Opintoretkellä Eestissä Viljandissa 23.-25.10.2014.

Humakin Jyväskylän TKI:n erikoistumisopiskelijat ja opettajat Johanna Kuivakangas ja Pauliina Lahtinen, muutama Viljandin lukiolainen sekä Urmo Reitav Viljandin lukiossa.

”Environment, where you can learn yourself”

Näin Urmo Reitav, Tallinnan yliopiston nuorisotyön koulutusjohtaja, luonnehti 500 oppilaan Viljandin lukiota, joka avasi uudistetut ovet vuonna 2012.

Millä sanoin luonnehtisin koulua?
Moderni, oppilasmyönteinen, ekologinen, ystävällinen. Ylistävät adjektiivit eivät taida kuitenkaan riittää kertomaan miten hieno ja mieleenpainuva kyseinen koulu on. Vastaavaa ei ole Suomessa vielä nähty. Kaikki ovet ovat auki kaikille. Opettajat, kuraattorit, koulunuorisotyöntekijät ja oppilaat syövät yhdessä, käyttävät samoja vessoja ja makailevat samoilla säkkituoleilla. Luit oikein: makailevat säkkituoleilla. Siellä täällä koulua on tyynyjä, säkkituoleja ja pehmusteita joiden päällä voi opiskella tai keskustella ja makoilla välitunneilla. Mukavaa. Opettajien- ja rehtorinhuoneen ovet ovat aina avoinna kaikille oppilaille ja huoneiden seinät ovat lasisia, kuten suuressa osassa luokkahuoneitakin. Avointa. Oppilaiden ja koulun työntekijöiden hyvinvointiin panostetaan paljon. Kaikki ovat kliseisesti yhtä isoa perhettä. Iloista.

Viljandin lukion sisäänkäynnin väriläiskät.

Opettajainhuoneen sääntö numero yksi: oppilaita ei kritisoida kollegalle. Peukutan. Positiivista. Ilmapiiri koulussa on oppilaiden kertoman mukaan loistava. Oppilaat ovat mukana kaikissa koulun projekteissa ja suunnittelussa. Opiskelua ja oppimista tapahtuu myös yli koulun rajojen, mm. Tarton ja Tallinnan yliopistojen, järjestöjen ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Yhteisöllistä.

Kaikki on automatisoitua ja tieto- ja viestintätekniikkaan on satsattu paljon. Tietokoneita on siellä täällä ja ne ovat oppilaiden vapaassa käytössä ja luokat ovat viimeisen päälle teknisiä. Nettiyhteys on kaikkialla. Opetusta voi tarvittaessa seurata reaaliajassa netin välityksellä kotoakin käsin. Oppimista on joka puolella, myös opettajien oppimiseen ja koulutukseen panostetaan. Ajankäyttö koulussa on joustavaa, kellot eivät täällä soi välitunnin merkiksi.

Opiskelurytmi kulkee seitsemän viikon periodeissa: viisi viikkoa opiskelua, koeviikko ja lomaviikko. Kokeet voi tarvittaessa suorittaa näyttönä tai esim. taideteoksena. Urmo Reitavin mukaan tärkeintä ei ole lopputulos, vaan siihen johtava projekti, kuinka tehdä asioita. Aktiivinen oppiminen on tärkeää.

Teamwork is everything. Muutos yhteisen oppimisen oppimisympäristöön ei ole ollut helppo. Muutosvastaisuutta oli alussa Viljandissa paljonkin mm. koulun modernin ulkonäön takia, mutta nyt eestiläiset arvostavat Viljandissa sijaitsevaa valtion koulua paljon. Niin mekin. Onko tämä tulevaisuuden koulumalli? Toivottavasti.


Tutustu kouluun tarkemmin: http://www.viljandigymnaasium.edu.ee/kodu/
 

Monipuolisessa käytössä olevat pyramidiportaat: oleskeluun, oppitunneilla ja tarina kertoo, että jopa rehtori käy pyramidin huipulla ottamassa päiväunet. ”You learn, step by step.”

Teksti ja kuvat: 
Kati Kanninen
Erikoistumiskoulutuksen opiskelija

Yhteisöllistä pedagogiikkaa kouluihin ja oppilaitoksiin

Tammikuussa 2013 ryhmä monialaisia nuorisotyön, koulunuorisotyön, kasvatus- ja sosiaalialan osaajia aloitti mielenkiintoisen, uuden ja haastavan matkan kohti yhteisöllisen pedagogiikan maailmaa. Uskallamme sanoa, että kaikesta siitä uudesta osaamisesta, ajatuksista ja käsityksistä emme tienneet tuolloin vielä puoliakaan. Onneksemme olimme kaikki täyttäneet ”reppumme” ennakkoluulottomuudella ja uuden oppimisen innolla, sillä matka on ollut huikea yhteisöllinen oppimiskokemus.

Koulutuksen läpileikkaavana teemana on ollut yhteisöllisen toiminta- ja opiskelutavan omaksuminen ja ymmärtäminen. Toisena tärkeänä tavoitteena on ollut oman ammatillisen yhteisöllisen kasvattajuuden herättäminen. Oman ammatillisen identiteetin rakentaminen koulumaailmassa ei ole helppo tehtävä. Silti tänä päivänä koulut ja eri oppilaitokset tarvitsevat paljon ulkopuolista kasvatus- ja ohjausapua työhönsä.

Nuorisotyötä on tehty viime vuosien aikana niin peruskoulussa kuin toisen asteen oppilaitoksissakin. Osa toiminnasta on tehty projektien rahoituksella. Osa nuorisotyöntekijöistä on paikalla kokopäiväisesti, osa päivystysluonteisesti esim. tunnin ajan viikossa tai päivässä. Näyttää kuitenkin sille, että nuorisotyö on tullut koulumaailmaan jäädäkseen.

Yhteisöllisyys, osallisuus, vuorovaikutustaidot ja ryhmätyöskentelyn taidot ovat olleet polttavana keskustelun aiheena koulumaailmassa. Koulu on lapselle ja nuorelle iso osa elämää jo pienestä saakka. Yhdessä tekemisen taidot, vuorovaikutustaidot ja erilaisten tunteiden ilmaisemisen taidot ovat tärkeässä asemassa kouluyhteisössä ja liittyvät olennaisesti sekä parempaan ja laadukkaampaan oppimiseen että osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunteeseen ja näiden tunteiden kehittymiseen. Näitä taitoja voi ja pitää opetella läpi elämän, ja näiden taitojen osaamisesta ja opettelemisesta on tullut yhä tärkeämpää. Niinpä tulevaisuudessa peruskouluissa ja toiseen asteen oppilaitoksissa tullaan tarvitsemaan yhteisöllisyyden osaajia ja ammattilaisia osana koulun moniammatillista yhteisöä.

Yhteisöllisen pedagogiikan vahvuudet koulumaailmassa

Olemme opintojen aikana pohtineet millainen olisi ihanteellinen koulu. ”Ihannekoulussa” sanat turvallisuus, viihtyisyys, yhteisöllisyys, osallisuus, motivoituneisuus ja hyvä ilmapiiri olisivat totta. Kenellä jää aikaa tutustua oppilaisiin ja luoda heihin luottamuksellinen suhde? Kuka koulussa toimii linkkinä nuorten vapaa-aikaan? Missä voisi käsitellä rauhattomuutta, yksinäisyyttä tai kiusaamisen synnyttämiä tunteita? Nuorisotyöntekijän työotteen ”helmi” on nuorten kohtaamisen taito.

Aina nuorisotyöntekijöitä ei osata mieltää lasten ja nuorten kasvattajiksi.  Työn taustalla on kuitenkin aina ollut halu ja pyrkimys kasvattaa ja ohjata nuoria yhteiskunnan arvojen mukaisesti eteenpäin, kunnioittaa jokaista lasta ja nuorta yksilönä. Meidän keskiössämme on myös hyväksyä erilaisuus. Nuorisotyöllä tulee olla selkeät tavoitteet ja päämäärät.

 

Tulevaisuuden koulussa

Koska oletamme, että nuorisotyöntekijän rooli koulumaailmassa tulee kasvamaan, on hyvä tarkastella yhteisöllisen pedagogiikan osaajaa tulevaisuuden koulussa. Paikkana koulu on haastava. Se on vanha, ikiaikainen instituutio. 

Miksi koulut sitten tarvitsevat yhteisöllisen pedagogiikan osaajia? Ryhmäytys on yksi iso ja tärkeä osa-alue, kun rakennetaan hyvää yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä, eli oppilaitosta, jossa kaikkien on hyvä olla. Koulu ja nuorisotyö yhdessä voivat tehdä paljon. Koulunuorisotyöntekijät ovat ryhmähengen ja ryhmäytymisen ammattilaisia. Monissa kunnissa on jo nuorisotoimen ja koulujen yhteistyössä pitämät ryhmäytymispäivät mm. uusille 7.-luokkalaisille sekä aloittaville lukiolaisille. Opettaja mukana tekemässä ja nuorisotyöntekijä ohjaajana, on todettu usein toimivaksi yhdistelmäksi, moniammatilliseksi yhteistyöksi, jota tarvitaan enemmän ja enemmän koulumaailmassa.

Opettaja on ensisijaisesti opettaja. Koulunuorisotyöntekijä on enemmänkin kasvattaja ja ohjaaja, sekä yksilölle että ryhmälle. Tähän kasvattamiseen, ohjaamiseen ja arvomaailmaan palasimme opinnoissa monet kerrat ja peilasimme annettuja tehtäviä ja käytyjä keskusteluja omaan ammattitaitoomme ja tekemisiimme. Maailma muuttuu kovaa tahtia ja sen virran mukana muuttuvat sekä koulu ja nuoret, myös nuorisotyö. Moniammatillinen yhteistyö on tässä muutoksen virrassa paras mahdollisuus selvitä ja auttaa nuoria löytämään paikkansa yhteiskunnassa.

Opittua ja koettua

Erikoitumisopinnoissamme palasimme kaikki juurillemme, eli yhteisöllisen pedagogiikan yhteen perustehtävistä, nuoren kohtaamiseen. Nuoret tarvitsevat aikuista ja aikuisen mallia. Monilta se puuttuu samoin kuin luotettava aikuinen jolle puhua ja joka välittää. Koulun arjessa mukana oleva nuorisotyöntekijä voi olla helpommin lähestyttävä kuin opettaja, rooli on erilainen. Opettajan auktoriteetti tulee osittain instituution rakentamana. Yhteisöllisen kasvattajan auktoriteetti rakentuu luottamukseen, mutta myös vapaaehtoisuuteen, osittain myös tasavertaisuuteen nuoren kanssa. Sen päälle on helppo luoda arkea, mikä helpottaa ja tukee nuoren koulunkäyntiä.

Outi Hakunti
Tomi Nevanperä
Satu Sirén

Kirjoittajat opiskelevat Nuorisotyö koulussa – Yhteisöllisen pedagogiikan erikoistumisopintoja Humakissa Jyväskylässä.

Nuorisotyö tuli jo kouluun

Mitä koulussa pitäisi muuttaa?  Kouluun pääsy sallittu, vastaa Petri Paju.
 ”Kouluun pääsy kielletty, hälyt päällä” räpsähtää samantein screenille. Lause on kirjoitettu capslockit päällä aaneloselle, joka on teipattu Härkälän koulun seinälle. Härkälä on siis kuvitteellinen nimi Etelä-Suomessa sijaitsevalle koululle, jossa Petri ja tutkijakollegansa Tommi Hoikkala viettivät vuoden. Heillä oli tavoitteena ottaa selvää, mitä koulussa oikeasti tapahtuu. Niinpä he pestautuivat ysiluokkalaisiksi ysiluokkalaisten sekaan kokonaiseksi kouluvuodeksi.

http://www.gaudeamus.fi/apinapulpetissa/

Voisiko koulun ovet olla illalla auki? Voisiko se toimia alueen yhteisenä kokoontumispaikkana? Miksi yhteisöllisyydestä pitää puhua sen sijaan että toimittaisiin yhteisöllisesti? Mihin ne kaveri- ja toverisuhteet ja niiden merkitys oikein jäi, kun siirryttiin rinnakkaiskoulujärjestelmästä peruskouluun? Tällaisia kysymyksiä on ilmassa kun istun Vanhalla ylioppilastalolla Apina pulpetissa – kirjan julkistamistilaisuudessa. Hoikkala ja Paju kertovat kirjansa synnyttämistä kysymyksistä ja vastaavat niihin mihin pystyvät. 

-         Mutta hei Petri, meniskö tää läpi; Karhun punaiset lenkkarit, huppari ja Ray Banin lasit. Voisko näillä mennä ysille? Petri arvioi Tommin päästä varpaisiin ja toteaa, että pienellä säädöllä kyllä ja tarkoittanee Helsingin nuorisoasiainkeskuksen logoa Tommin hupparissa. Kumpikin on sonnustautunut asiallisesti huppariin ja se jos mikä on yläkoulun uniformu.

Voiko olla mahdollista, että kuudennen luokan jälkeen siirrytään systeemiin, jossa aineenopettajat käyvät tarjoilemassa oman opetuksensa ja siirtyvät seuraavalla tunnilla seuraavan ryhmän pariin? Mihin katoaa kaikki se sosiaalinen tieto, mikä luokanopettajilla vielä alakoulussa on ryhmästä? 

Tarvittiin kaksi sosiologisetää, jotka lähtivät vuodeksi ysille, jotta saatiin tieto nuorten ryhmän ja yhteisön merkityksestä. Hoikkala muistuttaa Koskenniemen viisaudesta, missä toverisuhteilla on suuri vaikutus myös oppimiseen. Tällainen tuntuu unohtuneen peruskoulussa. Jos tarvitaan ryhmäyttämistä, huudetaan apuun nuorisotyöntekijät. 

Hyvä että huutavat, ajattelen. Mutta olisiko kouluissa suurempikin nuorisotyöntekijöiden mentävä aukko? Sosiaaliset taidot, ryhmässä toimiminen, vertaissuhteet eivät ole itsestäänselvyys, mikä imeytyy ihmiseen suotuisissa olosuhteissa (kuten kouluissa?!), vaan tarvitaan aikaa, läsnäoloa, kohtaamisia, juttelua, kuulemista, ihmettelyä, sanoja, tunteita, puhetta… Tiedon kielen rinnalle tarvitaan taidon kieltä. Pisatutkimukset ovat osoittaneet, että älyä löytyy. Tarvitaan vielä pieni korjausliike, että löydetään koulutyöhön innostus, hauskuus ja yhdessä tekemisen riemu. Sosiaalisesti taitavat nuoret – missä on koulu, josta heitä valmistuu? Olisiko nuorisotyöntekijöiden käärittävä hihat? 

Hei yhteisöpedagogi, se on kouluunmenon paikka. 

 

Johanna Kuivakangas
Kirjoittaja on nuorisotyön yliopettaja Jyväskylän TKI-keskus Akselista