keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Lasten ja nuorten kunta 2010-luvulla: Missä on yhteisöpedagogin paikka?

Savoy-teatteri täyttyy lapsi- ja nuorisoalan asiantuntijoista tuulisena tiistaipäivänä 22.3.2011. Ilmassa on melkeinpä urheilujuhlan tuntua: Savoyssa on alkamassa hallituksen Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman päätösseminaari. Seminaarin ohjelma on vaikuttava. Päivän aikana on luvassa neljä teemaa: 1) kunnallinen päätöksenteko, 2) koulu, 3) lapset ja nuoret palveluiden käyttäjinä sekä 4) lapset, nuoret ja perheet kansalaistoimijoina. Jokaisessa teemassa on puhujina tutkija, nuori tai lapsi ja ministeri. Nuorten osallisuutta seminaarissa tuetaan chatin avulla. Päivän päätteeksi on luvassa vielä tutkijoiden puheenvuoroja, syöttöjä, ja paneelikeskustelu, jossa tutkijoiden syötöt otetaan kiinni. Seminaari tulkattiin viittomakielelle, mikä saa HUMAKilaisen kuulijan tuntemaan olonsa kotoisaksi.

Yhteisöpedagogien opettajana pohdiskelin, mihin yhteisöpedagogit sijoittuvat seminaarin rakenteen hahmottamassa nuorisoalan kuvassa. Ohjelman perusteella sijoittaminen tuntui vaikealta: Päivän mittaan nuorisotyöntekijät olivat äänessä vain yleisökommenteissa. Heille ei ollut varattu puheenvuoroja seminaarin teemaosioihin eikä heitä ollut paneelissa keskustelijoina.

Päivä lähti pirteästi käyntiin ohjelmajohtaja Georg Henrik Wreden avauspuheenvuorolla. Wrede kertoi meille seminaarin rakennetun tulossa olevan osallisuutta ja demokratiaa käsittelevän kirjan ympärille. Päätin heti hankkia kirjan sen ilmestyttyä. Päivän kuluessa saimme näytteitä kirjasta, sillä teemaosioiden puhujina oli osa kirjan kirjoittajista. Seminaarin punaisena lankana oli demokratia, jota lähestyttiin kunta- ja palvelurakenteen muutosten kautta. Ensimmäisessä osiossa nostettiin esiin Nuorten Ääni -toimituksen ja nuorisovaltuuston ääntä. Kuulimme hyviä esimerkkejä nuorten osallisuudesta ja vaikuttamistaidoista. Nuoret esiintyjät toivat myös hienosti esiin kriittisiä, kehittämistä vaativia asioita. Nuorisotyöntekijöiden tai yhteisöpedagogien roolista tässä nuorten osallisuuden vahvistamisessa ei puhuttu mitään. Päättelin että osallisuuden makuun päässeet ja voimaantuneet nuoret eivät yhteisöpedagogia enää tarvinneet.

Seuraavassa teemaosiossa puhuttiin koulusta. Odotin jännittyneenä nouseeko teemaosiossa esiin kouluissa tehtävä nuorisotyö. Ei noussut. Sen sijaan puhuttiin osallistumisen ja vaikuttamisen taitojen vahvistamisesta yleensä sekä paljon lasten ja nuorten osallisuuden kehittämisestä koulun sisällä; toisin sanoen yhteisön kehittämisestä. Mutta mihin unohtui yhteisöpedagogi?

Päivän kolmannen teeman avasi sossutantoista kertova musiikkivideo. Saimme kuulla lapsivaikutusten arvioinnin olevan vielä lapsenkengissään ja turvallisuuden olevan arvo, jolla voidaan perustella lasten ja nuorten osallisuuden ohittaminen palveluiden tuottamisessa. Ilmassa leijui tarve yhteisöpedagogille mutta taaskaan ei yhteisöpedagogia mainittu. Laitoin toivoni yhteisöpedagogin paikan löytämisestä viimeiseen teemaosioon, jossa käsiteltiin kansalaistoimintaa. Nyt jos koskaan varmasti löytyy yhteisöpedagogin paikka. Ei löytynyt. Sen sijaan kuulimme muun muassa, miten Saksassa nuorisotaloksi tiloja vallanneista nuorista tulee noihin tiloihin nuorisotyöntekijöitä.

Päivän päätteeksi oli paneelikeskustelu, jossa puhuttiin demokraattisesti vinosta Suomesta. Tutkijat syöttivät palloja panelisteille. Koppia otettiin muun muassa lainsäädännöllisestä ohjauksesta ja visioista osallisuuden kehityksestä vuoteen 2018. Odotin edelleen, mistä yhteisöpedagogit löytyvät seminaarin rakentamalta nuorisoalan kentältä. Viimein paneelin kolmanneksi viimeinen syöttäjä päästi minut jännityksestä: ”opettaja ei ole kohtaamisen ammattilainen, sitä varten on yhteisöpedagogi”. Olin saanut vastauksen kysymykseeni!

Kirjoittaja Merja Kylmäkoski on yliopettaja. Hän osallistui 22.3.2011 Helsingin Savoy-teatterissa Lasten ja nuorten kunta 2010-luvulla seminaariin. Seminaarin aineistot ja seminaarimuistio ovat luettavissa politiikkaohjelman sivustolla www.minedu.fi/politiikkaohjelma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti