maanantai 11. elokuuta 2014

Kymmenen sanaa Humakista


Mirva Rostedt (H11) on valmistumassa Jyväskylän Humakista yhteisöpedagogiksi. Tämän tekstin "Kymmenen sanaa Humakista" hän kirjoitti Yhteisöpedagogi-blogia varten julkaistavaksi. Teksti on samalla myös osa Viestinnän ilmaisutaidot kurssia.​

 Opintojen loppuvaiheessa tulee mietittyä, että mitä tästä koulusta on nyt sitten tarttunut matkaan. Cheekin sanoja muokaten, ”mitä mulle jää, kun mä lähden täältä?”.  Koulun päätetään suureen opinnot niputtavaan opinnäytetyöhön, mutta ainakin Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön linjalla tehtävässä päättö portfoliossa pohditaan myös omaa osaamista ja kehittymistä opiskelujen aikana.



Oma portfolioni kasautui kansioksi jonka päälle askartelin leikekirjamaisesti ajatuksia siitä, millainen koulu Humakki on minulle ollut. Sanat, jotka valitsin kuvaamaan Humanistista ammattikorkeakoulua ovat: yhdessä, positiivinen, määrätietoinen, keskittyä, hauska, makea, seikkailu, persoonallinen, pieni ja välittää.

1.     Yhdessä

Ehdottomasti yksi koulun helmi on yhdessä tekemiseen kannustaminen. Opiskelijoista on tulossa tulevaisuudessa oikeastaan sosiaalisen kanssakäymisen ammattilaisia ja siksi myös opiskelujen aikana olen kokenut tärkeäksi lehtoreiden ja henkilökunnan välittömän lähestymisen meitä opiskelijoita kohtaan. Alusta alkaen koulutaipaleella on kannustettu myös ryhmätöihin ja opiskelijoiden keskinäisen kanssakäymisen kautta syntyvään oppimiseen. Esimerkkinä ensimmäisiä asioita, joita ensimmäisellä luokalla tehtiin oli kotiryhmät. Kotiryhmä on pieni noin viiden opiskelijan ryhmä, joka meidän luokalla muodostettiin asuinpaikkojen mukaan. Kotiryhmissä suoritettiin ensimmäisenä vuonna muutamia opintoja ja tehtiin ryhmätöitä yhdessä. Mielestäni kotiryhmien muodostaminen on hyvä keino päästä tutustumaan uuden luokan sisältä ensin muutamiin opiskelijoihin ja sen jälkeen vasta muihin.

2.     Positiivinen (pirteä)


Epäilen, mutta monesti olen miettinyt mahtaakohan Humanistisen ammattikorkeakoulun lehtoreiden sekä henkilökunnan työsopimuksissa olla pykälä positiivisen ilmapiirin luomisesta koulun alueelle. Luonnollisesti jokaisella ihmisellä on huonompia päiviä, mutta pääsääntöisesti oppitunneilla/luennoilla on ollut mukava istua sekä lehtoreita on ollut helppo lähestyä erinäisillä asioilla. Ensimmäisiä korkeakouluasteen opintoja suorittaessa myös se, että opiskelutovereinani on samalle alalle valmistuvia, samanhenkisiä ihmisiä luo välittömän ilmapiirin opiskelijoiden keskuuteen ja näin ollen koko koulun ympärille.

3.     Määrätietoinen


Humanistinen ammattikorkeakoulu on ollut ja on edelleen mielestäni hyvin määrätietoinen opinahjo. Parhaiten se on näkynyt tässä vuosien 2011–2014 välillä muutoksen alla. Oman opiskelutaipaleeni aikana tapahtuneen kampusten vähentäminen ja siitä aiheutuneet erinäiset asiat on loppupeleissä onnistunut hyvin. Itse Äänekosken kampuksella aloittaneena uutena opiskelijan alkuna tulen päättämään opiskeluni nyt Jyväskylän alueyksikön opiskelijana. Humakki piti huolen leikkauspäätöksien tullessa ilmi, että hallinto haluaa tiedottaa asioista mahdollisimman tehokkaasti ja totuudenmukaisesti suoraa opiskelijoita. Vaikka joissakin muutosseminaareissa oltiin ihmeissään erinäisistä asioista, niin silti kaikki saatiin setvittyä mielestäni asiallisesti.

4.     Keskittyä


Koulun aikana on saanut keskittyä omaan mielekkääseen tapaan oppia ja kehittyä. Opiskeluissa on kannustettu käytännön harjoitteluihin työelämään, mutta varsinkaan ensimmäisenä opiskeluvuonna siihen ei ollut velvoitetta.  Oman opiskeluideni alla kulkeneen opintosuunnitelman mukaan on saanut valita ammattialaa syventävistä kursseista mielenkiintoisia vaihtoehtoja ja itse olenkin suorittanut muun musassa taide- ja kulttuurikasvatuksen orientaation. Opiskelijoille annetaan tilaa keskittyä omilta tuntuviin vahvuuksiin ja kannustetaan niiden edelleen kehittämisessä.

5.     Hauska


Omaan opiskelutyyliini sopii vahvasti tekemällä oppiminen ja tässä korkeakoulussa, jos jossain on saanut tekemällä oppia asioita. Olen aina ollut vilkkaasti ideoita synnyttävä persoona ja useasti koulun penkillä ideoihin on vaikea tarttua, kun niitä ei näe konkreettisesti tuotettuna. Ensimmäisenä vuonna luonnollisesti opiskellaan niin sanotusti ammattitaidon kivijalkaa, mutta jo sen aikana kurssien sisälle oli muokattu asioita joita toteutettiin erinäisissä ympäristöissä. Muutamia asioita mainitakseni: osallistuimme nuorisomessuille aktiivisen ohjelmaosuuden suunnitteluun sekä toteuttamiseen, koulussa tapahtuvia ryhmätöitä oli lupa ja kannustus toteuttaa aktiivisessa muodossa, tuotimme yläkoululaisille suunnatun päihdevalistukseen liittyvän elämysreitin lähipaikkakunnalla. Toiseen vuoteen mentäessä erinäisten työelämässä suoritettavien harjoitteluiden määrä kasvaa, kunnes kolmantena ja neljäntenä vuonna opiskeluiden päättävät projektiopinnot sekä opinnäytetyö tehdään entistä pidempiaikaisena sekä perusteellisemmin työelämälle.

6.     Makea


Sana makea linkittyy oikeastaan hyvin edelliseen sanaan, hauska. Koulun aikana on ollut makea huomata, millaisia mahdollisuuksia tarjotaan opintopisteiden keräämiselle. Erikoisimpia nostoja saa esille ensimmäisen vuoden ohjaamisen perusteet kurssilta, jossa jokaisen opiskelijan tuli ohjata jotakin luokkatovereilleen. Yli kahdenkymmenen opiskelijan luokassamme saimmekin muun muassa venytellä, askarrella, pelailla, näytellä, taiteilla, ja allekirjoittaneen ohjauksessa kokata yhdessä.

7.     Seikkailu


Ehkä jo hieman kliseiseksi muuttunut sanonta siitä, että useasti opiskelu on ihmisen parasta aikaa, pitää ainakin omalla kohdallani paikkaansa. Ensimmäistä korkeakoulututkintoa tehtäessä, kotipaikkakunnalta ensimmäistä kertaa pois muuttaminen, täysin uusien tuttavuuksien kanssa opiskelu sekä konkreettisesti uusien asioiden oppiminen ovat kasvattaneet kyllä kohti tulevaa ammatillisuutta. Itselläni Humanistinen ammattikorkeakoulu on toiminut kaiken mahdollistajana entistä enemmän, sillä Äänekosken kampuksella asuin yhdessä noin kymmenen, saman alan opiskelijan kanssa opiskelija asuntolassa, joka sijaitsi koulun yhteydessä.

8.     Persoonallinen


Humakki on pieni ammattikorkeakoulu, mutta se takaa omalta osaltaan sen, että esille nousee entistä enemmän koulun ihmiset; niin lehtorit ja muu henkilökunta, kuin opiskelijatkin. Vaikka kaikki ovat mieleltään samanhenkisiä, samalle alalle opiskelevia aikuisia, luokasta löytyy siitä huolimatta niin hiljaisempia kuuntelijoita, kuin puheliaampiakin opiskelijoita. Ammattikorkeakoulussa opiskelijat ovat myös taustaltaan erilaisia, toiset ovat tulleet suoraan lukiosta, toiset armeijasta, osalla on yksi tai useampi vanha koulutus takataskussa. Jokainen opiskelija saa koulun edetessä valita oman opintopolkunsa vahvasti omien mieltymyksiensä ja vahvuuksiensa mukaiseksi ja tuota omien vahvuuksien löytymistä kannustetaan etsimään jo heti ensimmäisenä opiskeluvuonna. On suuri rikkaus saada tehdä ryhmätöitä, lukea lukupiirissä tentteihin ja elää opiskelija-asuntolassa, eri-ikäisten ja erilaisista taustoista tulleiden persoonallisten ihmisten kanssa.

9.     Pieni


Pieni ammattikorkeakoulu tarjoaa niin kehnompia, kuin hyviä seikkoja opiskelijoilleen. Pienen konsa vuoksi ammattikorkeakoulun kampukset sijaitsevat etäällä opiskelupaikkakuntien keskustoista. Itseäni hämmensi jonkin verran, kun hain Äänekosken kampukselle opiskelemaan ja koulu sijaitsikin varsinaisesti Suolahdessa, noin viidentoista minuutin ajomatkan päässä Äänekosken keskustasta. Autottomana opiskelijana sain ajoittain luottaa niihin opiskelijatovereideni apuun, jotka auton omistivat. Kehotankin ensimmäistä ammattikorkeakoulututkintoaan hakevan tarkistamaan tarkkaan, missä koulun kampus virallisesti sijaitsee.
Pieni ammattikorkeakoulu takaa myös erään ainutlaatuisen seikan, jota olenkin jo sivunnut Humak-mietteideni aikana. Humanistisen ammattikorkeakoulun ihmisläheisyys konkretisoituu entuudestaan pienessä koulussa. Lehtorit ovat välittömiä ja tuntevat lähes jokaisen opiskelijan nimeltä. Ihmisläheisyys esiintyy myös lähtökohtaisesti ns. byrokratiassa. Humanistisessa ammattikorkeakoulussa opiskelijoiden sähköpostit ovat nimien mukaisia, eivätkä opiskelijanumeroiden, kuten suurissa kouluissa.

10.Välittää


Viimeisenä sanana kuvaamaan Humanistista ammattikorkeakoulua valitsin sanana välittää. Välittämiseen kiteytyy oikeastaan myös kaikki edelliset yhdeksän sanaa Humakista. Yhdessä tekemällä, positiivisessa opiskeluilmapiirissä opiskelijoita huomioidaan niin hallinnolliselta, kuin opiskelijoita lähempänä olevalta lehtoreiden taholta. Opiskelijat saavat toteuttaa omien opiskeluidensa aikana monenlaisia kursseja ja omien vahvuuksien löytymisen kannustetaan. Välittömässä ja persoonallisessa opiskelijaseurassa tuntee entistä enemmän tulleensa kuulluksi. Nyt koulua lopettaessani en osaisi kuvitella opiskelevani suuressa ammattikorkeakoulussa. Monien eri opiskelulinjojen alla kuvittelisi hukkuvansa opiskelijamassan joukkoon. Kun opiskelija tuntee tulleensa kuulluksi ja kannustetuksi koulun aikana, kannustaa se myös ahkeroimaan opiskeluiden vauhdittamiseksi. Ainakin henkilökohtaisesti voin sanoa, että Humanistinen ammattikorkeakoulu tuntuu juuri oikealta koululta minulle.

Teksti: Mirva Rostedt
Kuva: Hanna Holmstén








keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Jokapäiväinen viestimme



Viimeiset opinnot odottavat arvosanaansa ja tutkintotodistuspyyntö täyttöä. Nyt, kun Humak-rutistukset on tehty ja tehtävät palautettu, pystyn huokaisemaan.  Samalla oivallan, että minulla on aikaa pohtia, mihin on tultu, mitä opittu.

Olen Tea Junikka, kohta 24-vuotias papereita vailla valmis yhteisöpedagogi. Opintojen aikana olen kasvattanut lapseni kolmevuotiaaksi terveeksi, eloisaksi ja elämäniloiseksi prinsessaksi, joka tietää mitä tahtoo. Opinnot ovat olleet elämässäni vain yhtenä osana, eivätkä ne aina ole saaneet tarvitsemaansa huomiota, mutta silti tässä ollaan!

Suurimmalta osalta opintoni ovat painottuneet viestintään ja viimeinen viestinnän tehtäväni on pitää tulevassa valmistujaisjuhlassa juhlapuhe. Pohtiessani tuota puhetta pohdin omaa opintopolkuani ja viestinnän merkitystä elämässäni ja tulevaisuudessani.

Suoritin keväällä 2013 viestinnän harjoittelua messutapahtumassa Keuruulla. Se kuului opiskelijarekrytointiprojektiin. Kuvasin Nadja Mäkistä haastateltavana.
Toki on tärkeää, että tiedostamme viestinnän teoriat ja merkitykset, mutta tajusin, että tärkein oppini on ollut oma viestintä. Jokapäiväisesti käytettävä viestintä eri tilanteissa, kohdatessa eri  ihmisiä. Se miltä näytämme ja millaisen kuvan itsestämme annamme. Arkea siivittää nykyään liian useasti kiire ja tiukat aikataulut, jotka saavat helposti kulmat kurttuun ja suupielet alaspäin. Kohtaamme päivän aikana paljon eri ihmisiä, joskus niin, ettemme edes tiedosta kohtaamisia, niiden automaattisuuden vuoksi. Kuinka moni keskittyy tuohon omaan viestintään arjen keskellä? Veikkaan tämän seikan jäävän monella työminän viestinnän pohdinnan varjoon. 

Siispä haastankin jokaisen opintojaan jatkavan tai valmistuvan, sekä kaikki Humakin työntekijät kiinnittämään huomiota omaan viestintään kiireisen arjen keskellä. Olisiko ideaa väläyttää hymy vastaantulijalle, tervehtiä iloisesti kassaneitiä ja huomioida toiset pienin elein?


Tämän toiveen ja huomion lisäksi haluan sydämellisesti kiittää kaikkia Humak-perheeseen kuuluvia ihmisiä näistä monipuolisista ja antoisista vuosista teidän kanssanne.

Iso hattu valmistuville ja sinnikkyyttä opintojaan jatkaville!

Tea Junikka, pian valmis yhteisöpedagogi (AMK), joka pitää opiskelijoiden juhlapuheen Äänekosken kampuksen valmistujaisjuhlassa toukokuun viimeisenä perjantaina.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Välähdyksiä Irlannista


Matkailu avartaa sanotaan. Sain kutsun What’s work for young people konferenssiin Dubliniin ja päätin tehdä samalla erasmusvaihdon yhteistyökorkeakoulussamme Traleessa.

Matka alkoi hässäkällä Helsingin-Vantaan kentällä, kun huomasin, että olin ottanut mukaani vanhan passini. Mutta onneksi väliaikainen passi irtosi viidessä minuutissa viereisellä poliisilaitoksella. Mars matkaan siis!

Miten kodittomuus näkyy Suomen nuorisotyössä, onko hyväksikäyttö iso puheenaihe teillä, miten vanhemmuutta tuetaan nuorisotyössä? 
Tällaisiin kysymyksiin törmäsin heti ensimmäiseksi, kun tutustuin Traleen Youth Centerissä nuorisotyöhön.  Sain kuulla, että Irlannin länsirannikolla Kerryn alueella (noin 145 tuhatta asukasta) työskentelee noin 350 vapaaehtoistyöntekijää nuorisotyössä vakituisen 70 henkilön ohella. 

Nuorisokahviloilla ja koulun jälkeisellä toiminnalla on pääpaino, myös koulukäynnin keskeyttäneille on nuorisokeskuksissa ryhmiä, jossa voivat jatkaa opintojaan. Ongelmalähtöinen ja osin aikuislähtöinen ajattelutapa vilahteli puheessa, mutta iso merkitys myös perheiden tukemisessa ja ehkäisevässä päihdetyössä.

Konferenssissa nuorisotyöstä puhuttaessa esiin työntyivät ongelmat, nuorten vaikeudet ja käytös. Suomalainen hyvinvointi ja toimiva koulusysteemi näyttäisivät niittävän mainetta maailmalla, siitä haluttiin tietää ja se aiheutti keskustelua.

”Käytänkin esimerkkimaana esityksessäni Suomea” totesi seminaarin pääpuhuja (skotti) konferenssissa ja kysyi, onko osallistujissa suomalaisia. Olin polleana tassu pystyssä.


Saari on ihanan vihreä ja matka Traleen taittuu mukavissa maisemissa, lehmiä, lampaita, heppoja. Muutama aasikin. Sää vaihtelee hetkessä, kun tuulee, on hyvä olla kiviä taskuissa, ettei lähde lentoon. Irlantilaiset puhuvat paljon ja ovat välittömiä. Ruokakauppaa joutuu etsimään, mutta pubeista ei ole puutetta.

Matkoilla tulee mokailtua. Yhden kerran kävelin ajatuksissani makuupussissaan maassa makaavan ohi, joka tarjosi kuppiaan minua kohti. Tokaisin kohteliaasti ”no thanks” ja olin kuolla ensin häpeään ja sitten nauruun tajuttuani, mitä sanoin. Hm, hyvinvointiyhteiskunnan kasvatilla on vielä paljon opittavaa.

Irlannissa matkaili nuorisotyön yliopettaja Johanna Kuivakangas