Päivääkään
emme vaihtaisi pois, mutta kerrottakoon nyt muutamia Tansanian kummallisuuksia.
Tietyt asiat ja ärsyttävyydet hyökkäävät kimppuumme päivä päivän jälkeen.
Välillä ne naurattavat, välillä kärsivällisyys viedään äärirajoille. Asiat
eivät ole varsin suuria, mutta pyhitetään tämä blogi niiden avaamiselle.
’’No
hurry in Africa’’
Tämä
kaikista hermoja raastavin ja länsimaista täsmällisyyttä vastaan eniten
kapinoiva elämäntapa. Asiana tämä on ollut helppo tiedostaa ja sisäistää, mutta
sen kanssa eläminen on aivan toinen juttu. Kellonajoista kiinni pitäminen on
tuntematonta utopiaa puhumattakaan siitä, että asiat täällä koskaan tapahtuisi
nopeasti. Kärjistetysti tätä kuvaa se, että kun liikumme johonkin paikallisten
ystäviemme kanssa, olemme luoneet tälle oman termin: ’’ Let’s walk like a
normal people’’. Ilman tätä lähes
taianomaista ja matkaa puolet nopeuttavaa lausetta liikkuisimme kuin etanat, se
on pidemmän päälle yllättävän rasittavaa ja vaikeaa. Täällä ei todellakaan ole
kiire mihinkään, ei koskaan. Myös liikkeelle lähtemiseen tulee varata aikaa,
sillä esimerkiksi jos klo 10.00 on sovittu lähtemisaika, niin todellisuus on
lähes poikkeuksetta klo 12.00. Ei poikkeus vaan sääntö, joten ollessasi
täydessä lähtövalmiudessa oikeassa ajassa, ota parempi asento sohvalla ja
mutustele sanoja ’’ No hurry in Africa’’.
Siinä on sitä jotain.
Mzungu – valkoihoinen, Mzungu price – Valkoihoisen hinnat
Tässä
termit, jotka tulevat hyvin tutuiksi jo pian Tansaniaan saapumisen jälkeen.
Missä ikinä liikutkin, kuulet jatkuvaa ’’mzungu’’ huutelua. Niin lapset kuin
vanhemmatkin ihmiset jaksavat aina muistuttaa tällä huutelulla sinua omasta
ihonväristäsi. Usein se on kuitenkin harmitonta huomionosoittamista, mutta on
saanut meidät pohtimaan myös rotuerottelun toista vähemmän puhuttua puolta. Ei
kai se näinkään päin oikein ole? Myös kaupungilla liikkuminen on oma
juttunsa. Vaaleana et saa liikkua
rauhassa ilman, että jatkuvasti joku olisi repimässä kauppaansa sinisilmäisen
ja hölmön asiakkaan toivossa. Se minne paikallinen pääsee ilmaiseksi,
vaaleaihoiset maksavat poikkeuksetta. Lisäksi on myös paikkoja, joissa on
paikallisten hinnat ja erikseen vaaleaihoisten hinnat. Torille on myös turha
mennä ostamaan yhtään mitään ilman paikallista ystävää, paitsi jos haluaa
maksaa itsensä kipeäksi. Vaaleaihoisia
pidetään yleisesti rikkaina, joilla on varaa maksaa mitä vaan mistä tahansa ja
tämän vuoksi kohtaamme päivittäin monenmoista onnenonkijaa. Tottahan se on,
että meillä on enemmän rahaa käytettävissämme kuin keskiverto tansanialaisella.
Yleisesti ajatus kuitenkin on vääristynyt, sillä täällä ei ymmärretä sitä, että
elinkustannukset ovat Suomessa korkeammat kuin täällä. Ei meillä ole varaa
ostaa kauppaa tyhjäksi tai tulla ylihinnoitelluksi päivä päivän jälkeen vaikka
sitä täällä jopa suoraan ääneenkin sanotaan ’’Kun teillä sitä rahaa on..’’ .
Liikenne
ja kulkuvälineet
Liikenne
on kauniisti sanottuna täällä kaoottista. Jalankulkijana etenkin saa olla
erityisen varuillaan, sillä kävelijällä ei käytännössä ole mitään oikeuksia.
Autot tai moottoripyörät eivät väistä tai anna tilaa missään tilanteessa.
Kulkuneuvot liikkuvat, ohittelevat ja pysähtelevät ilman minkäänlaista
logiikkaa. Välillä ajetaan vastaantulevien kaistalla ja välillä voi vähän
oikaista kävelytieltäkin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita näkee jatkuvasti ja
onnettomuuksia sattuu päivittäin. Hyvällä onnella turvavyö saattaa löytyä
kulkuneuvon yhdeltä istumapaikalta. Moottoripyöräkuskit ja kypärä ei myöskään
kuulu samaan lauseeseen. Myös
paikalliset pikkubussit eli daladalat eivät välttämättä täyttäisi suomessa
turvallisuusmääräyksiä: pikkubussiksi muutettu Toyota Hiace, matkustajia kevyet
25 ja ovikin saattaa roikkua poissa paikoiltaan. Mitäpä pienistä, jännitystä
elämään vai miten se meni.
Toisaalta
kyllähän me näitä kaikkia osasimme odottaa, tämä on ollut osa kulttuurin
sopeutumista ja paikallisten tavoille oppimista. Vastapainoisesti on
mielenkiintoista ajatella millaista tansanialaisen olisi sopeutua
järjestelmälliseen ja suorituskeskeiseen yhteiskuntaamme. Yes, it’s hurry in
Finland.
Kiireettömät
terveiset ja hakuna matata,
Carita ja
Ville
Yhteisöpedagogiopiskelijat Carita ja Ville jatkavat raportointiaan Tansaniasta. Tässä blogissa voit seurata heidän matkaansa alusta alkaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti