tiistai 16. syyskuuta 2014

Intensiivikurssi Nordplus 2014



Kaksi Humakin Tornion kampuksen opiskelijaa Trista Ramberg ja Maisa Ahvonen raportoivat kokemuksistaan kansainvälisellä Nordplus-intensiivikurssilla. Kuvat on ottanut kolmas Tornion kampuksen opiskelija Helena Palenius.

Kansainvälisiin opintoihin suuntautuville opiskelijoille tarkoitettu kokemukselliseen oppimiseen perustuva monikulttuurinen intensiivikurssi oli Pohjoismaisen Nordplus Korkeakoulutus –ohjelman tukemaa koulutusta.

Kurssin sisältö oli erittäin käytännönläheinen ja piti sisällään enimmäkseen seikkailu- ja luontokasvatuksenmenetelmiä.  Intensiivikurssi kesti viikon ja se pidettiin Torniossa toukokuussa 2014. Saimme mahdollisuuden haastatella kahta Humakin opiskelijaa Tornion kampukselta, jotka olivat mukana ohjaamassa intensiivikurssia.
Yhteisöpedagogiopiskelijat Marko Pesonen ja Miro Kukkonen ovat opinnoissaan suuntautuneet seikkailukasvatukseen ja kansainvälisyyteen.  Pesonen ja Kukkonen kuulivat Nordplus intensiivikurssista lehtoriltaan Eeva Mäkelältä, joka toimi tämän vuoden Nordplus-koordinaattorina. ”Meidän koulumme on hyvin aktiivinen kansanvälisissä suhteissa seikkailukasvatuksen saralla, joten koulumme opiskelijoilla on hyvät mahdollisuudet päästä mukaan erinäisiin toimintoihin ja projekteihin” kertoo Kukkonen.

Kaikki kurssin osallistujat olivat Pohjoismaista; Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Islannista; yhteensä viidestä eri korkeakoulusta. Mukana oli parikymmentä opiskelijaa sekä kolme opettajaa.

Kurssin tavoitteena oli työskennellä tehokkaasti monikulttuurisessa ryhmässä ja saada kokemuksia seikkailu - ja luontokasvatuksesta. Opiskelijoiden tulisi ymmärtää seikkailukasvatuksen tavoitteet sekä reflektoinnin merkitys. Kurssin aikana opiskelijoille pitäisi avautua miten toiminnalla edesautetaan kestävää kehitystä. Henkilökohtaisina tavoitteina Kukkonen ja Pesonen pitivät ohjaamisen kehittymistä kansainvälisessä ympäristössä.

Kestävä kehitys seikkailu- ja luontokasvatuksessa
Kukkonen kertoo seuraavasti vastuutehtävistä ”Alkuun meidän tehtävämme oli vastaanottaa vieraat opiskelijat ja esiteillä heille kampuksen alue. Valmistelimme myös "icebreaker" leikkejä kurssin ensimmäiselle päivälle. Meille oli myös jaettu erilaisia vastuutehtäviä kurssin ajalle. Ryhmien sisällä meidän oli myös tarkoitus tuoda esille kestävää kehitystä seikkailu- ja luontokasvatus toiminnassa Suomen olosuhteissa. Esimerkiksi miten luonnossa liikutaan, mitä Suomen luonnosta löytyy ja miten erilaisia luonnonmateriaaleja käytetään hyväksi, mitä luonnosta voi syödä jne.” Pesonen vielä lisää, että osa opiskelijoista suunnitteli vaelluksen, tekivät riskianalyysin sekä turvallisuussuunnitelman.

Pesonen kertoo lyhyesti intensiivikurssin toteutuksesta Tutustuimme muiden maiden nuorisotyöhön ja siihen miten heidän kotimaissaan hyödynnetään seikkailukasvatusta. Harjoittelimme seikkailukasvatuksen pehmeitä ja kovia taitoja. Kävimme lyhyen vaelluksen, kävimme kiipeilemässä, vedimme toisillemme ryhmäyttämis- ja icebreaker-pelejä.
Yhtenä päivänä keräsimme lähimaastosta erilaisia luontoon kuulumattomia roskia ja vastaavaa tavaraa ja kokosimme niistä roska taideteoksen. Joka päivä käsittelimme myös tehtyjä aktiviteetteja reflektoinnin muodossa. Islantilaiset vetivät meille myös oman iltapäivänsä missä tutustuimme heidän kulttuuriin ja maahan erilaisten leikkien muodossa.”

Kurssi opetti ohjaamista ja kansainvälisessä ryhmässä toimimista
Kukkonen pitää kurssin tavoitteiden onnistuneen: ”Nordplussasta jäi paljon käteen. Ennen kaikkea sain työkaluja ohjaajuuteen. Opin paljon itsestäni ohjaajatasolla sekä ryhmän jäsenenä. Pääsin työskentelemään erilaisten ihmisten ja kulttuurien kanssa. Ymmärrän monikulttuurisuuden merkityksen ja osaan käyttää sitä hyödykseni. Sain myös paljon uusia metodeja laukkuuni, kuten leikkejä ja harjoitteita. Varmasti yksi tärkein asia tämäntyyppisissä kursseissa on aina uudet ja unohtumattomat kokemukset, sekä ihmiset joihin sai tutustua.”

Nordplus on hyvä esimerkki siitä, miten taitojaan pääsee toteuttamaan käytännössä. Opiskelijat pitivät tärkeänä maiden ja ihmisten välistä verkostoitumista. Se helpottaa liikkuvuutta maiden välillä, sekä kannustaa näkemään maailmaa. Kukkonen kommentoi: ”Tällaisilla kursseilla oppii viikossa enemmän kuin koulun penkillä kuukaudessa.” Myös Pesosen mielestä toiminnalliset ja monikulttuuriset työryhmät ovat parhaita ja monimuotoisimpia oppimisympäristöjä.

Mahdollisuus johon kannattaa tarttua!

Pesonen ja Kukkonen pitivät kurssin toteutusta onnistuneena. Myös muilta kurssilla olleilta saatu palaute oli hyvää. ”Nordplus oli kokemuksena erittäin positiivinen. Aikaisemmat kokemukseni ovat lähinnä Youth In Action projekteista ja CIMO:n järjestämistä projekteista, joten oli mukava nähdä myös muiden tahojen toimintaa.” Pesonen kertoo. Myös Kukkoselle jäi hyvä kokemus Nordplussasta: ”Toivon, että kansainvälinen toiminta jatkuu aktiivisena osana Humakin opintoja, vaikka Tornion kampus lakkautetaankin. Mikäli kohdallesi tulee mahdollisuus osallistua Nordplussaan tai muuhun vastaavanlaiseen toimintaan suosittelen sitä suuresti, sillä vastaavaa mahdollisuutta ei välttämättä myöhemmin enää tule!”

Teksti: Trista Ramberg ja Maisa Ahvonen
Kuvat: Helena Palenius.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti