Toimin vapaaehtoisena joensuulaisessa monikulttuurisuusyhdistys JoMoni ry:ssa. Monta kertaa olen ollut tilanteessa, jossa joku yhdistyksen aktiivi on todennut, että tässä olisi oiva harjoittelupaikka esimerkiksi nuoriso- tai järjestöalan opiskelijalle. Käytännössä JoMonin yhteistyö paikallisten oppilaitosten, kuten HUMAKin kanssa on kuitenkin ollut vähäistä. Miksi näin?
JoMoni on siinä mielessä erityinen maahanmuuttajien järjestö, että siinä toimii päättäjinä ja tekijöinä sekä Suomessa syntyneitä että tänne muuttaneita ihmisiä. Se, että mukana on pitempään Suomessa asuneita tarkoittaa, että meillä on keskimääräistä parempi tuntuma suomalaiseen koulutuksen kenttään. Yleensä ottaen maahanmuuttajilla on kuitenkin melko vähän tietoa siitä, mitä esimerkiksi ”yhteisöpedagogit” tekevät tai miten koulujen kanssa tehdään yhteistyötä. Järjestöt tarvitsevat selkokielistä ja helposti saatavilla olevaa tietoa eri koulutusten sisällöistä ja harjoittelukäytännöistä.
Monet maahanmuuttajien järjestöt ovat pieniä eikä resursseja ole paljon. Esimerkiksi JoMonissa ei ole yhtään palkattua työntekijää, mikä hankaloittaa opiskelijoiden ohjaamista. Kuitenkin meillä olisi halua huolehtia hyvin harjoittelijoista ja varmistaa, että he kokevat hyötyvänsä yhteistyöstä JoMonin kanssa. Olisiko mahdollista kehittää tapoja jakaa vastuuta harjoittelijoiden ohjauksesta useampien järjestöjen kesken? Joensuussa toimii HUMAKin opettajien, opiskelijoiden ja monikulttuurisuustyötä tekevien työelämätahojen yhteistyöryhmä. Löytyisikö toimijoiden yhteistyöllä uusia tapoja organisoida opiskelijoiden ohjausta siten, että nekin järjestöt, joilla ei omaa työntekijää ole (ja jotka ehkä juuri sen vuoksi kaipaisivat tukea toimintaansa) voisivat ottaa toimintaansa mukaan harjoittelijoita?
Olen törmännyt ajatukseen, jonka mukaan kansainvälisyys ja monikultturisuus ovat jotain erityisiä taitoja (vähän kuten kielipää), joita ihmisellä joko on tai ei ole. Opiskelija voi ajatella olevansa kiinnostunut monikulttuurisesta toiminnasta ja siksi halukas hakeutumaan harjoitteluun maahanmuuttajien yhdistykseen. Toiminta eri puolilta maailmaa tulevien ihmisten kanssa ei kuitenkaan 2000-luvun Suomessa ole mikään erityinen sektori, jolle hakeudutaan, vaan taitoa kulttuuristen kysymysten ja niihin liittyvän eriarvoisuuden käsittelyyn tarvitaan kaikkialla työelämässä. Siksi monikultturisuustyötä ei kannata jättää siihen erikoistuneiden työntekijöiden erityistaidoksi. Suosittelen kaikkia yhteisöpedagogeja hakeutumaan tilanteisiin, joissa ”kulttuuria” ja ”maahanmuuttajuutta” otetaan haltuun jo opiskelujen aikana. Se säästää vaivaa ja auttaa pärjäämään työelämässä, tekipä sitten töitä kunnassa, järjestössä tai yrityksessä. Uskallan väittää, että ihan missä tahansa.
Kirjoittaja Tiina Sotkasiira on nuorisotutkija ja Joensuun seudun monikulttuurisuus ry:n hallituksen jäsen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti