perjantai 6. syyskuuta 2013

Nuorisotyö tuli jo kouluun


Mitä koulussa pitäisi muuttaa?  Kouluun pääsy sallittu, vastaa Petri Paju.
 ”Kouluun pääsy kielletty, hälyt päällä” räpsähtää samantein screenille. Lause on kirjoitettu capslockit päällä aaneloselle, joka on teipattu Härkälän koulun seinälle. Härkälä on siis kuvitteellinen nimi Etelä-Suomessa sijaitsevalle koululle, jossa Petri ja tutkijakollegansa Tommi Hoikkala viettivät vuoden. Heillä oli tavoitteena ottaa selvää, mitä koulussa oikeasti tapahtuu. Niinpä he pestautuivat ysiluokkalaisiksi ysiluokkalaisten sekaan kokonaiseksi kouluvuodeksi.

Voisiko koulun ovet olla illalla auki? Voisiko se toimia alueen yhteisenä kokoontumispaikkana? Miksi yhteisöllisyydestä pitää puhua sen sijaan että toimittaisiin yhteisöllisesti? Mihin ne kaveri- ja toverisuhteet ja niiden merkitys oikein jäi, kun siirryttiin rinnakkaiskoulujärjestelmästä peruskouluun? Tällaisia kysymyksiä on ilmassa kun istun Vanhalla ylioppilastalolla Apina pulpetissa – kirjan julkistamistilaisuudessa. Hoikkala ja Paju kertovat kirjansa synnyttämistä kysymyksistä ja vastaavat niihin mihin pystyvät. 




-         Mutta hei Petri, meniskö tää läpi; Karhun punaiset lenkkarit, huppari ja Ray Banin lasit. Voisko näillä mennä ysille? Petri arvioi Tommin päästä varpaisiin ja toteaa, että pienellä säädöllä kyllä ja tarkoittanee Helsingin nuorisoasiainkeskuksen logoa Tommin hupparissa. Kumpikin on sonnustautunut asiallisesti huppariin ja se jos mikä on yläkoulun uniformu.

Voiko olla mahdollista, että kuudennen luokan jälkeen siirrytään systeemiin, jossa aineenopettajat käyvät tarjoilemassa oman opetuksensa ja siirtyvät seuraavalla tunnilla seuraavan ryhmän pariin? Mihin katoaa kaikki se sosiaalinen tieto, mikä luokanopettajilla vielä alakoulussa on ryhmästä? 

Tarvittiin kaksi sosiologisetää, jotka lähtivät vuodeksi ysille, jotta saatiin tieto nuorten ryhmän ja yhteisön merkityksestä. Hoikkala muistuttaa Koskenniemen viisaudesta, missä toverisuhteilla on suuri vaikutus myös oppimiseen. Tällainen tuntuu unohtuneen peruskoulussa. Jos tarvitaan ryhmäyttämistä, huudetaan apuun nuorisotyöntekijät. 

Hyvä että huutavat, ajattelen. Mutta olisiko kouluissa suurempikin nuorisotyöntekijöiden mentävä aukko? Sosiaaliset taidot, ryhmässä toimiminen, vertaissuhteet eivät ole itsestäänselvyys, mikä imeytyy ihmiseen suotuisissa olosuhteissa (kuten kouluissa?!), vaan tarvitaan aikaa, läsnäoloa, kohtaamisia, juttelua, kuulemista, ihmettelyä, sanoja, tunteita, puhetta… Tiedon kielen rinnalle tarvitaan taidon kieltä. Pisatutkimukset ovat osoittaneet, että älyä löytyy. Tarvitaan vielä pieni korjausliike, että löydetään koulutyöhön innostus, hauskuus ja yhdessä tekemisen riemu. Sosiaalisesti taitavat nuoret – missä on koulu, josta heitä valmistuu? Olisiko nuorisotyöntekijöiden käärittävä hihat? 

Hei yhteisöpedagogi, se on kouluunmenon paikka. 
 
Johanna Kuivakangas
Kirjoittaja on nuorisotyön yliopettaja Jyväskylän TKI-keskus Akselista