Aamu TKI-Akselissa

Kävelen avain kädessä kohti työhuonettani. Houkuttelevasti raollaan olevasta ovesta pilkottaa valoa käytävälle. ”Huomenta!” kuuluu Minnan iloinen ääni. Kysyn, mitä kuuluu. Minna valmistautuu Osaajat kohtaavat tapahtumaan ja miettii, mitä asioita vielä pitää ottaa huomioon ennen kuin työelämän ja koulutuksen yhteinen tapahtuma käynnistyy.

Asetun pöytäni ääreen ja avaan kalenterin. Olen sopinut loppuviikolle tapaamisen jouluna valmistuneen opiskelijan, Emman, kanssa. Emman opinnäytetyö on niin mainio, että siitä olisi vaikka julkaisuksi. Jään miettimään, miten vikkelästi aika menee. Äskenhän vasta toivotimme Emman ja vuosikurssin tervetulleeksi opiskelemaan Humakiin. Ja nyt joulun alla, siis kolme ja puoli vuotta myöhemmin, onnittelimme valmiita yhteisöpedagogeja.

Ajatukseni keskeytyy käytävältä kantautuvaan kopinaan. Kurkkaan ovesta ja näen koulutusjohtajamme Katin punaisissa puukengissään. ”Terve, mitä kuuluu?” Kati kertoo, että on ollut Helsingissä tapaamassa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoita. He ovat pohtineet, mistä kansalaistoiminnassa, nuorisotyössä ja järjestötyössä oikein on kysymys. Mitä se sellainen yhteisöpedagogi oikein tekee? Kati painottaa, että kyse on tutkinnosta, ei ammattinimikkeestä.

Teemme tilaa muutamalle nuorelle, jotka hiihtelevät käytävällä ja kurvaavat tottuneesti omaan tilaansa. He asettuvat sohville istumaan, nostavat läppärit esiin. Paikalle porhaltaa myös Tero, opiskelijatiimiä luotsaava lehtori. Alkamassa on latingit; näissä tapaamisissaan opiskelijat kertovat toisilleen, mitä ovat tekemässä ja pohtivat yhdessä ratkaisuja omien yritystensä asioihin.

Tämä reilun kymmenen hengen tiimistä osa ehtii tiimivuotensa aikana perustaa oman vuoden kestävän yrityksen ja kokeilla, millaista on rakentaa opintojaan työelämän kanssa kiinteässä yhteistyössä. Toisia taas houkuttaa ajatus osuuskunnasta, minkä perustaminen, mutta myös jatkaminen, ovat mahdollista tiimivuoden jälkeenkin.

”Kahville!” kajahtaa kirkas ääni käytävältä ja kehotusta seuraa hersyvä nauru. Marjo se siellä huhuilee porukkaa koolle. Marjo on hanketyöntekijä, jolle koulu ja siellä tehtävä nuorisotyö on kaikki kaikessa. Jo toista hanketta vetävänä hän tietää aiheesta paljon. Kurkistetaanpa nopeasti Marjon työhuoneeseen, kyllä vain, seinät on tapetoitu koulunuorisotyöstä kertovilla lehtijutuilla, joita on syntynyt hankkeiden aikana. Monia kuvia kaunistaa myös yhteisöpedagogiopiskelijat jotka ovat päässeet hankkeiden kautta tekemään ja kehittämään uusia toimintamalleja kouluun.

Missä Virpi on? Virpi on pitämässä ehkäisevän päihdetyön koulutusta. Entä Iina ja Jana, peruskoulunsa päätökseen saattaviin nuoriin erikoistunut parivaljakko, joka jakaa saman työhuoneen. Käytävän viimeisestä huoneesta aukeaa ovi ja TKI-päällikkö Pekka liittyy seuraan.

ahville mennään tilaan, johon kokoontuu kahvikuppeineen myös samassa kerroksessa työtään tekeviä järjestöjen ihmisiä. Ihmetellään suureen ääneen, miten joku ehtii leipoa iltaisin. Pian kahvihuoneeseen laskeutuu hiljainen tyytyväisyyttä hyrisevä hetki. Kaikilla on suut täynnä suklaalta ja rahkalta maistuvaa piirakkaa, jota Jana on tuonut tullessaan. Reseptejä kysellään ja Bratislavasta kotoisin oleva Jana kysyy viaton ilme kasvoillaan, ”eihän haittaa, vaikka se on slovakin kielellä?”

Kirjoittaja Johanna Kuivakangas toimii tutkija-lehtorina TKI-Akselissa tehtävänään tutkia HUMAK:n hankkeissa tehtävää ehkäisevää työtä. Tällä hetkellä hän tekee yliopettajan sijaisuutta Äänekosken kampuksella.