En tiennyt reilu puoli vuotta sitten missä olisin tammikuussa, tuskin kukaan voi varmasti sanoa sijaintiaan puolen vuoden päähän. Suoritin ylioppilastutkinnon keväällä 2010, eikä suora jatkopaikka uuteen kouluun auennut. Vietin tarkoittamattoman välivuoteni pohtien ja miettien haaveitani tulevaisuudesta. Mikä minusta tulee isona, oli kysymys, johon halusin vastauksen. Ynnäillessäni mahdollisuuksiani tein töitä Keuruun 4H:lla aamupäivätoiminnan ohjaajana. Lasten kanssa touhutessani ymmärsin haluavani tehdä ihmisläheistä ja jollain tavalla kasvattavaa työtä. Sain kuulla nuorisotyöntekijöiltä yhteisöpedagogin laajasta työkentästä erilaisissa järjestöissä, nuorisotilatöissä, lastensuojelussa, palvelukeskuksissa, mielestäni mahdollisuudet kuulostivat rajattomilta!
Viime elokuun alussa sain HUMAKilta kirjekuoren, joka sisälsi hyväksymiskirjeen varapaikalta kouluun. Nyt ainakin tiedän, että minusta tulee yhteisöpedagogi, ja tulen kasvattamaan ansioluetteloani työharjoitteluilla ja tutkintotodistuksella. Äänekosken kampuksen valitsin siksi, että se sijaitsee maantieteellisesti lähellä kotikaupunkiani Keuruuta. Näin ajateltuna en kuluta päivääni turhaan matkustamiseen vaan pääsen nopeasti perheeni ja koirani luo syömään jääkaapin tyhjäksi. HUMAKissa opin kokemalla ja tekemällä, enkä istumalla koko päivää paikallani lukemalla puuduttavaa kirjaa, jota en vain lukemalla pysty sisäistämään.
Reilun puolen vuoden opiskelun jälkeen tuntuu siltä, että päivät ovat menneet hujauksessa, eikä vieläkään ymmärrä päässeensä kouluun. Olen kuitenkin varma siitä, että tämä koulutusohjelma on juuri oikea minun kaltaiselleni aktiiviselle nuorelle, joka perustaa arvonsa ihmisten tasavertaisuuteen ja auttamiseen. Tarkan työtoiveen määrää minulle elämä itsessään kulloisenkin tilanteen ja sattumuksen mukaan. Tulevaisuudessa haluan toimia ammattitaitoisena ihmisenä, joka omaa valmiudet aktiiviseen toimijuuteen erilaisten nuorten parissa.
Teksti: Nadja Mäkelä, 1. vuoden yhteisöpedagogi opiskelija, HUMAK Äänekoski
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti