Välähdyksiä Irlannista

Matkailu avartaa sanotaan. Sain kutsun What’s work for young people konferenssiin Dubliniin ja päätin tehdä samalla erasmusvaihdon yhteistyökorkeakoulussamme Traleessa.

Matka alkoi hässäkällä Helsingin-Vantaan kentällä, kun huomasin, että olin ottanut mukaani vanhan passini. Mutta onneksi väliaikainen passi irtosi viidessä minuutissa viereisellä poliisilaitoksella. Mars matkaan siis!

Miten kodittomuus näkyy Suomen nuorisotyössä, onko hyväksikäyttö iso puheenaihe teillä, miten vanhemmuutta tuetaan nuorisotyössä? 

Tällaisiin kysymyksiin törmäsin heti ensimmäiseksi, kun tutustuin Traleen Youth Centerissä nuorisotyöhön.  Sain kuulla, että Irlannin länsirannikolla Kerryn alueella (noin 145 tuhatta asukasta) työskentelee noin 350 vapaaehtoistyöntekijää nuorisotyössä vakituisen 70 henkilön ohella. 

Nuorisokahviloilla ja koulun jälkeisellä toiminnalla on pääpaino, myös koulukäynnin keskeyttäneille on nuorisokeskuksissa ryhmiä, jossa voivat jatkaa opintojaan. Ongelmalähtöinen ja osin aikuislähtöinen ajattelutapa vilahteli puheessa, mutta iso merkitys myös perheiden tukemisessa ja ehkäisevässä päihdetyössä.

Konferenssissa nuorisotyöstä puhuttaessa esiin työntyivät ongelmat, nuorten vaikeudet ja käytös. Suomalainen hyvinvointi ja toimiva koulusysteemi näyttäisivät niittävän mainetta maailmalla, siitä haluttiin tietää ja se aiheutti keskustelua.

”Käytänkin esimerkkimaana esityksessäni Suomea” totesi seminaarin pääpuhuja (skotti) konferenssissa ja kysyi, onko osallistujissa suomalaisia. Olin polleana tassu pystyssä.

Saari on ihanan vihreä ja matka Traleen taittuu mukavissa maisemissa, lehmiä, lampaita, heppoja. Muutama aasikin. Sää vaihtelee hetkessä, kun tuulee, on hyvä olla kiviä taskuissa, ettei lähde lentoon. Irlantilaiset puhuvat paljon ja ovat välittömiä. Ruokakauppaa joutuu etsimään, mutta pubeista ei ole puutetta.

Matkoilla tulee mokailtua. Yhden kerran kävelin ajatuksissani makuupussissaan maassa makaavan ohi, joka tarjosi kuppiaan minua kohti. Tokaisin kohteliaasti ”no thanks” ja olin kuolla ensin häpeään ja sitten nauruun tajuttuani, mitä sanoin. Hm, hyvinvointiyhteiskunnan kasvatilla on vielä paljon opittavaa.

Irlannissa matkaili nuorisotyön yliopettaja Johanna Kuivakangas

Art is a way to build hope

I took part in Mimo Seminar called “The perspectives on young people’s life” at Humak University of Applied Sciences, RDI-Centre of Helsinki. The participants were all around from Finland e.g. from different schools, such as Humak and Keuda. There were also participants from Estonia. 

During the day we had very interesting lectures from different points of view. We heard, for example, about the youth situation in Estonia, about cultural tools in youth work and how to use dance improvisation with young asylum seekers. 

For me, what was interesting, was that many of the lecturers were talking about hope – how art is a way to build hope. And when talking about youth in danger of marginalization, it’s crucial to have hope.

Youth work is trying to help adolescents in the areas where schools can’t. From early childhood there is always competition, is one better than the other. But while doing arts in a group, there is no competition. It’s just about having fun with peers, together.  Arts are also a great way to get to know more about your feelings and emotions.

Music therapist/project director Markus Raivio told us that when he asked what young people with mental health problems wanted the most, the answers were very similar: they wanted to do something meaningful and they didn’t want to be alone. So what youth work needs to do is to give possibilities and responsibility for young people and a safe group where to belong to.

The head of Department of Turku youth services Eeva Roiha was telling us about how affective it is when you are ”learning by doing”. You are a lot deeper in the subject when you involve in the process. Usually, the youth come up with great innovations, when they are not told how to make things. Sometimes all we need is a little trust for the youngsters, and they’ll do great.

After a long but interesting day of many lectures, I couldn’t help smiling. I was left very inspired and full of ideas how to apply these art-based methods in my own work.

Marjo Ylikoski

Civic Activity and Youth Work Student, Humak