Badang vaan! Forum-teatterilla ongelmanratkaisuun

Rriiiing, ring, soi työpuhelin. Soittaja näytti olevan työkaverini, joka soitti saman talon sisältä, yläkerrasta. Äänensävystä päätellen piru oli nyt merrassa. Laitoin ompelukoneen valon kiinni ja kangastilkun paininjalan alle ja hiippailin yläkertaan. Työkaverini ilmoitti, että nyt saa luvan riittää nuorison käytös ja että laittaisimme pahimman uhkauksemme käytäntöön. Hankalahan sitä oli painavia sohvia portaisiin mahduttaa, mutta kun olimme uhanneet hilata sohvat pois, mikäli sovittuja sääntöjä ei noudateta, niin ei kai meillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa rangaistus todeksi. Eikä sillä, mukavat sohvathan ne ovat ja kyllä minulle sopii saada alakertaan löhöilypaikka, jossa nauttia aamukahvia. Tunnelmaa olisi voinut veitsellä leikata. Saatanan natsi, se minä olin ja paskapää, mutta itsepä olivat tilanneet ja minun suustani tuli niitä samoja ärsyttäviä lausahduksia, joita äitini minulle lateli, kun oluen juonnista ja muusta töllöntyöstä olin kiinni jäänyt.

Nuorten aineiden opettaja oli tullut huokaisten ja kulmien alta vilkuillen alakertaan kertomaan, miten mahdoton päivä oli ollut. Me työkaverin kanssa kuuntelimme ja nyökkäilimme ja totesimme, että kyllä, tilanne on päässyt melko huonoksi. Pään aukomista, sovituista tehtävistä luistamista, velttoilua ja lorvikataria, kuorrutettuna pään aukomisella ja tietoisella toisen loukkaamisella. Sitä se oli ja siihen oltiin taas tultu.

Seuraavan päivän aamusta istuimme työkaverini kanssa alas siihen sohvalle, jonka olimme edellisenä päivänä raahanneet nuorten työpajasta pois, portaita alas ja keittiön puolelle. Hellan ääressä hääräili työllistetty nainen puurokattilaa hämmennellen ja korva pitkällä kuunnellen. Viereisestä huoneesta kuului kangaspuiden naukuva valitus. Jotakin oli tehtävä ja tilanne piti ratkaista. Sota oli nyt nuorison kanssa julistettu, mutta päätökseen se oli saatava, mitä nopeammin, sen parempi.

Pohdimme pelin avaustamme. Kenties palaveri opettajien, meidän pajaohjaajien ja vanhempien kanssa? Ei, sillä mitä se koskaan aikaisemminkaan oli auttanut. Tai ehkä hetken, mutta taas saisivat nuoret valitusta osakseen ja huonon ihmisen leiman otsaan, että badang vaan! Silmätikkuja olivat he koululla jo olleet ja sitä he olivat nytkin. Vaikka tiesimmehän me sen, rakkautta vain vailla ja sellaista ihmistä, joka ymmärryksellä vastaan ottaisi ja huomiota ja hellyyttä vailla he olivat. Niin kuin jokainen meistä. Jollakin konkreettisella oli peli ja keskustelu avattava, jollakin sellaisella joka vetoaisi heidän tunteisiin ja saisi pyörän pääkopan sisällä pyörähtämään.

Ja minä ryhdyin miettimään ja hetkessä työkaverilleni jo ehdotin, että kokeilisimme forum-teatteria. Että näyttelisimme tilanteen, jossa on ohjaaja ja nuori ja heidän välillään olisi riita, ja että ohjaaja yrittäisi saada nuorta tekemään jotakin, ja nuorta ei yhtään kiinnostaisi muu kuin niskurointi. Ja sen me teimme. Työkaverini ryhtyi nuoreksi ja yksi nuorista ohjaajaksi ja minä tilanteen ulkopuoliseksi ja muut nuoret saivat antaa vinkkejä ja ehdotuksia. Tiesin, että menetelmä toimii, olinhan päässyt sitä itse Humakissa taide- ja kulttuurikasvatusta opiskellessani kokeilemaan. Nuoret ensin ihmettelivät, että mitä tämä on, oikeastiko meidän ohjaaja esittää nuorta ja oikeastiko se hullu heitti kirjat täysillä päin seinää. Ja oikeastiko tämä tuntuu ohjaajasta tällaiselta ja kyllä, tilanteen voi ratkaista monin eri tavoin.

Ja tunteisiin se vetosi ja näkyväksi ongelman teki ja nuoret itse tilanteen ratkaisivat. Edellisenä päivänä vitun haistattanut poika keksi hiljentyneenä ideoita ja ehdotuksia tilanteeseen ja osasi nimetä miltä kaikista osapuolista milloinkin mahtoi tuntua. Anteeksi pyytelyihin ja halauksiin se loppui ja yhdessä sovimme miten sohvat voisi ansaita takaisin.

Anniina Löytönen, ohjaaja, Honkalampi-säätiö, Kaski työvalmennus Ilomantsi

Hän valmistui yhteisöpedagogiksi (AMK) Humakin Joensuun kampukselta joulukuussa 2011.

Minä päihdekasvattajana

Suomalaista päihdekulttuuria ei voi juuri olla imemättä jo äidinmaidossa, niin voimakas leima on kansainvälisestikin tunnetulla kostealla päihdekulttuurillamme. Päihdekasvattaja pyrkii viestimään päihteiden riskeistä samaan aikaan kun televisiossa luodaan mielikuva alkoholilla saavutetusta hyvästä olosta, joka saa ihmisen leijumaan kattoon. Alkoholin kyllästämässä ristiriitaisessa yhteiskunnassa vanhemmilla on suuri kasvatustehtävä, johon tarvitaan meidän kaikkien tukea. Päihdekasvatus ei kuulu vain jollekin nuorten kanssa toimivalle taholle, vaan kaikille nuoria kohtaaville aikuisille. Päihdekasvatuksen toteuttajina voivat olla esimerkiksi vanhemmat, opettaja, nuorisotyöntekijä, terveydenhoitaja, valmentaja, kaupan kassa tai täysin vieras. Tärkeintä on aikuisen aika ja aito kiinnostus nuoren kuulemiseen, mielipiteisiin, kysymyksiin, pettymyksiin ja näiden asioiden sekä tunteiden pohtimiseen. 

Tiedosta oma päihdekasvattajuutesi

Kysymys kuuluu, miten sinä viitoitat nuoren tietä kohti hyvää elämää? Nuorisotyössä mielletään aikuinen usein esimerkkinä tai roolimallina lapselle ja nuorelle. Olemme aikuisina malleina nuorille halusimme tai emme. Rakennamme jokainen tavallamme yhteiskuntamme yhteistä päihdeilmastoa. Merkityksen tarkasteluun tuo se, mistä viitekehyksestä asiaa tarkastellaan – opiskelijana, oman tulevan ammatin viitekehyksestä, tietyn organisaation palkkalistoilla olevana ammattilaisena, vapaaehtoisena vai kenties yhteiskunnan jäsenenä, vastuullisena aikuisena. Lähtökohtana on, että eri toimijoilla ja aikuisilla on kyky nähdä päihdekasvatus luonnollisena osana omaa tehtävänkuvaa ja työtapaa - osana nuorten kohtaamista.

Yhdessä - yhteistyönä

Vaikuttavaa ja laadukasta päihdekasvatusta tehdään yhteistyössä. Nuori vastaanottaa viestejä päihteistä eri ympäristöissä ja medioissa. Ideaali tilanne on, että nuori kohtaa missä tahansa ympäristössä turvallisen aikuisen, joka viestii päihteistä samalla tavalla kuin muutkin aikuiset - eri kasvuympäristöissä toteutuu kasvatuksellisesti vaikuttava kokonaisviestintä. Yhteiskunnan ollessa jo ristiriitainen, tulee päihdekasvatuksen kokonaisviestinnän olla mahdollisimman selkeää. Toisiko yhdessä toimiminen ja toimintatapojen avaaminen kokonaisuutena jotakin enemmän, yksilölle, yhteisölle tai koko yhteiskunnalle? Voisiko päihdekasvatuksessa olla selvää synergiaa?  

Selvää synergiaa

Preventiimi, Helsingin NMKY:n ja Kirkkohallitus tuottavat yhteisjulkaisun nimeltä Selvää synergiaa – eettisesti kantavaa päihdekasvatusta. Teoksessa avataan kentällä toteutuvia toimintatapoja ja yhteistyön muotoja, joilla toimijat tahoillaan pyrkivät toteuttamaan eettisesti kantavaa päihdekasvatusta. Julkaisu on tarkoitettu nuoriso- ja päihdetyön ammattilaisille, alaa opiskeleville sekä kaikille ehkäisevästä päihdetyöstä kiinnostuneille aikuisille ja vanhemmille.  Teos julkaistaan Nuori 2013 tapahtumassa tammikuussa Jyväskylässä.

Lisää tietoa nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskuksesta Preventiimistä sekä nuorisoalan ehkäisevästä päihdetyöstä löydät internet -sivuiltamme www.preventiimi.fi. Internet-sivuillemme ilmestyy myös Selvää synergiaa -julkaisun verkkoversio tammikuussa. Julkaisun löydät tammikuussa oheisesta linkistä http://www.preventiimi.fi/preventiimin-julkaisut  

Virpi Ruuska

Kehittäjä

Preventiimi

Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus

TKI-HUMAK Akseli

Paneelikeskustelut ja Stepa vaikuttivat Tee Something – seminaarissa

Humanistisen ammattikorkeakoulun ensimmäisenvuoden yhteisöpedagogiopiskelijat järjestivät tiistaina 27.11. Tee Something - seminaarin Äänekosken kampuksella. Seminaari on osa Tee Something- hanketta. Hankkeen tavoitteena on yhteiskunnallisen aktiivisuuden sekä nuorten osallisuuden lisääminen sekä tukeminen. Seminaarin polkaisi käyntiin Rokkibreikki ja iltapäivää rytmitti räppäri Stepa. Seminaarin juonsivat HUMAKin yhteisöpedagogiopiskelijat Lari Lesojeff sekä Jonna Ahlgren.

Opintotuesta – yksi ylitys ei haittaa

Seminaarin ensimmäisen puheenvuoron piti Kati Savela KELAsta. Savelan esityksen aikana käsiteltiin opinto- sekä työllistymistukea ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Savela kertoi opintotuen myöntämisen edellytyksistä, KELAn verkkopalveluista, opintotuen määrästä sekä tulorajoista. Kysymyksiä heräsi etenkin tulorajaan liittyen eli siitä, kuinka paljon opintotuen ohella voi työstä saada tuloja ilman, että ne vaikuttavat opintotuen määrään. Savela kommentoi, ettei yksi tulorajan ylitys vuoden sisällä haittaa, sillä opintotuen tarve arvioidaan koko vuoden tuloihin nähden.

Rokkibreikki esiintyi Tee Something –seminaarissa Äänekoskella.

 Kuva: Sofia Sormunen.

Syrjäytyminen ja työttömyys – Paneelikeskustelu

Tee Something- seminaarin ensimmäinen paneelikeskustelu ”syrjäytyminen ja työttömyys” innosti yleisön osallistumaan. Paneelissa keskusteltiin koulujen keskeyttämisestä, alkoholista sekä rikollisuudesta, mutta myös ’kilttien tyttöjen’ heikosti kehittyneistä opiskelutaidoista ja sukupuolten tasa-arvosta syrjäytymis-tilastoissa. Panelistit nostivat esiin myös aikuisten syrjäytymisen: esimerkiksi sairastumisen vuoksi työelämästä poisjäämisen sekä siitä syntyvän kierteen. Vaikka paneelin aihe oli synkeä, keskustelu herätti kiinnostusta aiheeseen sekä toivoa siitä, että asiat voivat muuttua.

Nuorten osallisuus yhteiskunnassa - Paneelikeskustelu

Mitä on vaikuttaminen? - oli paneelissa ensimmäisten kysymysten joukossa. Vaikuttamisen nähtiin olevan ruohonjuuritasolta nousevaa, esimerkiksi oppilaskunnassa vaikuttamista sekä äänestämistä, oman mielipiteen esille tuomista sekä omassa ympäristössä vaikuttamista.

Workshopit antoivat tilaa myös luovuudelle. Kuva: Sofia Sormunen

Paneelissa keskusteltiin myös nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantumisesta. Esimerkiksi oppilaskunnat antavat lausuntoja nuorten toiveista heitä koskevissa asioissa. Myös yleisöstä otettiin kantaa keskusteluun ja tuotiin esiin taiteen eri muotojen vaikutusvoima, esimerkiksi vaiettujen aiheiden esille tuominen omissa sanoituksissa. Keskustelussa nousi esiin myös vapaamuotoisempi vaikuttaminen: mielenosoituksiin osallistuminen sekä järjestötoiminta.

Nuoret eivät välttämättä uskalla sanoa omia mielipiteitään tai tiedä miten asioihin voisi vaikuttaa. Paneelissa nousi useasti esiin aikuisten vastuu nuorten osallisuuden mahdollistajana sekä tsemppaajana: nuorille on tärkeä antaa kokemuksia siitä, että heidän ajatuksillaan on väliä.

Katso myös:

• Juontajien tekemä lämmittely videomuotoisena 
• Rokkibreikki pistää parastaan (RokkiBreikin - Hurriganesin Roadrunner)

 Teksti: Jenni Haapamäki

Opettaja opiskelijana

Miksi opiskelen? Opiskeluintoni selittyy ainakin uteliaisuutena elämälle. Uuden oppimisessa on oma, erityinen viehätyksensä. Opiskellessa saa haastaa itsensä. Siinä tutustuu uusiin ihmisiin. Yhteisöllisen oppimisen riemuna ovat mm. vertaispalaute, muiden ajattelun ja näkökulmien myötä rikastuva pohdinta ja oivallukset sekä ristiriitojakaan kaihtamaton argumentoiva keskustelu. Opiskelen saadakseni palautetta. Ammatillinen kehittyminen motivoi minua myös.
 

Opiskelijan arkea syyslukukaudelta 2012.

Opettajalle tuoreet opiskelijakokemukset ovat iloksi ja hyödyksi monella tapaa. Tunnistan paremmin opiskelijoiden tuskaa esimerkiksi riittämättömän tai epäselvän ohjeistuksen äärellä – ja toivon mukaan osaan nyt itsekin ohjeistaa tehtävät paremmin ja selkeämmin. Tiedän, miten ärsyttävältä ja turhauttavalta voi tuntua, jos teknisesti jokin mättää verkkokurssilla tai oppilaitoksen intrassa. Useammalla verkkokurssilla opiskelleena olen saanut ideoita omien verkkokurssien toteuttamiseen, ohjaamiseen sekä oppimistehtävien erilaisiin toteutuksiin. Uusia opetusmenetelmiä olen myös oppinut.

Työn, opintojen ja muun elämän yhteensovittamisen haasteet sekä omasta jaksamisesta huolehtiminen ovat tuttuja. Kunnianhimon ja käytettävissä olevien resurssien välistä ristiriitaa olen saanut usein pähkäillä. Vuodet ovat opettaneet, että voi tehdä parhaansa sen hetken käytettävissä olevien resurssien mukaan – aina ei veny antamaan itsestään 100 prosenttia, vaikka kuinka sitä halajaisi.

Tällä erää opiskelen kirjoittamisen perusopintoja Snellmann-kesäyliopistossa Jyväskylän yliopiston tutkintovaatimusten mukaisesti. Aiemmin olen opiskellut mm. verkkopedagogiikkaa, voimauttavan valokuvan menetelmäohjaajaksi sekä narratiivisia menetelmiä.

Uskon ihmisen kykyyn oppia, läpi elämän. Opiskelu kantaa ja kannattaa.

Erja Anttonen, lehtori (järjestötyö), Humakin Joensuun kampus (1.8.2013 alkaen Humakin Kuopion kampus)

Perjantai-illan kiksejä

Noin kerran kuukaudessa perjantaisin saan tehdä sitä, joka aina vaan saa meikäläisessä aikaan sairaan isoja hyvän olon kiksejä. Kiksit tarkoittavat kohdallani hurjasti energiaa, intoa, oivalluksia, arvostusta, ihailua, uusia näkökulmia ja tulevaisuuden näkyjä. Ei haittaa vaikka takana on jo kahdeksantuntinen työpäivä nuorisotyöalan kehittämisen parissa. Ei yhtään! Tarvitsen näitä fiiliksiä ihmisenä ja työssäni, joita saan nuorten kanssa kohtaamisissa ja keskusteluissa.

Tuohon kuukautiseen perjantai-iltaani usein kuuluu lähes huutonaurua muistuttavia ilokohtauksia, suuria tunteita (minulla ja nuorilla), sopivasti mäkättämistä (mäkä-mäkä… kuten tilan säännöissä lukee) ja ”syvällistä” elämän pohdiskelua muiden vapaaehtoisten ohjaajien ja ammattilaisten kanssa. Minä olen illassa yksi tukeva ja turvallinen aikuinen, joka antaa aikaansa nuorille. Olen nuoruuden veteraani, joka on mukana vapaaehtoisena Walkers-kahvilatoiminnassa. Tiedän mistä puhun, kun omasta nuoruudesta ja rippikoulustani on jo lähemmäs parikymmentä vuotta. Viimeksi ristiseiskan pelaamisen yhteydessä totesin, että en ole pelannut kyseistä korttipeliä sitten rippikoulun. Purin saman tien itseäni huuleen ja ajattelin, ”nyt jäi fossiili kiinni ja turha yrittää olla enää jutuissa mukana.” Nuoren kysymys kuuluikin heti perään, ”minkä ikäinen sä oikein olet?!” Eipä kuitenkaan ikätunnustukseni säikähdyksestäni huolimatta haitannut keskustelujamme. Sujuvasti siirryimme keskusteluun lävistyksistä ja siitä kännyköihin, musiikkimakuun ja S-keikkoihin, dataamiseen ja keskustelijan poikaystävään.

Hengissä on selvitty oma nuoruus, jonka myötä omaan näkyjä ja keinoja, joita nuorille antamalla ajallani jaan. En voi vapaaehtoisena ollessa täysin ohittaa alan ammatillisuuttani. Läsnäolo ja tasavertainen kohtaaminen sekä aito kiinnostus nuoreen tekevät hyvän ja rennon tyypin, joka saa aikaan myös nuorten arvostamaa kuria. Kasvattaminen, sitähän se on, ja kohdallani se on ammatillisuuteni johdosta tiedostettua toimintaa. Edellä mainituista elementeistä rakentuu onnistunut kohtaaminen nuorten kanssa.

Ensimmäisellä kerralla astuessani sisään kahvillaan en tietenkään ollut vielä kovin vahvoilla. Olin uusi ja vieras aikuinen nuorille. Eikä mitään hajua, millainen porukka (=yhteisö) minua oli vastassa. Pölähtäessäni sisään kahvilan ovesta olivat nuoret tuumanneet toiselle heille tutulle vapaaehtoiselle, että ”kukas se tuo luulee olevansa…”. Parkkeerattuani toisen vapaaehtoisen viereen pingispöydän reunalle olin kuitenkin nopeasti jutun syrjässä kiinni nuorten kanssa. Jo ensimmäisenä iltana nuoret pelastivat minut vessasta jumiutuneen lukon armoilta, ”nostapa”-katseeni ymmärrettiin kun Uno-kortit lensivät lattialle, ja kun mehupurkki ei osunutkaan roskiin. Nyt pari kertaa oltuani samaiset epäilevät nuoret kysyvät, ”koska sä tuutkaan sitten seuraavan kerran?” ja varoittavat, että ovat ehkä silloin erinäköisiä kampaajan jäljiltä. En ehkä tunnistaisi heitä. Kyllä minä tunnen ja muistan heidät. Odotan jo seuraavaa kohtaamistamme.

Kirjoittaja Marjo Kolehmainen on HUMAKin projektipäällikkö, joka toimii vapaaehtoisena jyväskyläläisessä Walkers-kahvilassa.

Kumppanuusfoorumit: yhdessä tehden, osaamista jakaen

Humanistisen ammattikorkeakoulun syyskuussa hyväksytyn uuden vision mukaisesti työelämäkumppanit ja HUMAK tekevät yhdessä toimialojensa tulevaisuutta. HUMAK on koko toiminta-aikansa tehnyt aktiivista yhteistyötä kouluttamiensa alojen työelämätoimijoiden sekä muiden koulutusorganisaatioiden ja yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa.

Osana ammattikorkeakoulun strategista kehittämistä vuosina 2013-2014 toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella Kumppanuusfoorumi-hanke, jossa tämä kumppanuudella kehittämisen toimintamalli vakiinnutetaan HUMAKin toimialojen alueellisiksi kohtaamis- ja kehittämisverkostoiksi.

Kun HUMAKin toimipisteverkostoa tiivistetään vuosina 2013-2017, on tärkeä varmistaa, että HUMAK valtakunnallisena verkostoammattikorkeakouluna on lähellä työelämää ja sen tarpeita myös niillä alueilla, joilla HUMAKilla ei ole omaa fyysistä toimipistettä. Kumppanuusfoorumeiden rakentaminen aloitetaankin niiltä alueilta, joilla nuorisoasteen koulutus päättyy tulevina vuosina. Näin halutaan varmistaa olemassa olevien verkostojen säilyminen sekä antaa alueille vahva viesti siitä, että HUMAK on myös näillä alueilla jatkossakin pysyvästi läsnä niin aikuis- ja täydennyskoulutuskumppanina, työelämän kehittämiskumppanina kuin hankeyhteistyökumppaninakin.

Valtakunnallinen kumppaneiden verkosto

Hankkeen aikana rakennetaan valtakunnallisesti kattava alueellisten kumppanuusfoorumeiden verkosto. Tämä tapahtuu yhdessä olemassa olevien ja mukaan lähtevien kumppaneiden kanssa.

Kumppanuusfoorumeilla jaetaan osaamista, vaihdetaan kokemuksia sekä kehitetään yhdessä suomalaista tulkkausalaa, kulttuurituotannon alaa sekä järjestö- ja nuorisotyön kenttää ja koulutusta. Tavoite on, että vuoteen 2015 mennessä toiminta on vakiintunut ja kattaa koko Suomen siten, että se on jatkossa luonnollinen osa HUMAKin omaa toimintaa.

Voimme onnistua ammattikorkeakouluna tehtävässämme vain silloin, kun ymmärrämme alojemme toimijoiden tarpeita sekä tämän hetken ja tulevaisuuden näkymiä. Tässä emme voi onnistua vain omien seiniemme sisällä toimien vaan aktiivisessa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Opiskelijasta alumniksi ja yhteistyökumppaniksi

Keskeinen elementti kumppanuusfoorumitoimintaa on myös ammattikorkeakoulun ura- ja rekrytointipalveluiden sekä alumnitoiminnan kehittäminen.

- On äärimmäisen tärkeää, että me tunnistamme työelämän muuttuvat tarpeet ja pystymme vastaamaan niihin, ja toisaalta että työnantajat tunnistavat meiltä valmistuneet ammattilaiset ja heidän osaamisensa. Lisäksi haluamme olla aktiivisesti tukemassa aiempia opiskelijoitamme myös valmistumisen jälkeen. Monet aloillamme työskentelevät ovat työpaikoillaan joko konkreettisesti varsin yksin tai oman alansa ainoita asiantuntijoita. Rakennammekin yhdessä alumniemme kanssa parhaillaan mentorointijärjestelmää, jossa toimialoillamme työskentelevät pystyvät hyötymään toinen toistensa kokemuksista omassa arjessaan. Eri kumppanuuksien kanssa käydyn keskustelun pohjalta pystymme yhdessä myös kehittämään lisä- ja täydennyskoulutustarjontaamme jatkossakin työelämän tarpeiden mukaisesti, kumppanuusfoorumitoiminnasta vastaava johtaja Kimmo Kumlander kertoo.

Verkosto tarjoaa joustavia mahdollisuuksia vaikuttamiseen

Kumppanuusfoorumi-hankkeen yhteydessä on tarkoitus vahvistaa myös HUMAKin toimialojen kansainvälisiä kumppanuuksia, jotta osaamista, kokemuksia sekä työ- ja harjoittelumahdollisuuksia voidaan jakaa yli rajojen.

Tavoite onkin koota yhteen eri puolilla HUMAKia jo tehtävää verkostotyötä ja tehdä siitä näkyvää ja säännöllistä koko valtakunnan alueella. Tavoite on myös tuoda toiminta niin lähelle ja helpoksi lähestyä kaikille toimijoille, että kenenkään ei tarvitsisi jäädä pois toiminnasta välimatkojen tai verkostotyön vaatiman sitoutumisen vuoksi. Toimintaan voi osallistua omista lähtökohdistaan käsin yhtä hyvin aktiivisena työelämäverkoston jäsenenä, osallistumalla oman toimialan asiantuntijaseminaareihin omalla alueellaan kuin vaikkapa lähtemällä hakemaan itselle vertaisverkostoa toisista oman alan toimijoistakin.


Lisätietoja

Kimmo Kumlander, järjestötyön yksikön johtaja, vastaa HUMAKin kumppanuusfoorumitoiminnan kehittämisestä.
kimmo.kumlander@humak.fi, p. 050 529 9675