Mitä koulussa pitäisi muuttaa? Kouluun pääsy sallittu, vastaa Petri Paju.
”Kouluun pääsy kielletty, hälyt päällä” räpsähtää samantein screenille. Lause on kirjoitettu capslockit päällä aaneloselle, joka on teipattu Härkälän koulun seinälle. Härkälä on siis kuvitteellinen nimi Etelä-Suomessa sijaitsevalle koululle, jossa Petri ja tutkijakollegansa Tommi Hoikkala viettivät vuoden. Heillä oli tavoitteena ottaa selvää, mitä koulussa oikeasti tapahtuu. Niinpä he pestautuivat ysiluokkalaisiksi ysiluokkalaisten sekaan kokonaiseksi kouluvuodeksi.
Voisiko koulun ovet olla illalla auki? Voisiko se toimia
alueen yhteisenä kokoontumispaikkana? Miksi yhteisöllisyydestä pitää puhua sen
sijaan että toimittaisiin yhteisöllisesti? Mihin ne kaveri- ja toverisuhteet ja
niiden merkitys oikein jäi, kun siirryttiin rinnakkaiskoulujärjestelmästä
peruskouluun? Tällaisia kysymyksiä on ilmassa kun istun Vanhalla
ylioppilastalolla Apina pulpetissa – kirjan julkistamistilaisuudessa. Hoikkala
ja Paju kertovat kirjansa synnyttämistä kysymyksistä ja vastaavat niihin mihin
pystyvät.
- Mutta hei Petri, meniskö tää läpi; Karhun
punaiset lenkkarit, huppari ja Ray Banin lasit. Voisko näillä mennä ysille?
Petri arvioi Tommin päästä varpaisiin ja toteaa, että pienellä säädöllä kyllä
ja tarkoittanee Helsingin nuorisoasiainkeskuksen logoa Tommin hupparissa.
Kumpikin on sonnustautunut asiallisesti huppariin ja se jos mikä on yläkoulun
uniformu.
Voiko olla mahdollista, että kuudennen luokan jälkeen
siirrytään systeemiin, jossa aineenopettajat käyvät tarjoilemassa oman
opetuksensa ja siirtyvät seuraavalla tunnilla seuraavan ryhmän pariin? Mihin
katoaa kaikki se sosiaalinen tieto, mikä luokanopettajilla vielä alakoulussa on
ryhmästä?
Tarvittiin kaksi sosiologisetää, jotka lähtivät vuodeksi ysille,
jotta saatiin tieto nuorten ryhmän ja yhteisön merkityksestä. Hoikkala
muistuttaa Koskenniemen viisaudesta, missä toverisuhteilla on suuri vaikutus myös
oppimiseen. Tällainen tuntuu unohtuneen peruskoulussa. Jos tarvitaan
ryhmäyttämistä, huudetaan apuun nuorisotyöntekijät.
Hyvä että huutavat, ajattelen. Mutta olisiko kouluissa
suurempikin nuorisotyöntekijöiden mentävä aukko? Sosiaaliset taidot, ryhmässä
toimiminen, vertaissuhteet eivät ole itsestäänselvyys, mikä imeytyy ihmiseen
suotuisissa olosuhteissa (kuten kouluissa?!), vaan tarvitaan aikaa, läsnäoloa,
kohtaamisia, juttelua, kuulemista, ihmettelyä, sanoja, tunteita, puhetta…
Tiedon kielen rinnalle tarvitaan taidon kieltä. Pisatutkimukset ovat
osoittaneet, että älyä löytyy. Tarvitaan vielä pieni korjausliike, että
löydetään koulutyöhön innostus, hauskuus ja yhdessä tekemisen riemu. Sosiaalisesti
taitavat nuoret – missä on koulu, josta heitä valmistuu? Olisiko nuorisotyöntekijöiden
käärittävä hihat?
Hei yhteisöpedagogi, se on kouluunmenon paikka.
Johanna Kuivakangas
Kirjoittaja on nuorisotyön yliopettaja Jyväskylän TKI-keskus Akselista
Kirjoittaja on nuorisotyön yliopettaja Jyväskylän TKI-keskus Akselista