Välähdyksiä Irlannista

Matkailu avartaa sanotaan. Sain kutsun What’s work for young people konferenssiin Dubliniin ja päätin tehdä samalla erasmusvaihdon yhteistyökorkeakoulussamme Traleessa.

Matka alkoi hässäkällä Helsingin-Vantaan kentällä, kun huomasin, että olin ottanut mukaani vanhan passini. Mutta onneksi väliaikainen passi irtosi viidessä minuutissa viereisellä poliisilaitoksella. Mars matkaan siis!

Miten kodittomuus näkyy Suomen nuorisotyössä, onko hyväksikäyttö iso puheenaihe teillä, miten vanhemmuutta tuetaan nuorisotyössä? 

Tällaisiin kysymyksiin törmäsin heti ensimmäiseksi, kun tutustuin Traleen Youth Centerissä nuorisotyöhön.  Sain kuulla, että Irlannin länsirannikolla Kerryn alueella (noin 145 tuhatta asukasta) työskentelee noin 350 vapaaehtoistyöntekijää nuorisotyössä vakituisen 70 henkilön ohella. 

Nuorisokahviloilla ja koulun jälkeisellä toiminnalla on pääpaino, myös koulukäynnin keskeyttäneille on nuorisokeskuksissa ryhmiä, jossa voivat jatkaa opintojaan. Ongelmalähtöinen ja osin aikuislähtöinen ajattelutapa vilahteli puheessa, mutta iso merkitys myös perheiden tukemisessa ja ehkäisevässä päihdetyössä.

Konferenssissa nuorisotyöstä puhuttaessa esiin työntyivät ongelmat, nuorten vaikeudet ja käytös. Suomalainen hyvinvointi ja toimiva koulusysteemi näyttäisivät niittävän mainetta maailmalla, siitä haluttiin tietää ja se aiheutti keskustelua.

”Käytänkin esimerkkimaana esityksessäni Suomea” totesi seminaarin pääpuhuja (skotti) konferenssissa ja kysyi, onko osallistujissa suomalaisia. Olin polleana tassu pystyssä.

Saari on ihanan vihreä ja matka Traleen taittuu mukavissa maisemissa, lehmiä, lampaita, heppoja. Muutama aasikin. Sää vaihtelee hetkessä, kun tuulee, on hyvä olla kiviä taskuissa, ettei lähde lentoon. Irlantilaiset puhuvat paljon ja ovat välittömiä. Ruokakauppaa joutuu etsimään, mutta pubeista ei ole puutetta.

Matkoilla tulee mokailtua. Yhden kerran kävelin ajatuksissani makuupussissaan maassa makaavan ohi, joka tarjosi kuppiaan minua kohti. Tokaisin kohteliaasti ”no thanks” ja olin kuolla ensin häpeään ja sitten nauruun tajuttuani, mitä sanoin. Hm, hyvinvointiyhteiskunnan kasvatilla on vielä paljon opittavaa.

Irlannissa matkaili nuorisotyön yliopettaja Johanna Kuivakangas