Olen käytännönläheinen ihminen ja kiinnostunut asioiden kehittämisestä. Koen, että opiskellessani yhteisöpedagogiksi Humakissa sain tehdä paljon käytännön työtä. Opiskelu Humakissa oli antoisaa ja innostavaa monella tapaa. Tekemisessä oli mukana kehittämisen näkökulma. Opiskeluaikana tapasin mukavia, ihania ihmisiä. Uusien asioiden, kokonaisuuksien, oppiminen ja hahmottaminen antoivat uutta näkökulmaa elämänkulkuun. Elämään tuli uusia oivalluksia ja sävyjä. Välillä opiskelusta aiheutui valtavia paineita; se raastoi hermoja ja laittoi tiukoille sekä henkisesti että taloudellisesti. Koen kuitenkin, että nekin kokemukset ovat olleet antoisia ja valaisevia, minkä kautta olen oppinut uusia asioita itsestäni ja toimintatavoistani. Antoisa aika ei siis tarkoita auvoisaa aikaa.
Opiskelu mahdollistaa monia sellaisia asioita, joihin työelämässä ei ole aikaa tai mahdollisuuksia. Siihen liittyy ristiriitaisuuksia, mikä tekee opiskeluajasta ainutlaatuista. Voi olla taloudellisten paineiden alla ja kokea samalla vapautta, jota työelämä ei tarjoa. Saa tehdä valintoja, kokeilla, heittäytyä ja haastaa itsensä ja toimia melko itsenäisesti. On opeteltava kiireen ja paineen keskellä sietämään keskeneräisyyttä ja epätietoisuutta, ja hyväksyttävä se tosiasia, että on vielä paljon opittavaa ja koettavaa.
Tein opiskeluaikana paljon harjoitteluja Hankasalmen nuorisotyön kehittämishankkeessa Nuorisoilmiössä. Harjoittelujaksoista tuli aika kokonaisvaltainen paketti. Kouluyhteistyö kiinnosti ja pääsin pureutumaan aiheeseen syväluotaavasti. Koen, että kuusi viikkoa on lyhyt aika päästä sisälle uuteen työyhteisöön tai työmuotoon, joten pitkäkestoiset harjoittelujaksot mahdollistivat tiedon ja kokemusten syventämisen. Opinnäytetyöni linkittyi luontevasti tekemääni työhön Kuuhankaveden koulussa. Opinnäytetyöprosessi oli varmastikin yksi opettavimmista kokemuksista koko opiskeluaikana. Opinnäytetyön valmistelu alkoi kevättalvella 2010, kesällä litteroin haastatteluaineistoja ja syksy oli tiivistä tutkimuksen tekoa ja kirjoittamista; vaativa ja palkitseva prosessi!
Valmistumisen jälkeen on ollut tarve henkäistä, hiljentää tahtia ja nauttia hidastamisesta. Oman lapsen kanssa voi viettää nyt aikaa ja nauttia siitä. Opiskeluaikana tahti oli toisinaan kiivas. Oli vaikea vain olla ja levähtää, kun monta asiaa oli kesken. Valitsin osa-aikatyöläisyyden tässä elämänvaiheessa ja nautin siitä, että voin tehdä kahta varsin erilaista työtä, vaikuttaa omaan työtahtiini ja työaikoihini. Olen ohjaajana nuorisokodissa sekä munDuuni-hankkeessa Jyväskylässä. Töissäni pääsen paneutumaan elämänhallinnan ja osallisuuden merkitykseen erilaisista näkökulmista. Uskon voivani kehittyä ihan kelvolliseksi ihmiseksi, joka on armollinen sekä itseä että kanssaihmisiä kohtaan. Parhaimmassa tapauksessa voin omalla työpanoksellani antaa jotakin sellaista, mikä synnyttää jatkossa jotakin hedelmällistä. Kohtaamistani ihmisistä jää jälki minuun. Myös minä jätän jälkiä. Pyrin siihen, että jälki olisi hyvää.
Kirjoittaja Emma Siekkinen valmistui yhteisöpedagogiksi Äänekosken kampukselta joulukuussa 2010.
tiistai 29. maaliskuuta 2011
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Rasisminvastaista teemaviikkoa Joensuussa
Kerron seuraavassa projektiopinnoistani ja harjoittelusta Punaisella Ristillä Savo-Karjalan piiritoimistolla. Olen työskennellyt siellä tammikuun alusta rasisminvastaisen ja monikulttuurisen työn parissa. Projekti-idea on lähtöisin SPR:n toiminnasta, kulttuurien kohtaamisen tarpeesta paikkakunnalla. Tartuin tilaisuuteen, sillä olen erityisesti kiinnostunut kansainvälisestä ja monikulttuurisesta toiminnasta.
Projektini liittyy Matkalla monikulttuuriseen yhteisöllisyyteen – kehittämisryhmän toimintaan. Ryhmän kokouksen kautta tapasin ensin työvalmentajani ja sen jälkeen teimme suunnitelman projektiopintojeni yhdistämisestä SPR:lle. Työvalmentajani työaluetta on monikulttuurisen toiminnan kehittäminen Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.
Työhön kuuluu rasisminvastaisen viikon ohjelman suunnittelu ja valmistelut viikon ajalle; tapahtumia monikulttuurisen toimintakeskukseen, keskustan alueelle ja kouluille. Toimintaa ovat SPR:n omat toimintamuodot kuten ennakkoluuloista luopuminen, maahanmuuttoa koskettavan vaalipaneelin ohjelma ja tiedottaminen viikon tarkoituksesta. Rasisminvastaisen viikon toteutus huipentuu tapahtumiin eri puolilla kaupunkia ensi viikolla (viikko 12).
Ehdottomasti mielenkiintoisin tapahtuma tulee olemaan vaalipaneeli, jossa pääsee kuulemaan ehdokkaiden maahanmuuttoon liittyviä näkökulmia ja jossa itse olen mukana tuottamassa ohjelmaa väliajalle. Osan työajastani vietän Joensuun monikulttuurisessa toimintakeskuksessa Vatakassa, jossa tapaan päivittäin maahanmuuttajia. Tapahtumissa ja toiminnoissa SPR:llä maahanmuuttajat ja suomalaiset pyritään saamaan osallistumaan yhdessä lyhytkestoiseen kansalaisjärjestön toimintaan ja toivomme että he haluavat jatkaa mukana myöhemminkin.
Alkuun iso osa projektityöskentelyäni oli valmistella ideaa lanseerata vasta suomennettua henkilötiedustelupeliä Joensuussa ja lähialuilla. Henkilötiedustelupeli on roolipeli, jossa kaikki osallistujat saavat kokea, millaista olisi olla epätietoisessa asemassa ja etsiä kadonneita omaisiaan. Henkilötiedustelupelin kautta tarjoamme lisää tietoa humanitaarisesta oikeudesta. Projektini yhtenä perusideana on järjestää ”tietoiskutapaamisia”, joissa pelin avulla lisätään yleisön tietoa ja keskustelua aiheesta.
Levitämme tätä tietoa erilaisille ryhmille, kuten Punaisen Ristin paikallisosastoille, opiskelijaryhmille ja maahanmuuttajille. Osallistujien kanssa tehtyjen harjoitusten ja pelien kautta olen saanut uusia ideoita, suunnitellut ja muokannut menetelmiä järjestön ja tietysti omaan tulevaan käyttöön.
Sopivasti haastetta on tarjonnut se että olen päässyt mukaan paikallisosastoihin pitkäaikaisten järjestötoimijoiden ja vapaaehtoisten pariin ja lisäksi esittelemän toimintaa uusille ihmisille, esim. ammattikorkeakouluihin. Koen olevani vielä aika uusi järjestössä ja pitämieni esittelyjen kautta olen saanut itselleni entistä vahvemmat perustiedot. Tapaamisiin valmistautuminen on aina erilaista, koska paikallaolijoista ei ole etukäteen tarkkaa tietoa. Esittelyä voi joutua muokkaamaan vielä paikan päällä. Työtehtävät ovat olleet vaihtelevia, toimistotyöstä paikallisosastojen tapaamisiin ympäri maakuntia. Olen tavannut paljon järjestön omia ja yhteistyökumppanien toimijoita työni aikana. Olen kokenut liikkuvan työtavan itselleni sopivaksi ja mielenkiintoiseksi.
Kirjoittaja Sanni Soininen opiskelee Humanistisessa ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta ja tekee kansainvälisen ja monikulttuurisen toiminnan kehittämisen projektia rasisminvastaisen ja monikulttuurisen työn parissa Suomen Punaisen Ristin Savo-Karjalan piirillä Joensuussa.
Projektini liittyy Matkalla monikulttuuriseen yhteisöllisyyteen – kehittämisryhmän toimintaan. Ryhmän kokouksen kautta tapasin ensin työvalmentajani ja sen jälkeen teimme suunnitelman projektiopintojeni yhdistämisestä SPR:lle. Työvalmentajani työaluetta on monikulttuurisen toiminnan kehittäminen Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.
Työhön kuuluu rasisminvastaisen viikon ohjelman suunnittelu ja valmistelut viikon ajalle; tapahtumia monikulttuurisen toimintakeskukseen, keskustan alueelle ja kouluille. Toimintaa ovat SPR:n omat toimintamuodot kuten ennakkoluuloista luopuminen, maahanmuuttoa koskettavan vaalipaneelin ohjelma ja tiedottaminen viikon tarkoituksesta. Rasisminvastaisen viikon toteutus huipentuu tapahtumiin eri puolilla kaupunkia ensi viikolla (viikko 12).
Ehdottomasti mielenkiintoisin tapahtuma tulee olemaan vaalipaneeli, jossa pääsee kuulemaan ehdokkaiden maahanmuuttoon liittyviä näkökulmia ja jossa itse olen mukana tuottamassa ohjelmaa väliajalle. Osan työajastani vietän Joensuun monikulttuurisessa toimintakeskuksessa Vatakassa, jossa tapaan päivittäin maahanmuuttajia. Tapahtumissa ja toiminnoissa SPR:llä maahanmuuttajat ja suomalaiset pyritään saamaan osallistumaan yhdessä lyhytkestoiseen kansalaisjärjestön toimintaan ja toivomme että he haluavat jatkaa mukana myöhemminkin.
Alkuun iso osa projektityöskentelyäni oli valmistella ideaa lanseerata vasta suomennettua henkilötiedustelupeliä Joensuussa ja lähialuilla. Henkilötiedustelupeli on roolipeli, jossa kaikki osallistujat saavat kokea, millaista olisi olla epätietoisessa asemassa ja etsiä kadonneita omaisiaan. Henkilötiedustelupelin kautta tarjoamme lisää tietoa humanitaarisesta oikeudesta. Projektini yhtenä perusideana on järjestää ”tietoiskutapaamisia”, joissa pelin avulla lisätään yleisön tietoa ja keskustelua aiheesta.
Levitämme tätä tietoa erilaisille ryhmille, kuten Punaisen Ristin paikallisosastoille, opiskelijaryhmille ja maahanmuuttajille. Osallistujien kanssa tehtyjen harjoitusten ja pelien kautta olen saanut uusia ideoita, suunnitellut ja muokannut menetelmiä järjestön ja tietysti omaan tulevaan käyttöön.
Sopivasti haastetta on tarjonnut se että olen päässyt mukaan paikallisosastoihin pitkäaikaisten järjestötoimijoiden ja vapaaehtoisten pariin ja lisäksi esittelemän toimintaa uusille ihmisille, esim. ammattikorkeakouluihin. Koen olevani vielä aika uusi järjestössä ja pitämieni esittelyjen kautta olen saanut itselleni entistä vahvemmat perustiedot. Tapaamisiin valmistautuminen on aina erilaista, koska paikallaolijoista ei ole etukäteen tarkkaa tietoa. Esittelyä voi joutua muokkaamaan vielä paikan päällä. Työtehtävät ovat olleet vaihtelevia, toimistotyöstä paikallisosastojen tapaamisiin ympäri maakuntia. Olen tavannut paljon järjestön omia ja yhteistyökumppanien toimijoita työni aikana. Olen kokenut liikkuvan työtavan itselleni sopivaksi ja mielenkiintoiseksi.
Kirjoittaja Sanni Soininen opiskelee Humanistisessa ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta ja tekee kansainvälisen ja monikulttuurisen toiminnan kehittämisen projektia rasisminvastaisen ja monikulttuurisen työn parissa Suomen Punaisen Ristin Savo-Karjalan piirillä Joensuussa.
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Opiskelijana opiskelijatiimissä
On tiistai keskipäivä. Ympäriltäni kuuluu hälinää, melua ja melskettä. Olen HUMAKin opiskelijatiimin tiloissa ja latinki on juuri alkamassa. Osuuskunta Luovatronin pojat keskustelevat mahdollisista yhteystyökumppaneista ja Intuitio Ny suunnittelee hiihtolomatapahtumaa lapsille. Nyt herää kysymys, mikä opiskelijatiimi ja missä se toimii, eikö vain?
Olen ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelija HUMAKin Äänekosken kampukselta ja suoritan Viestinnän ja markkinoinnin perusteet – opintojaksoa harjoitteluna Jyväskylässä kansalaistoiminnan keskuksen yhteydessä toimivassa Tutkimus-, Kehittämis- ja Innovaatiokeskus Akselissa (TKI-HUMAK Akseli). Harjoittelussa tehtäviini kuuluu muun muassa opiskelijatiimin hakumarkkinointi, viestinnän kehittäminen ja järjestö ja nuorisotyön uutiskirjeen taittaminen.
Kuulin opiskelijatiimistä ensimmäisen kerran heti syksyllä 2009, kun aloitimme opinnot Äänekoskella. Tiimin valmentaja-lehtori Tero Lämsä kävi pitämässä aloittavalle ryhmälle tunnin mittaisen infon tiimistä, jonka jälkeen päätin hakea tiimiin heti seuraavana vuonna. Miksi? Toivon omistavani oman yrityksen ”isona” ja mikä olisi paras tapa harjoitella yrittäjyyttä turvallisissa olosuhteissa, kuin opiskelijatiimi. Opin parhaiten tekemällä ja kokemalla ja tiimissä se onnistuu. Samalla voin suorittaa muita opintoja eteenpäin harjoitteluina ja projekteina.
HUMAKin opiskelijatiimissä opiskellaan aina yhden lukuvuoden ajan kerrallaan 14 opiskelijan voimin. Lukuvuoden alussa opiskelijat ideoivat pienryhmissä liikeidean, jota lähtevät toteuttamaan NY-yrityksen kautta. Toimintaan kuuluu 1-2 kertaa viikossa pidettävät tiimivalmennukset eli latingit. Tiimin ideana on, että opiskelijalla on valmiudet oman yrityksen perustamiseen valmistumisen jälkeen. Se ei kuitenkaan edellytä sitä. Jotkut haluavat vain kokeilla käytännössä, mitä yrittäjyys on, mutta keskittyä kuitenkin pääasiallisesti muihin opintoihin. Toiset ottavat tiimistä kaiken irti, jotta voisivat hyödyntää oppejaan tulevaisuudessa. Tiimiin voivat hakea kaikki HUMAKin 2.-4. vuoden opiskelijat. Esimerkiksi tämän vuoden tiimissä on opiskelijoita Jyväskylän, Äänekosken, Nurmijärven ja Kuopion kampuksilta. Opiskelijalla täytyy olla opinnot ajan tasalla ja halu ja motivaatio yrittäjäksi.
Minulla ja kahdella muulla opiskelijalla on jo syntynyt liikeidea, jota haluaisimme lähteä toteuttamaan tiimissä. Jos pääsemme toteuttamaan ideaa, voimme yrityksemme pyörittämisen ohella tehdä yhteisöpedagogin ammatillisten opintojen harjoittelun.
Kirjoittaja on Susanna Luukinen, joka on aloittanut opiskelut Äänekosken kampuksella Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa syksyllä 2010. Hän haaveilee opiskelusta opiskelijatiimissä lukuvuonna 2011-2012 TKI-HUMAK Akselissa Jyväskylässä.
Olen ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelija HUMAKin Äänekosken kampukselta ja suoritan Viestinnän ja markkinoinnin perusteet – opintojaksoa harjoitteluna Jyväskylässä kansalaistoiminnan keskuksen yhteydessä toimivassa Tutkimus-, Kehittämis- ja Innovaatiokeskus Akselissa (TKI-HUMAK Akseli). Harjoittelussa tehtäviini kuuluu muun muassa opiskelijatiimin hakumarkkinointi, viestinnän kehittäminen ja järjestö ja nuorisotyön uutiskirjeen taittaminen.
Kuulin opiskelijatiimistä ensimmäisen kerran heti syksyllä 2009, kun aloitimme opinnot Äänekoskella. Tiimin valmentaja-lehtori Tero Lämsä kävi pitämässä aloittavalle ryhmälle tunnin mittaisen infon tiimistä, jonka jälkeen päätin hakea tiimiin heti seuraavana vuonna. Miksi? Toivon omistavani oman yrityksen ”isona” ja mikä olisi paras tapa harjoitella yrittäjyyttä turvallisissa olosuhteissa, kuin opiskelijatiimi. Opin parhaiten tekemällä ja kokemalla ja tiimissä se onnistuu. Samalla voin suorittaa muita opintoja eteenpäin harjoitteluina ja projekteina.
HUMAKin opiskelijatiimissä opiskellaan aina yhden lukuvuoden ajan kerrallaan 14 opiskelijan voimin. Lukuvuoden alussa opiskelijat ideoivat pienryhmissä liikeidean, jota lähtevät toteuttamaan NY-yrityksen kautta. Toimintaan kuuluu 1-2 kertaa viikossa pidettävät tiimivalmennukset eli latingit. Tiimin ideana on, että opiskelijalla on valmiudet oman yrityksen perustamiseen valmistumisen jälkeen. Se ei kuitenkaan edellytä sitä. Jotkut haluavat vain kokeilla käytännössä, mitä yrittäjyys on, mutta keskittyä kuitenkin pääasiallisesti muihin opintoihin. Toiset ottavat tiimistä kaiken irti, jotta voisivat hyödyntää oppejaan tulevaisuudessa. Tiimiin voivat hakea kaikki HUMAKin 2.-4. vuoden opiskelijat. Esimerkiksi tämän vuoden tiimissä on opiskelijoita Jyväskylän, Äänekosken, Nurmijärven ja Kuopion kampuksilta. Opiskelijalla täytyy olla opinnot ajan tasalla ja halu ja motivaatio yrittäjäksi.
Minulla ja kahdella muulla opiskelijalla on jo syntynyt liikeidea, jota haluaisimme lähteä toteuttamaan tiimissä. Jos pääsemme toteuttamaan ideaa, voimme yrityksemme pyörittämisen ohella tehdä yhteisöpedagogin ammatillisten opintojen harjoittelun.
Kirjoittaja on Susanna Luukinen, joka on aloittanut opiskelut Äänekosken kampuksella Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa syksyllä 2010. Hän haaveilee opiskelusta opiskelijatiimissä lukuvuonna 2011-2012 TKI-HUMAK Akselissa Jyväskylässä.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Humanisti poliisilaitoksella
Humanisti poliisilaitoksella, hauska ajatus. Viime vuosina niin suosituissa tositv -ohjelmissa olemme saaneet tutustua Suomenkin poliisien arkeen, useimmiten kuitenkin järjestyspoliisin näkökulmasta. Mitä sitten jää näkemättä, mitä kulissien takana tapahtuu? Eräs näkökulma on ainakin jäänyt suurelta yleisöltä tuntemattomaksi ja se on alaikäisen rikoksesta epäillyn vinkkeli. Ottaen huomioon että noin 13-vuotiaana nuori on ”varkaimmillaan” ja 18-vuotiaana väkivaltaisimmillaan, osuu tämä kokemus kuitenkin kipeästi monien suomalaisperheiden muutoin niin rauhalliseen arkeen. Usein tämä teko tulee vanhemmille aivan yllätyksenä ja suurena järkytyksenä. Rikoslain mukaan alle 15-vuotias ei ole vielä rikosvastuussa ja tästä saattaa nuorille, ja joskus huoltajillekin, jäädä sellainen harhakuva ettei nuori ole vastuussa teoistaan eikä niistä ole seuraamuksia. Jotta tämä harha ei jäisi voimaan, kuuluu Joensuun pääpoliisiaseman erityisnuorisotyöntekijän (yhteisöpedagogin) työnkuvaan kouluvierailut ennaltaehkäisevässä - ja väliintulokeskustelut korjaavassa mielessä.
Tässä monologina lyhyt esimerkki siitä mistä nuorten kanssa puhutaan:
Hyvä kun pääsitte tulemaan, tervehdin tulijoita, äitiä ja 14-vuotiasta tytärtä. Käykää vaan istumaan, tule sinä Iiris tähän minun eteen ja josko äiti sinne vähän pehmeämmälle penkille. Mitäpä siulle kuuluu? Tiedät varmaan miksi olen sinun äidille soittanut ja pyytänyt teitä käymään täällä poliisilaitoksella. Tämän tilaisuuden tarkoitus ei ole sinua ruoskia menneillä tapahtumilla, vaan pääosin haastella siitä, miten voisimme kaikki olla suhteellisen varmoja siitä, että näin ei pääse käymään uudelleen. Tämä tilaisuus koostuu kolmesta osasta. Ensin saat kertoa mitä on tapahtunut, sitten mie kerron mitä teosta seuraa ja lopuksi yhdessä mietitään miten seuraavalla kerralla osaisit sanoa kiusaukselle tai kavereille EI. Ja tämä kolmas vaihe on tässä se kaikkein tärkein.
Miksi tällaisia keskusteluja käydään? Ensimmäinen ja tärkein syy on nuoren ja hänen perheensä sosiaalinen vahvistaminen ja rikoksen synnyttämän kriisin purku. Toinen merkittävä aspekti asiaan on lastensuojelullinen. Sosiaalitoimea kiinnostaa nuoren kolme perusaluetta: koti, koulu ja vapaa-aika. Tässä laitoksella tehtävässä interventiokeskustelussa päästään sivuamaan näitä kaikkia, etenkin vapaa-aikaa ja kotia. Keskusteluissa saatu tieto on merkittävä työkalu sosiaalitoimessa, mikäli asiakkuus jatkuu siellä puolella.
Rauhallinen, asiapitoinen ja avoin keskustelu avaa yleensä nuoren omaa ajattelua ja vastuuntuntoa, kasvattaa siis häntä ihmisenä. Siksi tätä tehdään, siksi humanismi kuuluu poliisilaitokselle.
Kirjoittaja yhteisöpedagodi(AMK) Jarkko Riikonen toimii Joensuun pääpoliisiaseman erityisnuorisotyöntekijänä
Tässä monologina lyhyt esimerkki siitä mistä nuorten kanssa puhutaan:
Hyvä kun pääsitte tulemaan, tervehdin tulijoita, äitiä ja 14-vuotiasta tytärtä. Käykää vaan istumaan, tule sinä Iiris tähän minun eteen ja josko äiti sinne vähän pehmeämmälle penkille. Mitäpä siulle kuuluu? Tiedät varmaan miksi olen sinun äidille soittanut ja pyytänyt teitä käymään täällä poliisilaitoksella. Tämän tilaisuuden tarkoitus ei ole sinua ruoskia menneillä tapahtumilla, vaan pääosin haastella siitä, miten voisimme kaikki olla suhteellisen varmoja siitä, että näin ei pääse käymään uudelleen. Tämä tilaisuus koostuu kolmesta osasta. Ensin saat kertoa mitä on tapahtunut, sitten mie kerron mitä teosta seuraa ja lopuksi yhdessä mietitään miten seuraavalla kerralla osaisit sanoa kiusaukselle tai kavereille EI. Ja tämä kolmas vaihe on tässä se kaikkein tärkein.
Miksi tällaisia keskusteluja käydään? Ensimmäinen ja tärkein syy on nuoren ja hänen perheensä sosiaalinen vahvistaminen ja rikoksen synnyttämän kriisin purku. Toinen merkittävä aspekti asiaan on lastensuojelullinen. Sosiaalitoimea kiinnostaa nuoren kolme perusaluetta: koti, koulu ja vapaa-aika. Tässä laitoksella tehtävässä interventiokeskustelussa päästään sivuamaan näitä kaikkia, etenkin vapaa-aikaa ja kotia. Keskusteluissa saatu tieto on merkittävä työkalu sosiaalitoimessa, mikäli asiakkuus jatkuu siellä puolella.
Rauhallinen, asiapitoinen ja avoin keskustelu avaa yleensä nuoren omaa ajattelua ja vastuuntuntoa, kasvattaa siis häntä ihmisenä. Siksi tätä tehdään, siksi humanismi kuuluu poliisilaitokselle.
Kirjoittaja yhteisöpedagodi(AMK) Jarkko Riikonen toimii Joensuun pääpoliisiaseman erityisnuorisotyöntekijänä
maanantai 28. helmikuuta 2011
Osaajien kohtaamisia
Aamu TKI-Akselissa –tekstissään Johanna viittasi Osaajat kohtaavat –tapahtumaan valmistautumiseeni. Nyt helmikuun lopussa tapahtumat ovat onnellisesti takana ja tapahtumien tuoreena mielessä olleessa onkin hyvä aika tehdä pieni yhteenveto tapahtumista.
Erilaisia ura- ja rekrytointitapahtumia järjestetään eri puolella Suomea tämänkin vuoden aikana. Yleisesti ottaen tapahtumien tarkoitus on saattaa yhteen opiskelijat, työnhakijat ja työnantajat. HUMAKin Keski-Suomen kampusten yhteinen ponnistus ura- ja rekrytointitapahtumien suhteen vuonna 2011 on ollut osallistuminen Osaajat kohtaavat –tapahtumasarjan järjestelyihin. Yksin tätä työtä ei ole tarvinnut tehdä, sillä tapahtumien suunnitteluun ja tuotantoon on osallistunut laaja joukko alueen toimijoita: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, koulutuskuntayhtymä ja yliopisto sekä Keski-Suomen liitto ja Business Arena Oy.
Työnantajien kohtaamisen lisäksi tapahtumissa oli mahdollisuus uraohjaukseen ns. Urakahvilassa. Urakahvilassa tarjolla oli mm. alkupalana harjoittelun ja lopputyön rooli työllistymisessä, pääruokana opintojen rahoitukseen, työnhakuun ja oman osaamisen tunnistamiseen liittyviä teemoja sekä jälkiruokana polut unelmatyöhön ja yrittäjyyteen.
Urakeskusteluista osa oli lyhyitä, osa hyvinkin syvällisiä ja pitkäkestoisia. Tyypillistä keskusteluille on se, ettei uraohjaaja voi – eikä hänen kuulukaan – antaa yksiä oikeita vastauksia, vaan toimia nuorelle oman pohdinnan peilinä, kuuntelijana, kenties vinkata erilaisista mahdollisuuksista ja tietolähteistä. Tarve keskustelulle näyttää olevan todellinen, sillä yhden noin 5-6 tuntia kestävän tapahtuman aikana keskusteluja käydään jopa satoja.
Urakeskusteluiden yhteydessä nousi esille, kuinka paljon osaamista ja potentiaalia nuorissamme on. Joskus oman osaamisen havaitseminen ja tunnistaminen saattaa kuitenkin olla haastavaa. Joskus taas pulmana on se, että oma osaaminen ja koulutuksen tarjoamat valmiudet näyttäytyvät kovin kapea-alaisina ja kun tie unelmatyöhön tai –harjoitteluun ei auennutkaan ensimmäisellä tai vielä toisellakaan yrittämällä, saattaa muiden vaihtoehtojen havaitseminen olla vaikeaa . Toivon nuorille uskallusta kokeilla vaihtoehtoisiakin polkuja, yli toimiala- ja sektorirajojen. Työ- ja harjoittelupaikkojen hakemisessa kannattaa olla avoin erilaisille vaihtoehdoille ja olla rohkea: vanhan sanonnan mukaan ”ei kannata pitää kynttilää vakan alla”. Ura- ja rekrytointitilaisuuksissa työnantajat ovat esittäytymässä, suuri osa myös todella rekrytoimassa työntekijöitä erilaisiin tehtäviin ja työsuhteisiin ja näin ollen tapahtumien hyödyntäminen kannattaa. Ja jos juuri tällä kertaa ei työtä löydy, kertyy ainakin hyvää kokemusta oman osaamisen markkinoinnista.
Osaajat kohtaavat –tapahtumakonseptin kehittäminen jatkuu edelleen helmikuun tapahtumaryppään jälkeen ja jotain uutta seuraa mahdollisesti vielä kuluvan kevään aikana, viimeistään ensi syksynä. Toivottavasti yhä suurempi osa myös HUMAKin opiskelijoista löytää tapahtumat ja hyödyntää niiden mahdollisuuksia erilaisiin kohtaamisiin aktiivisesti!
Kirjoittaja on Minna Rajalin, joka työskentelee ESR-rahoitteisessa ura- ja rekrytointipalveluita kehittävässä KORSI (Korkeakoulujen osaaminen Keski-Suomen hyväksi) –hankkeessa ja on työssään osallistunut Osaajat kohtaavat –tapahtumakonseptin kehittämiseen.
Erilaisia ura- ja rekrytointitapahtumia järjestetään eri puolella Suomea tämänkin vuoden aikana. Yleisesti ottaen tapahtumien tarkoitus on saattaa yhteen opiskelijat, työnhakijat ja työnantajat. HUMAKin Keski-Suomen kampusten yhteinen ponnistus ura- ja rekrytointitapahtumien suhteen vuonna 2011 on ollut osallistuminen Osaajat kohtaavat –tapahtumasarjan järjestelyihin. Yksin tätä työtä ei ole tarvinnut tehdä, sillä tapahtumien suunnitteluun ja tuotantoon on osallistunut laaja joukko alueen toimijoita: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, koulutuskuntayhtymä ja yliopisto sekä Keski-Suomen liitto ja Business Arena Oy.
Työnantajien kohtaamisen lisäksi tapahtumissa oli mahdollisuus uraohjaukseen ns. Urakahvilassa. Urakahvilassa tarjolla oli mm. alkupalana harjoittelun ja lopputyön rooli työllistymisessä, pääruokana opintojen rahoitukseen, työnhakuun ja oman osaamisen tunnistamiseen liittyviä teemoja sekä jälkiruokana polut unelmatyöhön ja yrittäjyyteen.
Urakeskusteluista osa oli lyhyitä, osa hyvinkin syvällisiä ja pitkäkestoisia. Tyypillistä keskusteluille on se, ettei uraohjaaja voi – eikä hänen kuulukaan – antaa yksiä oikeita vastauksia, vaan toimia nuorelle oman pohdinnan peilinä, kuuntelijana, kenties vinkata erilaisista mahdollisuuksista ja tietolähteistä. Tarve keskustelulle näyttää olevan todellinen, sillä yhden noin 5-6 tuntia kestävän tapahtuman aikana keskusteluja käydään jopa satoja.
Urakeskusteluiden yhteydessä nousi esille, kuinka paljon osaamista ja potentiaalia nuorissamme on. Joskus oman osaamisen havaitseminen ja tunnistaminen saattaa kuitenkin olla haastavaa. Joskus taas pulmana on se, että oma osaaminen ja koulutuksen tarjoamat valmiudet näyttäytyvät kovin kapea-alaisina ja kun tie unelmatyöhön tai –harjoitteluun ei auennutkaan ensimmäisellä tai vielä toisellakaan yrittämällä, saattaa muiden vaihtoehtojen havaitseminen olla vaikeaa . Toivon nuorille uskallusta kokeilla vaihtoehtoisiakin polkuja, yli toimiala- ja sektorirajojen. Työ- ja harjoittelupaikkojen hakemisessa kannattaa olla avoin erilaisille vaihtoehdoille ja olla rohkea: vanhan sanonnan mukaan ”ei kannata pitää kynttilää vakan alla”. Ura- ja rekrytointitilaisuuksissa työnantajat ovat esittäytymässä, suuri osa myös todella rekrytoimassa työntekijöitä erilaisiin tehtäviin ja työsuhteisiin ja näin ollen tapahtumien hyödyntäminen kannattaa. Ja jos juuri tällä kertaa ei työtä löydy, kertyy ainakin hyvää kokemusta oman osaamisen markkinoinnista.
Osaajat kohtaavat –tapahtumakonseptin kehittäminen jatkuu edelleen helmikuun tapahtumaryppään jälkeen ja jotain uutta seuraa mahdollisesti vielä kuluvan kevään aikana, viimeistään ensi syksynä. Toivottavasti yhä suurempi osa myös HUMAKin opiskelijoista löytää tapahtumat ja hyödyntää niiden mahdollisuuksia erilaisiin kohtaamisiin aktiivisesti!
Kirjoittaja on Minna Rajalin, joka työskentelee ESR-rahoitteisessa ura- ja rekrytointipalveluita kehittävässä KORSI (Korkeakoulujen osaaminen Keski-Suomen hyväksi) –hankkeessa ja on työssään osallistunut Osaajat kohtaavat –tapahtumakonseptin kehittämiseen.
perjantai 18. helmikuuta 2011
Koulu yhteisöpedagogin paikkana
Kaksitoistavuotias Sini miettii, onko hän liian lihava. Eeva on alkanut polttaa tupakkaa, Maken vanhemmat erosivat juuri ja Kallea ei ole näkynyt moneen päivään koulussa. Koulun pihalla seisoo ryhmä, josta kuuluu iloinen naurun remakka.
Koulu on näytön paikka. Sen käytävillä rakennetaan omaa identiteettiä, peilataan itseä suhteessa muihin ja harjoitellaan joka päivä ryhmään kuulumista. Koulu on monialaisen yhteistyön paikka, jossa eri suunnista tulevat ammattilaiset kohtaavat. Parhaillaan Suomen kouluissa tekee työtään myös yhteisöpedagogit.
Mitä yhteisöpedagogi tekee koulussa? Hän toteuttaa päihdeputkea, suunnittelee seksuaalikasvatuksen opintokokonaisuutta, järjestelee vanhempainiltaa ja talvilomaa edeltävää liikuntailtapäivä, hän toimii opon rinnalla nuoren urasuunnittelussa ja elämänhallinnan taitojen tukijoukoissa, kannustaa ryhmässä toimimiseen. Koulu on aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamisen paikka, missä elämässä tarvittavia taitoja tulee muutoinkin kuin oppiaineiden kautta.
Liima, linkki ja äänitorvi. Näillä sanoille Emma Siekkinen kuvaa yhteisöpedagogia koulussa. Hän on tehnyt opinnäytetyön, missä tutkii ja paikantaa koulua yhteisöpedagogin työkenttänä. Lasten ja nuorten oman äänen vahvistaminen ja omien näkökulmien näkyväksi tekeminen, osallisuuden vahvistaminen, on yksi yhteisöpedagogin tehtävä koulussa.
Yhteisöpedagogille ei riitä, että on tukku menetelmiä tai että taskusta löytyy seksuaali-, päihde-, seikkailu- tai mediakasvatuksen aakkoset. Näitäkin tarvitaan, mutta yhteisöpedagogit ovat vuorovaikutuksen ammattilaisia. Sukkuloiminen lasten ja nuorten keskellä sekä erilaisissa ammattilaisten verkostoissa edellyttää neuvottelukykyä. Ohjaustaidot täydentyvät viestintätaidoilla ja kyvykkyydellä organisoida, nähdä kokonaisuuksia, ryhtyä toimeen esimerkiksi kun tarvitaan erityistä herkkyyttä havaita piilotettuja tai kutoutumassa olevia asioita kuten koulukiusaamista.
Voi sanoa, että yhteisöpedagogilla on silmää ryhmälle, hän tuntee ryhmän dynamiikan, tunnistaa erilaisia rooleja ja normeja ryhmissä. Tietoisen toiminnan kautta nämä taidot ja tiedot voivat tulevaisuuden kouluissa siirtyä myös osaksi lasten ja nuorten arkea, elämää. Silloin Sini, Eeva, Make ja Kalle oppivat kysymään, miksi koen itseni lihavaksi, mikä minua oikein estää menemästä kouluun ja millaisia ratkaisuja minun kannattaisi tehdä omassa elämässäni.
Kirjoittaja on Johanna Kuivakangas, joka on ollut kehittämässä yhteisöpedagogien polkua koulumaailmaan ja kuuluu erilaisiin kouluyhteistyöverkostoihin
Koulu on näytön paikka. Sen käytävillä rakennetaan omaa identiteettiä, peilataan itseä suhteessa muihin ja harjoitellaan joka päivä ryhmään kuulumista. Koulu on monialaisen yhteistyön paikka, jossa eri suunnista tulevat ammattilaiset kohtaavat. Parhaillaan Suomen kouluissa tekee työtään myös yhteisöpedagogit.
Mitä yhteisöpedagogi tekee koulussa? Hän toteuttaa päihdeputkea, suunnittelee seksuaalikasvatuksen opintokokonaisuutta, järjestelee vanhempainiltaa ja talvilomaa edeltävää liikuntailtapäivä, hän toimii opon rinnalla nuoren urasuunnittelussa ja elämänhallinnan taitojen tukijoukoissa, kannustaa ryhmässä toimimiseen. Koulu on aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamisen paikka, missä elämässä tarvittavia taitoja tulee muutoinkin kuin oppiaineiden kautta.
Liima, linkki ja äänitorvi. Näillä sanoille Emma Siekkinen kuvaa yhteisöpedagogia koulussa. Hän on tehnyt opinnäytetyön, missä tutkii ja paikantaa koulua yhteisöpedagogin työkenttänä. Lasten ja nuorten oman äänen vahvistaminen ja omien näkökulmien näkyväksi tekeminen, osallisuuden vahvistaminen, on yksi yhteisöpedagogin tehtävä koulussa.
Yhteisöpedagogille ei riitä, että on tukku menetelmiä tai että taskusta löytyy seksuaali-, päihde-, seikkailu- tai mediakasvatuksen aakkoset. Näitäkin tarvitaan, mutta yhteisöpedagogit ovat vuorovaikutuksen ammattilaisia. Sukkuloiminen lasten ja nuorten keskellä sekä erilaisissa ammattilaisten verkostoissa edellyttää neuvottelukykyä. Ohjaustaidot täydentyvät viestintätaidoilla ja kyvykkyydellä organisoida, nähdä kokonaisuuksia, ryhtyä toimeen esimerkiksi kun tarvitaan erityistä herkkyyttä havaita piilotettuja tai kutoutumassa olevia asioita kuten koulukiusaamista.
Voi sanoa, että yhteisöpedagogilla on silmää ryhmälle, hän tuntee ryhmän dynamiikan, tunnistaa erilaisia rooleja ja normeja ryhmissä. Tietoisen toiminnan kautta nämä taidot ja tiedot voivat tulevaisuuden kouluissa siirtyä myös osaksi lasten ja nuorten arkea, elämää. Silloin Sini, Eeva, Make ja Kalle oppivat kysymään, miksi koen itseni lihavaksi, mikä minua oikein estää menemästä kouluun ja millaisia ratkaisuja minun kannattaisi tehdä omassa elämässäni.
Kirjoittaja on Johanna Kuivakangas, joka on ollut kehittämässä yhteisöpedagogien polkua koulumaailmaan ja kuuluu erilaisiin kouluyhteistyöverkostoihin
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Nuorisotyö – A state of mind
Nuorisotyö on mielentila, joka kasvaa, vahvistuu, näkyy ja pysyy. Se on tatuoituna sydämeen, vaikka aika ja paikka muuttuvat. ”Olen sydämeltäni nuorisotyöntekijä”, kuulen usein kollegoiden sanovan. Mikä se sellainen tila oikein on? Ja millainen sellainen sydän on? Mitä asioita se kantaa sisällään ja vaalii?
Parasta ja haastavinta työssä ovat nuoret – he ovat työn helmi. He ovat subjekteja, eivät abstrakteja kohteita, joita voisi käsitellä kuin koneita, joihin olisi käyttöohjeet. Työ nuorten kanssa on pelisilmää vaativaa työtä, jossa joutuu laittamaan itsensä mukaan peliin. Pelissä menestyy joukkuepelaajat ja tiimi tarvitsee monenlaista osaajaa. Tarvitaan jokaisen panos, joka tarkoittaa nuorta ja verkostoja, jotka voivat koostua useista tukijoista, joiden roolit vaihtelevat. Nuorisotyöntekijä pelaa kaikkia paikkoja tarpeen mukaan: Maalivahtina ottamassa koppeja nuorten viesteistä, puolustajana nuorten äänen ja osallisuuden kuulumaan saattamisessa, hyökkääjänä ajamassa eteenpäin nuorten hyvinvointiin liittyviä palveluita, tuomarina kaatamassa monialaisen yhteistyön raja-aitoja, valmentaja ohjaamassa nuoria elämässä eteenpäin vieviin valintoihin ja yleisönä kannustamassa nuoria toteuttamaan unelmiaan, silloin kun muut verkostossa hoitavat pelaamista omalla osaamisellaan. Kenttä on liukas ja joskus siellä on sohjoa, keliolosuhteet vaihtelevat, joka tuo haastetta. Pelin onnistumisessa ei ole kysymys suorittamisesta, vaan kovasta, pitkäjänteisyyttä vaativasta ja luottamukseen perustavasta työstä, jonka eteen tehdään kauan töitä.
Pelissä tarvitaan kasa varapäreitä. Joskus joutuu jäähylle puolin ja toisin. Kypärän alta pilkottavat isot korvat ovat valmiina kuuntelemaan ja suuret silmät näkemään sen pienenkin eleen, että ”täällä mä oon, oisko sulla mulle hetki aikaa”. Suu voi olla suuri, mutta sen toimintaa on osattava säädellä ja yhdistää toimintaan korvien kanssa. Kuunnella osaa jokainen, mutta osaako aina kuulla, se on taito. Sydän pitää olla iso ja sen pitää tuntea. Näistä syntyy aitous, joka puskee läpi kuin hiki. Se tekee fiiliksen, että ihminen on paikalla, läsnä tässä hetkessä. Rangaistuksia ei anneta, mutta joskus nuoret joutuvat tehovalmennukseen, että pelaaminen heidän osaltaan pysyisi sääntöjen mukaisena ja tuottaisi tulosta. Ikä ja harjoitus tuovat kokemusta. Kukaan ei ole mestari alussa. Joillakin nuorisotyöntekijöillä on luonnonlahjakkuutta, jota kutsutaan myös kutsumukseksi.
Kun tunne jonkun ominaisuuden olemassa olosta osana sinua on vahva, voit yllättää itsesi sanomasta amerikkalaiseen tyyliin "a state of mind". Näin kävi meille kouluyhteisössä nuorisotyötä kehittäville hanketyöntekijöille. Nuorisotyö - A state of mind, kun mietimme ammatillisen osaamisemme ydintä koulun toimintaympäristössä tehtävästä nuorisotyöstä. Nuorisotyössä on juuret ja siitä kasvaa myös siivet, joilla voi lentää ja laajentaa kenttiä. Se saa hyvälle tuulelle, siitä on ylpeä, se itkettää ja naurattaa sekä sen eteen on valmis ponnistelemaan muiden saman olotilan omaavien kanssa. Samanhenkiset ja samaa lajia pelaavat tunnistavat toisensa. Kai se on korvien asento, katse silmissä ja suusta pulppuavat sanat, joissa on oma murre mukana. Sillä sen oman tiiminsä tunnistaa. Hajuton tai mauton eivät sovi nuorisotyön kuvaukseen. Kuvailevia sanoja voisivat olla esimerkiksi pirskahteleva ja tuore.
Onko sinuun tatuoituna nuorisotyön mielentila? Lähdetkö mukaan peliin, josta voi tulla enemmän kuin harrastus?
Kirjoittaja yhteisöpedagogi(AMK) Marjo Kolehmainen toimii projektipäällikkönä HUMAKin Uusiutuva koulu ja nuorisotyö-hankkeessa, jossa kehitetään kouluyhteisöissä tehtävää nuorisotyötä.
Parasta ja haastavinta työssä ovat nuoret – he ovat työn helmi. He ovat subjekteja, eivät abstrakteja kohteita, joita voisi käsitellä kuin koneita, joihin olisi käyttöohjeet. Työ nuorten kanssa on pelisilmää vaativaa työtä, jossa joutuu laittamaan itsensä mukaan peliin. Pelissä menestyy joukkuepelaajat ja tiimi tarvitsee monenlaista osaajaa. Tarvitaan jokaisen panos, joka tarkoittaa nuorta ja verkostoja, jotka voivat koostua useista tukijoista, joiden roolit vaihtelevat. Nuorisotyöntekijä pelaa kaikkia paikkoja tarpeen mukaan: Maalivahtina ottamassa koppeja nuorten viesteistä, puolustajana nuorten äänen ja osallisuuden kuulumaan saattamisessa, hyökkääjänä ajamassa eteenpäin nuorten hyvinvointiin liittyviä palveluita, tuomarina kaatamassa monialaisen yhteistyön raja-aitoja, valmentaja ohjaamassa nuoria elämässä eteenpäin vieviin valintoihin ja yleisönä kannustamassa nuoria toteuttamaan unelmiaan, silloin kun muut verkostossa hoitavat pelaamista omalla osaamisellaan. Kenttä on liukas ja joskus siellä on sohjoa, keliolosuhteet vaihtelevat, joka tuo haastetta. Pelin onnistumisessa ei ole kysymys suorittamisesta, vaan kovasta, pitkäjänteisyyttä vaativasta ja luottamukseen perustavasta työstä, jonka eteen tehdään kauan töitä.
Pelissä tarvitaan kasa varapäreitä. Joskus joutuu jäähylle puolin ja toisin. Kypärän alta pilkottavat isot korvat ovat valmiina kuuntelemaan ja suuret silmät näkemään sen pienenkin eleen, että ”täällä mä oon, oisko sulla mulle hetki aikaa”. Suu voi olla suuri, mutta sen toimintaa on osattava säädellä ja yhdistää toimintaan korvien kanssa. Kuunnella osaa jokainen, mutta osaako aina kuulla, se on taito. Sydän pitää olla iso ja sen pitää tuntea. Näistä syntyy aitous, joka puskee läpi kuin hiki. Se tekee fiiliksen, että ihminen on paikalla, läsnä tässä hetkessä. Rangaistuksia ei anneta, mutta joskus nuoret joutuvat tehovalmennukseen, että pelaaminen heidän osaltaan pysyisi sääntöjen mukaisena ja tuottaisi tulosta. Ikä ja harjoitus tuovat kokemusta. Kukaan ei ole mestari alussa. Joillakin nuorisotyöntekijöillä on luonnonlahjakkuutta, jota kutsutaan myös kutsumukseksi.
Kun tunne jonkun ominaisuuden olemassa olosta osana sinua on vahva, voit yllättää itsesi sanomasta amerikkalaiseen tyyliin "a state of mind". Näin kävi meille kouluyhteisössä nuorisotyötä kehittäville hanketyöntekijöille. Nuorisotyö - A state of mind, kun mietimme ammatillisen osaamisemme ydintä koulun toimintaympäristössä tehtävästä nuorisotyöstä. Nuorisotyössä on juuret ja siitä kasvaa myös siivet, joilla voi lentää ja laajentaa kenttiä. Se saa hyvälle tuulelle, siitä on ylpeä, se itkettää ja naurattaa sekä sen eteen on valmis ponnistelemaan muiden saman olotilan omaavien kanssa. Samanhenkiset ja samaa lajia pelaavat tunnistavat toisensa. Kai se on korvien asento, katse silmissä ja suusta pulppuavat sanat, joissa on oma murre mukana. Sillä sen oman tiiminsä tunnistaa. Hajuton tai mauton eivät sovi nuorisotyön kuvaukseen. Kuvailevia sanoja voisivat olla esimerkiksi pirskahteleva ja tuore.
Onko sinuun tatuoituna nuorisotyön mielentila? Lähdetkö mukaan peliin, josta voi tulla enemmän kuin harrastus?
Kirjoittaja yhteisöpedagogi(AMK) Marjo Kolehmainen toimii projektipäällikkönä HUMAKin Uusiutuva koulu ja nuorisotyö-hankkeessa, jossa kehitetään kouluyhteisöissä tehtävää nuorisotyötä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)