Seikkailukasvatusta Tansaniassa tallaten: Blogi 6. Yhteisöpedagogi Tansaniassa?

Toiseksi viimeisessä Tansania-blogissan Carita ja Ville pohtivat yhteisöpedagogin ammattitaidon tarvetta Tansaniassa.

Reissun aikana olemme nähneet ja kuulleet paljon tarinoita apua tarvitsevista. Tansaniassa toimii paljon pieniä yhdistyksiä, jotka ovat perustaneet avunantokeskuksia tietyille ryhmille. Suurimmat avuntarvitsijat ovat katulapset, hiv-positiiviset yksinhuoltajaäidit sekä prostituoidut nuoret. Myös kehitykseltään jälkeen jääneet tai muuten vammautuneet lapset ovat suuren avun tarpeessa. Tansanialaisessa kulttuurissa on suuri häpeä perheelle, mikäli lapsi on jollain tapaa vammainen. Tästä syystä näitä lapsia hylätään paljon. Asenteet ovat kuitenkin hiljalleen muuttumassa ja täälläkin on alettu ymmärtämään näiden lasten ihmisarvo. Tansaniassa ei tunneta nuorisotyö – termiä, mutta esimerkiksi katulapsikeskuksissa työskentelee paljon paikallisia, joista osa ihan vapaaehtoisesti. Suurin osa nuorten kanssa työskentelevistä henkilöistä toimii sosiaalityöntekijä nimikkeellä ja heillä tulee olla jonkinasteinen koulutus sosiaalityöstä. Sosiaalityö täällä kuitenkin tarkoittaa enemmän lasten kanssa leikkimistä ja pelailua kuin esimerkiksi heidän kasvattamistaan tai opettamistaan. Kertoessamme nuorisotyön ja varsinkin seikkailukasvatuksen opinnoistamme, ollaan täällä oltu vähän huulipyöreänä. Täällä ei esimerkiksi tunneta termiä erityisnuori. Välillä tuntuu, että paikalliset ajattelevat ”mitä ihmeen länsimaista paapomista, ei muuta kuin keppiä takamukselle, niin johan alkaa ”erityisnuori” käyttäytymään”.

Nämä kaikki edellä mainitut erityisryhmät ovat sellaisia, joihin yhteisöpedagogin vaikuttavaa kättä etenkin mielestämme tarvittaisiin. Varmastikin helpoin ja vaikutuskeinoiltaan vahvin tapa vaikuttaa, on jonkin avunantokeskuksen kautta toimiminen. Näiden ryhmien kanssa toimimalla yhteisöpedagogi pystyy vahvistamaan omalle ammatti-identiteetille luontaista tasa-arvoa ja yhteisöllisyyttä. Mielestämme nämä avuntarvitsijat ovat täällä poikkeuksetta jo yhteiskunnasta syrjäytyneitä, eikä niinkään syrjäytymisvaarassa olevia. Heidän kanssaan oleellisinta työkenttää olisi vahvistaa itsetuntoa ja oman arvon ymmärtämistä sekä herätellä ajattelemaan, että erilaisuus ei ole tuomio alempiarvoisuuteen. Erityisryhmien kanssa olisi tärkeää myös luoda turvallisia yhteisöjä ja sosiaalisesti vahvistavaa toimintaa, kuten erilaisia kerhoja nuorille ja vastaavasti vertaistukiryhmiä esimerkiksi hiv-positiivisille naisille. Erityisen tärkeäksi tehtäväksi yhteisöpedagogille koemme myös vahvistaa yhteiskunnallista pohjaa tuottamalla tietoa ja kumoamalla erilaisia ennakkoluuloja näitä kyseisiä ryhmiä kohtaan. Niin kauan kun yhteiskunta ei ole valmis huolehtimaan heikommistaan ja hyväksymään näitä apua tarvitsevia, muutoksen aikaan saaminen on hidasta ja vaivalloista. Yksittäinen ihminen pystyy auttamaan hetkellisesti, mutta pysyvään muutokseen tämän hetkisessä Tansaniassa tarvitaan vahvempia toimenpiteitä, jotka ovat lähtöisin valtion johdosta.

Humanisteina haluamme ajatella, että vaikeissakin tilanteissa, muutoksen lähtiessä ihmisestä, kaikki on mahdollista.

Toiveikkain terveisin,

Carita ja Ville

Seikkailukasvatusta Tansaniassa tallaten: Blogi 5. Päiväretkeilyä ja korkeuseroja

Chemka hot springs

Näkemistä, tekemistä ja kokemista riittää täällä päiväntasaajan alapuolella. Maisemat ja luonto ovat kauttaaltaan erilaista kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet. Tunnin ajomatka keskellä aavikoitunutta maaperää saattaa yllättää uskomattomilla luonnonihmeillä. Se hetki jolloin vähiten odottaa mitään, saattaa olla vain sekuntien päässä jostain odottamattoman kauniista paikasta. Saimme kokea tällaisen yllätyksen lähtiessämme metsästämään paljon kehuttuja Chemkan kuumia lähteitä. Selvitimme etukäteen missä kuumat lähteet sijaitsevat ja mikä tulisi olemaan meille edullisin kulkutapa mennä viettämään päivä Chemkan lähteillä. Kuljimme ensin dala dalalla noin tunnin matkan Arushan suuntaan, jonka jälkeen kulkuneuvo vaihtui kolmipyöräiseen tuk tukiin. Toinen tunti vierähti tuk tukin tärisevässä ja poukkoilevassa kyydissä huonokuntoisella soratiellä. Maisemat eivät juuri vaihtuneet eikä mikään antanut osviittaa siitä mitä tulisimme näkemään ja kokemaan. Vihreydestä tai vedestä ei ollut tietoakaan tunnin ajomatkalla aavikkoisella tiellä. Tämä kaikki muuttui yhdessä käännöksessä kun kuumat lähteet aukesivat eteemme.

Vietimme kuumilla lähteillä kokonaisen päivän niin uiden kuin vain nauttien kauniista maisemista. Päivää oli viettämässä kanssamme myös paikallisia ja muita turisteja, joiden kanssa oli mukava vaihtaa kuulumisia. Harvoin, jos koskaan on tullut nähtyä mitään näin kaunista, kuin mitä tämä päivä tarjosi meille.

Marangu waterfalls

Toinen päiväreissumme suuntautui n. 1800m korkeuteen Kilimanjaron rinteille. Tämä ainutlaatuinen kohde tarjosi meille niin kauniit vesiputoukset kuin historiallista tietoa Kilimanjaron alueella hallitsevasta Chakka-heimosta. Ensimmäisenä pääsimme tutustumaan Chagga-heimon vielä 1950-luvulla käytössä olleisiin ja asuttamiin luoliin ja asuinmajoihin. Chaggat ovat Tansanian kolmanneksi suurin heimo, joka asuttaa Kilimanjaron aluetta. Kilimanjaron alueen suoman ilmaston myötä maanviljely on yksi Chagga-heimon pääelinkeinoista. Rikkaan maaperän vuoksi Chaggojen alueella on historian saatossa taisteltu paljon eri heimojen välillä. Näiden taisteluiden ja vaarojen takia Chaggat loivat maanalaiset luolastot, joiden avulla he pystyivät suojautumaan ja kontrolloimaan sodankäyntiä. Mielenkiintoisen historian siivittämänä menimme tutustumaan näihin nykyään turistinähtävyyksiksi mukautettuihin luolastoihin. 

Tyypilliset Chaggojen asuttamat majat

Päivä päättyi silmiä hivelevän kauniille vesiputouksille. Vesiputouksilla ilmasto oli huomattavasti viileämpää kuin alhaalla kaupungissa. Seikkailupankkiin kertyi taas uusia kokemuksia, joita kantaa mukanaan loppuelämän.

Kilimanjaron huipulta sulanut lumi on puhdasta ja juomakelpoista

  

1,8km korkuiset terkut,

Ville ja Carita

Yhteisöpedagogiopiskelijat Carita ja Ville jatkavat raportointiaan Tansaniasta. Tässä blogissa voit seurata heidän matkaansa alusta alkaen.

Seikkailukasvatusta Tansaniassa tallaten: Blogi 4. Ei kiirettä Afrikassa ja muut kärsivällisyyden koettelemukset

Päivääkään emme vaihtaisi pois, mutta kerrottakoon nyt muutamia Tansanian kummallisuuksia. Tietyt asiat ja ärsyttävyydet hyökkäävät kimppuumme päivä päivän jälkeen. Välillä ne naurattavat, välillä kärsivällisyys viedään äärirajoille. Asiat eivät ole varsin suuria, mutta pyhitetään tämä blogi niiden avaamiselle.

’’No hurry in Africa’’

Tämä kaikista hermoja raastavin ja länsimaista täsmällisyyttä vastaan eniten kapinoiva elämäntapa. Asiana tämä on ollut helppo tiedostaa ja sisäistää, mutta sen kanssa eläminen on aivan toinen juttu. Kellonajoista kiinni pitäminen on tuntematonta utopiaa puhumattakaan siitä, että asiat täällä koskaan tapahtuisi nopeasti. Kärjistetysti tätä kuvaa se, että kun liikumme johonkin paikallisten ystäviemme kanssa, olemme luoneet tälle oman termin: ’’ Let’s walk like a normal people’’.  Ilman tätä lähes taianomaista ja matkaa puolet nopeuttavaa lausetta liikkuisimme kuin etanat, se on pidemmän päälle yllättävän rasittavaa ja vaikeaa. Täällä ei todellakaan ole kiire mihinkään, ei koskaan. Myös liikkeelle lähtemiseen tulee varata aikaa, sillä esimerkiksi jos klo 10.00 on sovittu lähtemisaika, niin todellisuus on lähes poikkeuksetta klo 12.00. Ei poikkeus vaan sääntö, joten ollessasi täydessä lähtövalmiudessa oikeassa ajassa, ota parempi asento sohvalla ja mutustele sanoja ’’ No hurry in Africa’’.  Siinä on sitä jotain.

Mzungu – valkoihoinen, Mzungu price – Valkoihoisen hinnat                               

Tässä termit, jotka tulevat hyvin tutuiksi jo pian Tansaniaan saapumisen jälkeen. Missä ikinä liikutkin, kuulet jatkuvaa ’’mzungu’’ huutelua. Niin lapset kuin vanhemmatkin ihmiset jaksavat aina muistuttaa tällä huutelulla sinua omasta ihonväristäsi. Usein se on kuitenkin harmitonta huomionosoittamista, mutta on saanut meidät pohtimaan myös rotuerottelun toista vähemmän puhuttua puolta. Ei kai se näinkään päin oikein ole? Myös kaupungilla liikkuminen on oma juttunsa.  Vaaleana et saa liikkua rauhassa ilman, että jatkuvasti joku olisi repimässä kauppaansa sinisilmäisen ja hölmön asiakkaan toivossa. Se minne paikallinen pääsee ilmaiseksi, vaaleaihoiset maksavat poikkeuksetta. Lisäksi on myös paikkoja, joissa on paikallisten hinnat ja erikseen vaaleaihoisten hinnat. Torille on myös turha mennä ostamaan yhtään mitään ilman paikallista ystävää, paitsi jos haluaa maksaa itsensä kipeäksi.  Vaaleaihoisia pidetään yleisesti rikkaina, joilla on varaa maksaa mitä vaan mistä tahansa ja tämän vuoksi kohtaamme päivittäin monenmoista onnenonkijaa. Tottahan se on, että meillä on enemmän rahaa käytettävissämme kuin keskiverto tansanialaisella. Yleisesti ajatus kuitenkin on vääristynyt, sillä täällä ei ymmärretä sitä, että elinkustannukset ovat Suomessa korkeammat kuin täällä. Ei meillä ole varaa ostaa kauppaa tyhjäksi tai tulla ylihinnoitelluksi päivä päivän jälkeen vaikka sitä täällä jopa suoraan ääneenkin sanotaan ’’Kun teillä sitä rahaa on..’’ .

Liikenne ja kulkuvälineet

Liikenne on kauniisti sanottuna täällä kaoottista. Jalankulkijana etenkin saa olla erityisen varuillaan, sillä kävelijällä ei käytännössä ole mitään oikeuksia. Autot tai moottoripyörät eivät väistä tai anna tilaa missään tilanteessa. Kulkuneuvot liikkuvat, ohittelevat ja pysähtelevät ilman minkäänlaista logiikkaa. Välillä ajetaan vastaantulevien kaistalla ja välillä voi vähän oikaista kävelytieltäkin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita näkee jatkuvasti ja onnettomuuksia sattuu päivittäin. Hyvällä onnella turvavyö saattaa löytyä kulkuneuvon yhdeltä istumapaikalta. Moottoripyöräkuskit ja kypärä ei myöskään kuulu samaan lauseeseen.  Myös paikalliset pikkubussit eli daladalat eivät välttämättä täyttäisi suomessa turvallisuusmääräyksiä: pikkubussiksi muutettu Toyota Hiace, matkustajia kevyet 25 ja ovikin saattaa roikkua poissa paikoiltaan. Mitäpä pienistä, jännitystä elämään vai miten se meni.

Toisaalta kyllähän me näitä kaikkia osasimme odottaa, tämä on ollut osa kulttuurin sopeutumista ja paikallisten tavoille oppimista. Vastapainoisesti on mielenkiintoista ajatella millaista tansanialaisen olisi sopeutua järjestelmälliseen ja suorituskeskeiseen yhteiskuntaamme. Yes, it’s hurry in Finland.

Kiireettömät terveiset ja hakuna matata,

Carita ja Ville

Yhteisöpedagogiopiskelijat Carita ja Ville jatkavat raportointiaan Tansaniasta. Tässä blogissa voit seurata heidän matkaansa alusta alkaen.

Seikkailukasvatusta Tansaniassa tallaten. Blogi 3. Kulttuurit kohtaavat Masai-kylässä

”Ville, minkälaisen morsiusmaksun joudut maksamaan tulevan vaimosi vanhemmille?”

”…ai, vain yksi vaimo? Etkö tarvitse enempää?”

”Mistä saatte vettä? Käytättekö aaseja veden hakemiseen ja kantamiseen?”

Muun muassa näihin kysymyksiin saimme vastata vieraillessamme eräässä masai-kylässä, Arushassa...

Rekan lavalla.. Vielä hymyilyttää.

 Masai-heimo on yksi Tansanian perinteikkäimmistä heimoyhteisöistä, joiden tunnusmerkkejä on varsin eristäytynyt ja alkeellinen elämäntyyli. Kylät ovat poikkeuksetta sähköttömiä ja tietoisuus ulkomaailmasta on vähäistä. Myös ulkopuoliset vieraat ovat harvinaisia.

Saimme poikkeuksellisen etuoikeuden päästä tutustumaan läheltä tähän mielenkiintoiseen yhteisöön. Mielenkiintoiselta ja ennakkoon jopa jännittävältä tuntuneen matkamme aloitimme Lauantaina, 22.11.




Paikallinen ystävämme, jonka kontakteilla saimme sovittua vierailun kylään halusi tarjota meille heti kättelyssä elämyksen… 

Perinteinen masai-transportaatio! Ihmisiä täyteen ahdettu rekanlava ja monttuinen soratie, huh?

Matkalla tuli myös vastaan jos jonkinlaista kulkijaa.

Vauhdissakaan ei kuski tainnut säästellä. Reiluina ja mukavina matkailijoina tarjosimme myös paikallisille elämyksiä vähintäänkin epävarmoin ja säikkyvien eleidemme kera. Emme tainneet olla ihan perinteiset kyytiläiset naurujen ja lukemattomien peukun näyttämisten perusteella. Myös muutaman tansanialaisen kuva-albumiin taisimme päätyä. 

 Noin 20 minuutin pomppuilun jälkeen me kaksi kätemme rakoille puristanutta hyppäsimme lavalta kiittäen kyydistä ja aloitimme kymmenen kilometrin pituisen vaelluksen halki periafrikkalaisten tasankomaisemien.

masaikylä

Näissä maisemissa sielu lepää ja kelpaa köpötellä.

Saavuimme masaikylään n. 3h kävelyn jälkeen iltapimeyden jo laskeuduttua. Matka taittui rattoisasti kauniita luonnonläheisiä maisemia ihaillen. Loppumatkan kylälle kuljimme pilkkopimeässä otsalampun voimalla ja välillä jopa suljimme ne pois päältä, sillä paikallinen ystävämme koki reitillä pysymisen helpommaksi jos valo ei ole sekoittamassa. Loimme toisiimme hieman kysyviä katseita, mutta aivan turhaan: Perille päästiin ongelmitta!

Perillä meitä odotti vieraanvarainen vastaanotto. Meidät ohjattiin perinteiseen lannasta rakennettuun masaitaloon ja teekupit oli kädessä ennen kuin huomattiinkaan. Ilta sujui rattoisasti, vaihdoimme ajatuksia ja tietoa niin omista kuin toistemme kulttuureista. Puolin ja toisin aiheutimme hämmennystä: Masai oli ihmeissään, että eikö Ville tule maksamaan tulevasta vaimostaan esimerkiksi 12:sta lehmää? Carita taas oli ihmeissään siitä jos hänestä joku haluaisi edes yhden lehmän maksaa, niin vanha kun muka on? Mene ja tiedä siitä sitten..

Monien mielenkiintoisten keskusteluiden jälkeen esimerkiksi siitä kuinka ’’Onko Amerikka Euroopan vieressä?’’ tai naisten ympärileikkauksesta päädyimme yölevolle. Viimeisen yllätyksenä masaikylä vielä tarjosi, kun Ville avasi savimajansa oven ja löysi sängystään 3 kanaa nukkumasta. Voitte kuvitella ilmeen. Seuraavana päivänä tutustuimme kylään vielä päivänvalossa ja saimme ohjatusti tutustua kylän lähialueisiin.

Hieno ja herättelevä kokemus maailman erilaisuudesta.

Heimoterveisin, Ville ja Carita

Aamuteet huiviin.