveniasta Jussi Ronkainen.

Nuorten ääntä kuuluviin nuorisotutkimuksen avulla


Nuorisotutkimusseura on vuodesta 1988 edistänyt monitieteistä nuorisotutkimusta. Jäseniksi voivat liittyä nuorisoa tai nuoruutta tutkineet tai tutkimuksesta kiinnostuneet henkilöt. Seuraan kuuluu noin 330 jäsentä.

Puheenjohtajuuskaudellaan Merja Kylmäkoski haluaa erityisesti kehittää yhdistyksen tutkimustoimintaa ja lisätä nuorisotutkimuksen näkyvyyttä. Tärkeä väline tässä on Nuorisotutkimus-lehti, jota Merja pääsee tekemään yhdessä uuden päätoimittajan, entisen humakilaisen Tomi Kiilakosken kanssa.

Kokenut nuorisotutkija


Merja Kylmäkosken ura nuorisotutkimuksen parissa alkoi 2000-luvun alussa. Hänen väitöskirjansa käsitteli poliittista aatehistoriaa. Tutkimusuran ensimmäinen hanke oli nuorisotutkimuksen arviointihanke, joka viitoitti tietä Merjan tulevalle uralle nuorisotutkimuksen parissa. Merjan uusin, nuoria pätkätyöläisiä käsittelevä artikkeli Nomadinen pätkätyö nuoruuden elämänpoliittisena valintana ilmestyy Nuorisotutkimus-lehden numerossa 4/2012.

Humakissa Merja aloitti vuonna 2007, ja hän on kehittänyt yhteisöpedagogikoulutusta mm. luotsaamalla yhteisöpedagogeja järjestö- ja nuorisotyön ylemmässä AMK-tutkinnossa.

Tampereen juna


Vapaa-ajan ongelmia ei yliopettajalla ja puheenjohtajalla ole. Montaa asiaa voi tehdä, kunhan yhteys niiden välillä on olemassa, toteaa Merja.

Merja Kylmäkoski on myös ensimmäinen pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tullut nuorisotutkimusseuran puheenjohtaja. Hän tulee pääkaupunkiseudun ulkopuolelta - ihan konkreettisesti - joka aamu.

Arkea elävöittää päivittäinen junamatka Tampere-Helsinki-Tampere. Pitkästä työmatkasta voi ottaa hyödyn ja huvin irti. Sen ovat huomanneet lukuisat ”vakkari-vaunulaiset”, jotka tekevät työtä, vaihtavat kokemuksia, tutustuvat ja verkostoituvat junamatkan aikana. 

Teksti: Tuula Johansson
Kuva: Elina Räihä