Alussa oli kyyninen asenne…

Vielä kohtalaisen lyhyen elämäni saatossa on vastaani tullut ja mennyt erilaisia kasvatukseen, ohjaukseen ja johtamiseen liittyviä ilmiöitä, villityksiä ja jopa muodillisia oikkuja. Ismejä, joiden nimeen, etunenässä innovatiiviset yritysjohtajat, myöhemmin oppilaitosjohtajat ja kuntapäättäjät vannovat. Kyyninen, myönnetään, asenteeni tämän päivän villitykseen eli erilaisiin coaching-tekniikoihin ja valmentavaan työotteeseen sekä valmentavaan esimiestyöhön on pinnalla. Tuskaistakin.

Tammikuussa Jyväskylässä Allianssi ry järjestää  Nuori2013-tapahtuman, jossa 50 HUMAK-opiskelijaa saa oppia käytännössä tapahtumatuottamista, markkinointia, viestintää, nuoriso- ja järjestötyötä, monikulttuurisuutta, syrjäytymisen ehkäisyä – kuunnellen, tehden ja arvioiden. Kuvan tunneli johdattaa Nuori2013-tapahtuman vieraat ja tekijät Jyväskylän matkakeskuksesta Jyväskylän Paviljonkiin.

Pääsin mukaan työnantajani järjestämään koulutukseen. Onneksiko? Yritän ponnistaa puhtaalta pöydältä HUMAKin Valmentajakoulutuksessa. Ennakkoasenteeni on nyt tiedossa ja se on, mikä on. Asenteeseeni liittyy niin keskeisesti oma eletty elämä, syntynyt historia. Yllättävää – ehkäpä ei kuitenkaan. Entisenä urheilijana (tosin taso vain paikallinen tai korkeintaan piirikunnallinen), ja osin vielä nykyisenäkin urheilijana (lentopalloa naisten alimmalla sarjatasolla) ja lentopallovalmentajana olen vannonut (ja toistaiseksi vannon) perinteiseen valmennukseen. Ja työelämässä perinteiseen dialogiseen ohjaukseen. En osaa niitä yhdistää. En käsitteinä, en myöskään käytäntönä. Mielessäni ne ovat kaksi toisiaan työntävää, jopa vastakkaista voimaa. Lyhyt perustelu: Minulle meidän naisten lentopallovalmentaja Mikael Paahto (HUMAK-opiskelija muuten) on johtaja, joka sanoo ja päättää ja me naiset tehdään sen mukaan. Valmentaja on Johtaja isolla jiillä, jolta ei turhia kysellä ja jonka päätöksiä ei kyseenalaisteta.

…joka kumpusi vanhoista kokemuksista…

Kahdeksan tuntia opettajuutta ja ohjausta omassa ammattikorkeakoulussa. Humanistisella, toista ihmistä kunnioittavalla ja hänen ainutlaatuisuutta korostavalla sekä yksilön vapauttakin korostavalla asenteella. Sivistyksen, myös sydämensivistyksen kunnioitusta. Kotiin, voileipä, lepoa 10 minuuttia ja siitä suoraan valmentamaan varhaisteinejä, joista osa jo hyvinkin puberteetin vallassa. Fyysisen, mutta myös henkisen kasvun tuska on aistittavissa. Humanistiselle ihmiskäsitykselle ja tässä kohtaan oppimiskäsitykselle tunnusomainen oppilaan ja opettajan keskinäinen ja aktiivinen vuorovaikutus toimii, painopiste valmennuksessa on pelaajan kasvussa ja itsensä toteuttamisessa. Sisäinen motivaatio voi välillä olla isän tai äidin tahto, taito itse asettaa tavoitteet ovat vielä vähäiset. Valmentajana ja erityisesti teknisesti haastavan lentopallon valmentajana behavioristinen oppimisteoria tulee vastaan. Valmentajana näytän mallin ja pelaaja voi toistaa liikettä kunnes hän ja erityisesti hänen kehonsa ja mielensä muistavat sen. Humanistiseen oppimiskäsitykseen kuuluva opettajan, tässä tapauksessa valmentajan rooli ohjaajana, valmentajana ja fasilitaattori ontuu. Pelaajien iästä ja kokemustausta, ehkäpä motivaatiostakin ja jostain muustakin, mitä en osaa tulkita, johtuva taidottomuus itseohjautuvuuteen tulee vastaan. Pyydän: venytelkää. Vastaus: naurua, kikatusta ja hilpeää seurustelua. Jokunen venyttelyliike, mutta eniten lämpenee valmentajan mieli. Mieleen tulee vanha viisaus: Hyvä valmentaja pitää kuria ja kuuntelee. Nyt en enää kuuntele. Nyt pidän kuria. Jo 4½ vuotta lentopalloilevien, keskimäärin 12-vuotiaiden tyttöjen valmentajana arki on joskus muuta(kin) kuin kuuntelua.

ja jossa dialogisuus oli vielä harhaa.

Vapaaehtoistyö voi olla toista kuin palkkatyö. Opettajuus HUMAKissa on antanut useita mahtavia oppimiskokemuksia tilanteista ja prosesseista, joissa on saanut yhdessä ohjattavan kanssa oppia. Niin asiasta itsestään, kuin siitä prosessista, jossa asiaa, substanssia, on viety eteenpäin. Onpa kyseessä ollut oppariohjaus, suuntautumisen projektin ohjaus tai harjoittelun ohjaus, keskiöön nousee taito kuunnella. Vuorovaikutuksellisesti ihanteellinen tilanne mahdollistaa toisen kuuntelun, yhdessä ajatusten tutkimuksen ja luvan ajatella luovasti ääneen. Kysyä ja kyseenalaistaa. Päämäärä tai sen saavuttaminen ei ole keskiössä, vaan itse oppimisen matka. Seuraavaksi työssäni saan olla mukana ainakin kahdessa matkassa.

Konkreettisia ryhmäohjauksen koekenttiä…

Tammikuussa yhdessä 50 HUMAK-oppijan kanssa teemme Nuori2013-tapahtumaa Jyväskylän Paviljonkiin. Dialoginen ohjaus ja dialoginen oppiminen ovat tavoitteenamme. Opimme toisiltamme, allianssilaisita, kaikilta tekijöiltä ja toimijoilta. Olemme silmä tarkkana ja korvat auki. Toivon, että meillä on yhdessä aikaa tehdä prosessiamme. Toivon, että meillä on aikaa antaa ja ottaa vastaan huomiota. Toisen kunnioitus ja arvostus ovat myös toivottavasti humanistisen ihmiskäsityksen ja oppimiskäsityksenkin kautta sisäistettynä. Näitä samoja asioita toivon kokevani myös HUMAKin toisessa matkassa, jossa yhdessä vahvistamme korkeakoulumme markkinointia ja viestintää. Niin sisäistä kuin ulkoistakin. Ulkoisessa viestinnässä keskiössä on uusien opiskelijoiden rekrytointi ja heidän sitouttaminen uuteen oppilaitokseensa. Näitä matkoja, prosesseja, yritän peilata valmentajakoulutuksessa. Hyviä ryhmäohjauksen käytäntöjä niistä ei vielä ole, sillä työ on vasta alkanut, mutta tahto yrittää on olemassa. Ja yhdessä tekeminen keskiössä.

Teksti ja kuva: Maarit Honkonen-Seppälä, lentopallovalmentaja ja -valmennettava sekä valmentajankoulutettava