Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikkö isännöi osana Suomen vuoden 2011 Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajuusohjelmaa Pohjoismaiden ja Benelux-maiden asiantuntijakokouksen, jossa käsiteltiin lapsia ja nuoria koskevia indikaattoreita. Tapaaminen järjestettiin 28.-30.3. Espoon Hanasaaressa ja siihen osallistui virkamiehiä, lapsi- ja nuorisotutkijoita sekä nuorisotyön toimijoita. Tapaaminen oli jatkoa Amsterdamissa marraskuussa 2009 aloitetulle indikaattoriyhteistyölle. Hanasaaren kokouksen tavoitteena oli muodostaa yleiskäsitys indikaattorityön kehityksestä kansainvälisellä, eurooppalaisella, pohjoismaisella ja kansallisilla tasoilla. Lisäksi tavoitteena oli syventää ymmärrystä indikaattoreista ja niiden käytöstä nuorisopolitiikan muotoilussa.
Prosessin taustalta löytyy eurooppalainen pyrkimys tutkimus- ja evidenssiperustaisen nuorisopolitiikan vahvistamiseen. Indikaattorityöskentely pohjaa Euroopan Unionin vuosien 2010–2018 nuorisostrategian kahdeksaan toiminta-alueeseen, joita ovat 1) koulutus ja ammatillinen koulutus, 2) työllisyys ja yrittäjyys, 3) terveys ja hyvinvointi, 4) osallistuminen, 5) vapaaehtoistoiminta, 6) sosiaalinen inkluusio, 7) nuoriso ja maailma sekä 8) luovuus ja kulttuuri. Indikaattorijärjestelmän on tarkoitus kiinnittyä näihin toiminta-alueisiin ja sitä kautta nuorisopolitiikan ytimeen. Euroopan komissio on myös tilannut arvioinnin siitä, miten jäsenvaltiot nykyään käyttävät indikaattoreita kansallisella tasolla nuoria koskevissa asioissa. Arviointi on luettavissa osoitteessa http://ec.europa.eu/youth/pub/pdf/indicators_en.pdf.
Tapaaminen sai pohtimaan, mitä merkityksiä indikaattorityöskentelyllä on yhteisöpedagogien koulutukselle. Yksinkertaistaen indikaattoreissa on kyse lapsia ja nuoria koskevasta tilastollisesta tiedosta; tunnusluvuista, joilla kuvataan lasten ja nuorten elinolojen tilaa ja muutoksia. Indikaattoreita voidaan käyttää sekä suunnitteluun että päätöksentekoon ja seurantaan. Edellisestä johtuen indikaattorit ovat houkutteleva työväline sekä kansanvälisen, kansallisen että alueellisen lapsi- ja nuorisopolitiikan tekemiseen.
Opiskelijoiden parissa tilastolliset menetelmät eivät useinkaan ole olleet yhtä suosittuja kuin laadulliset menetelmät. Pitäisikö tästä ehkä huolestua, mikäli indikaattorit nousevat keskeiseen asemaan nuorisopolitiikassa? Indikaattoreilla kerätyn tiedon merkityksen ymmärtäminen ja sisäistäminen vaatii jonkin verran tilastollista lukutaitoa. Yhteisöpedagogeiksi valmistuvat sijoittuvat työtehtäviin, joissa ei riitä pelkkä suorittavan tason osaaminen, vaan on kyettävä myös ymmärtämään toimialaa ohjaavaa tietoa ja reagoimaan siihen omassa työssä. Pelkkä mekaaninen numeroiden seuraaminen ei kuitenkaan tuota mielekästä lopputulosta. Indikaattoreilla saatua tietoa on myös tulkittava. Tulkinta puolestaan vaatii taitoa lukea yhteiskunnallisia virtauksia ja kulloistakin aikaa sekä oman toimialan syvällistä tuntemusta ja sen toimintamekanismien ymmärrystä. Indikaattoreista tulee merkityksellisiä vasta kun ne liitetään yhteiskunnalliseen tai alueelliseen kontekstiinsa ja nuorisoalan realiteetteihin. Menetelmäopetuksen kielelle käännettynä: on mielekästä tavoitella triangulaatiota tarkastelemalla lapsia ja nuoria sekä tilastollisin että laadullisin menetelmin hyödyntäen samanaikaisesti tutkivaa ja kehittävää työotetta. Tämä puolestaan on osa jokaisen yhteisöpedagogin ammattitaitoa.
Kirjoittaja Merja Kylmäkoski on yliopettaja. Hän osallistui Nordic-Benelux Expert Meeting on Child and Youth Indicators -asiantuntijakokoukseen workshopin “Education, training, employment, entrepreneurship” fasilitaattorina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti