Brunchilla Kuustosen kanssa

Kun työpöydälleni ilmestyi kutsu DreamBrunchille Helsingin Taidehalliin, mietin, onko tämä joku vitsi. Vai onko tieto tästä hattarapäästä, hiuskuontalostani – minne pikkulinnut voivat hyvin tehdä pesiään näin keväällä – kiirinyt pääkaupunkiin saakka. Otin kutsun täydestä ja tälläydyin paikalle.

Taidehallin ovi on kutsuvasti auki ja sisään suihkii tärkeän näköistä porukkaa. Pienten pöytien ääreen on koottu kokonainen herkkumeri ja kutsuvieraat seisoskelevat pöytien ääressä. Iloinen puheensorina täyttää korkean tilan.

Päivän teemana on Veikkauksen Taloustutkimuksella teettämä tutkimus suomalaisten haaveista. Mistä suomalaiset haaveilevat ja mitä haaveilu ihmisille tarkoittaa. Pilvilinnoja ja hörhöilyä; nyt istun oikeassa seurassa! Saku Tuominen, Anssi Tuulenkylä, Maija-Riitta Ollila ja Mikko Kuustonen muodostavat paneelin, missä haaveilu saa todelliset mittasuhteet. Vaikka 72% suomalaisista haaveilee, vain 12% kertoo haaveensa ääneen.

Aamupäivän aikana alkaa piirtyä suomalainen haaveilun profiili: varaudumme siihen, ettemme vain epäonnistu. Miten tässä voisi mistään haaveilla, kun kaikki on niin vaikeaa. Miten voisi tehdä toisin tai uudella tavalla, jos ei ole olemassa arviointityökalua siihen. Kun pitää keksiä työstä energisoivia elementtejä, työyhteisöt hiljenevät, edes toimelias sparraaja ei onnistu virittämään puolessa tunnissa yhteisöä innostuksen valtaan. Kun etsitään liikuntahallille inspiroivaa nimiehdotusta, nimeksi tulee lopulta Liikuntahalli. Suomalaisesta kansantanssista puuttuvat soolo-osuudet. Kun muualla ravintolat ovat restaurantteja, missä siis sana rest, lepo, niin Suomessa sana johdetaan ravinnosta. Ja lopulta, hyvänkin haaveen voi palauttaa lähtöruutuun, siis nujertaa, kysymällä: onko tämä nyt realistista?

Vastapainoksi panelistit laukovat kilvan lauseita, joita kirjoitan muistikirjaani: Jos haluaa olla pidetty, ei uskalla epäonnistua. Ei ole epäonnistumisia, on vain kokeiluja. Ja jos kokeilee riittävän paljon, joskus on myös todennäköisesti onnistuttava. Suunnitelmallisen kehittämisen paradigmasta voisimmekin siirtyä kokeilevaan paradigmaan.  Haaveilun ja arjen välinen kuilu on rohkeuden mittainen.

Lopuksi Mikko Kuustonen kertoo, että hän eli lapsuutensa kaivostyöläisperheessä, missä oli viisi lasta. Ei levysoitinta. Kun hän kertoi haaveilevansa laulamisesta, hänen isänsä, sodan käynyt mies, ei kysynyt onko se realistista, vaan hitsasi noin 160 kiloa painavan mikkitelineen.

Humak on siirtymässä kesän jälkeen uuteen aikakauteen. Ihmisen suurin haave on yhteisö. Haaveistaan ja unelmistaan kiinni pitävä, niitä ruokkiva ja yhdessä toteuttava yhteisö – siinäpä vasta haavetta! Unelmien kesää kaikille!

Johanna Kuivakangas

Kirjoittaja on TKI Humak Akselissa toimiva lehtori

Touhukas vieras Virosta

Niin niin, mutta mitä mieltä sinä olet? Hän nojaa kyynärpäätään pöytään ja napittaa silmiin opiskelijaa. Mitä olet mieltä, what’s your opion, tämän kysymyksen saivat opiskelijat kuulla monta kertaa maanantaina iltapäivällä. 

Olimme saaneet Urmo Reitavin kylään Jyväskylään tutustumaan yhteisöpedagogien tulevaan kampukseen. Kulttuurituottajilla oli taide aiheena, ja Urmo toi mukanaan tuulahduksen nuorten taidekäsityksistä ja kulttuurista Virossa. Opetustyylinä on selkeästi dialogi. Kysymyksiä ei kysytä vain kysymisen vuoksi, vaan ajatuksena on aito keskustelu, oman ajattelun kehittäminen yhdessä muiden kanssa. 

Urmo on nuorisotyön lehtori Tarton yliopistossa (Viljandi Kultur Academy). Hän opettaa myös yhteiskuntaoppia lukiossa ja tekee järjestö- ja vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten asioiden parissa. Urmon tavoite Erasmus-lehtorivaihdossa oli tutustua Jyväskylän kampukseen ja keskustella opiskelijoiden kanssa. Lisäksi hän halusi tutustua koulussa tehtävään nuorisotyöhön. Uusiutuva koulu ja nuorisotyö –hankkeen projektityöntekijä Paulina Lahtinen oli järjestänyt Konnevedelle mainion mahdollisuuden tutustua hankkeeseen, paikalliseen nuorisotyöhön ja pienen kylän toimintaan.

Mitä tapahtuu kansainvälisten vieraiden kanssa silloin, kun he eivät opeta kampuksella tai vieraile tutustumassa paikallisiin hankkeisiin?  Kansainvälinen työkaveruus ei juuri eroa kotimaisesta työkaveruudesta. Kieli voi olla eri, tavat ja tapaamisten rytmi vähän toinen. Mutta lopulta kyse on kuitenkin yhteisistä kiinnostuksen kohteista ja rinnakkain tekemisestä toisiaan tukien.

Urmon toive oli, että hän ehtisi myös  istuttaa kesäkukkia ja kuunnella suomalaista musiikkia. Näkisi järviä ja luontoa. Yksinkertaisinta oli toteuttaa toiveet majoittamalla vieras kotiin, lämmittämällä sauna ja ajelemalla sunnuntaipäivänä järvisuomea ristiinrastiin.

Keskiviikkona Urmo olikin jo kouluttamassa Tallinnassa ministeriön henkilökuntaa. Hän kertoi käyttävänsä koulutuksessaan legoja apuna. Samana päivänä hän sai tiedon, että hänet oli asetettu ehdokkaaksi Vuoden paras opettaja Virossa –kilpailuun.

Urmon ajatuksia voi lukea tänä vuonna myös Nuorisotyölehden tulevissa numeroissa.

Jutun laati lehtori Johanna Kuivakangas, joka työskentelee TKI-Humak Akselissa Jyväskylässä ja toimi Urmo Reitavin paikallisoppaana Keski-Suomessa.

Somesta voi pudota samalla lailla, kuin puustakin

”Hei älä kiipeä sinne puuhun! Putoat vielä!”

”Ei kuule ei niitä tulitikkuja käteen ollenkaan! Annapas kun isi tekee”

Tunnistitko itsesi? Myönnä vaan. Nyt mietit mielessäsi: mutta kun minulla oli kiire, oli helpompi tehdä itse, en halua että lapseeni sattuu, miten paljon minuun sattuisi jos tippuisin, kaatuisin, löisin pääni, saisin haavan, polttaisin sormen, itkisin, pahoittaisin mieleni..

Helsingin Sanomissa (13.5.2013) Jani Kaaro kirjoittaa kolumnissaan ”sääntöilijöiden yhteiskunnasta”. Siis meistä, suomalaisista. Kaikkeen tuntuu olevan sääntö, normi tai laki. Mikä on sopivaa, turvallista ja riskitöntä. Ennaltaehkäisemme, turvaamme, teemme etukäteen suunnitelmia vaarojen välttämiseksi. Myös jokainen vanhempi ja huoltaja haluaa suojella lastaan onnettomuuksilta, haavoilta, itkuilta ja raivolta kun jokin ei onnistu ja menee pieleen.

Tämän päivän nuoret elävät monipuolisissa kasvuympäristöissä. Perinteisiä ympäristöjä ovat koti, koulu ja harrastukset. Lisäksi entistä enemmän aikaa vietetään kaupallisissa ympäristöissä kuten liikenneasemilla ja kauppakeskuksissa sekä erilaisissa verkkoympäristöissä.

Miksi huolehtimisen, turvaamisen ja suojelemisen kulttuuri ei yletä virtuaalisiin kasvuympäristöihin samalla tavoin kuin tuttuihin ja perinteisiin? Miksi suojelemme lapsiamme ja nuoriamme loukkaantumisilta ja satuttamisilta leikkien ja harrastusten parissa, kun samaan aikaan emme kiinnitä huomiota tarpeeksi siihen, että yläkouluikäinen viettää koko päivänsä tavalla tai toisella sosiaalisissa medioissa, keskustelupalstoilla ja nettiyhteisöissä? Vaikka lasten ja nuorten kanssa toimivat ovat kiinnittäneet paljon huomiota mediakasvatukseen, kriittisen medianlukutaidon opettamiseen ja nuorille ja lapsille sopivien verkkoympäristöjen kehittämiseen, on työtä vielä paljon tehtävänä.

Kaaron mukaan (HS 13.5.) riskittömyys tappaa luovuuden ja oppimisen. Sen sijaan, että kieltäisimme lapsiltamme ja nuoriltamme riskipaikat onnettomuuden pelossa, voisimme opettaa heitä tekemisen kautta kiipeämään, käyttämään tulitikkuja, ajamaan pyörällä ja kaatumaan turvallisesti. Voisimme todeta, että vahinkoja sattuu ja kannustaa yrittämään uudelleen. Tämän jälkeen voisimme yhdessä iloita onnistumisesta ja luottaa siihen, että lapsi on oppinut jotakin mistä on hänelle hyötyä. Sen sijaan, että tekisimme itse, voisimme antaa lapsen ja nuoren tehdä ja kokea.

Saman ajattelun toivoisi ulottuvan myös virtuaalisiin kasvuympäristöihin. Sen sijaan, että kieltäisimme, torppaisimme ja rajaisimme, voisimme yhdessä harjoitella, kokeilla ja oppia sellaiset netinkäyttötaidot, että lapsi ja nuori selviää elämästä ja sen tuomista vastoinkäymisistä, myös virtuaalimaailmassa. Samalla oppisimme itse ymmärtämään lapsen maailmaa ja nuoren reviiriä.

Tämän päivän nuoret eivät ’käytä’ Facebookkia,  he ’ovat’ siellä.  Se on heidän elämäänsä ja meidän tulisi olla siitä yhtä kiinnostuneita kuin pihapeleistäkin, olimme me siitä mitä mieltä tahansa.

http://www.nuortenpalvelu.fi/Kasvatus_kannattaa-kampanja

Kirjoittajat:

Joensuun Nuorten palvelu ry

Anniina Löytönen

Annu Jantunen

Preventiimin tutustumismatka Tukholmaan

Preventiimi matkusti 23.-25. huhtikuuta 2013 Tukholmaan tutustumaan Ruotsissa tehtävään nuorisoalan ehkäisevään päihdetyöhön ja tapaamaan alan toimijoita. Vuosittain toteutettavat matkat ovat osa Preventiimin toimintaan kuuluvaa lähialueyhteistyötä. Matkalla oli mukana 18 preventiimiverkostoon kuuluvaa toimijaa niin kunnista, oppilaitoksista kuin järjestöistäkin.

C.A.N – Centralförbundet för alkohol- och narkotikaupplysning

Matkan ohjelma Tukholmassa toteutettiin yhteistyössä C.A.N.in (Centralförbundet för alkohol- och narkotikaupplysning) Anna Ranisen kanssa ja yhteistyö toimi oikein hyvin.

Ensimmäisen päivän (23.4) vietimme C.A.N.in tiloissa, jossa saimme kuulla tietoa heidän toiminnastaan, tutkimuksistaan sekä nuorten päihdeasenteista ja päihteiden käytöstä. C.A.N.in toiminta oli hyvin vaikuttavaa ja heillä on vahva valtakunnallinen asema Ruotsin ehkäisevän päihdetyön kentällä. Heidän tehtävänsä on mm. laajojen kyselytutkimusten avulla seurata Ruotsin päihdetrendejä ja nuorten päihteiden käyttöä. C.A.N.illa on myös (tiettävästi) laajin päihdetietouteen keskittyvä kirjasto, joka kieltämättä oli melko vakuuttava. Lisätietoja C.A.N.ista voi käydä lukemassa osoitteessa www.can.se

Sollentuna

Toisen päivän aamupäiväksi matkustimme junalla Sollentunan kuntaan, jossa Annukka Leisti esitteli meille heidän kuntansa palveluita ja malleja, joita heillä toteutetaan nuorten ehkäisevän päihdetyön tiimoilta. Oli mielenkiintoista kuulla miten vakavarainen kunta toteuttaa ehkäisevää päihdetyötä. Yksi mielenkiintoinen kampanja oli esimerkiksi Tänk om!, jolla pyritään herättelemään vanhempia nuorten päihteiden käytön suhteen. Kampanja löytyy osoitteesta www.tänkom.nu (kampanjan kuvaus löytyy myös suomeksi ylälaiden other languages –linkin kautta).

STAD 

Iltapäivällä pääsimme tutustumaan STADin toimintaan. STAD tutkii ja kehittää ehkäisevää päihdetyötä testaamalla ja arvioimalla erilaisia ehkäisevässä päihdetyössä käytettyjä menetelmiä. STADilla on myös omia kampanjoita ja toimintamalleja. STADissa kuulimme kolmesta eri mallista:

1)   Vastuullisen alkoholitarjonnan ohjelma keskittyy kouluttamaan ravintolahenkilökuntaa vastuulliseen alkoholin myyntiin. He tiedottavat ja kouluttavat mm. yökerhojen ovimiehiä ja myyntihenkilökuntaa tunnistamaan päihtyneen ihmisen ja puuttumaan tilanteeseen. Tästä mallista löytyy lisätietoa ainakin osoitteesta http://www.krogarmotknark.se/site/

2)   Student 13 –kampanja pyrkii vähentämään väkivaltaa ja humalajuomista opiskelijajuhlissa, joita tulevat ylioppilaat järjestävät Tukholman alueella pitkin kevättä. Ohjelma tarjoaa tietoa nuorille ja juhlien järjestäjille, järjestää valvontaa juhlapaikoille ja tekee yhteistyötä juhlia järjestävien tahojen kanssa.

3)   100% ren hårdträning –malli keskittyy dopingin käytön ehkäisyyn ja kampanjoi nuorten parissa, kuntosaleilla tarjoamalla tietoa ja lähestymällä asiaa positiivisesti, ei saarnaamalla aineiden käytöstä. Lisätietoa sivulta http://www.prodis.se/medverkande/stockholms-l%C3%A4n

Alcohol and Drug Prevention among Young

Kolmantena päivänä palasimme C.A.N.in tiloihin, jossa ensimmäiseksi kuulimme Baltian alueen yhteisestä projektista nimeltä Alcohol and Drug Prevention among Youth (ADPY). Projektissa luotiin mukana olleiden maiden (Ruotsi, Venäjä, Islanti, Norja ja Liettua) kuntiin kuntakohtainen päihdestrategia/ohjeistus kartoittamalla ensin alueen tarpeet, resurssit ja haasteet ja sitten tarjoamalla heille selkeitä toimintamalleja.

Tyttöjen päihdetyöhön keskittyvä naistenjärjestö

Viimeisenä kuulimme vielä Leena Harakea KSANista, joka on ruotsalainen päihdetyöhön keskittyvä naistenjärjestö. Leena puhui erityisesti tyttöihin kohdistuvasta ehkäisevästä päihdetyöstä. KSANilla on Bella-projekti, joka keskittyy tyttötyöhön ja jolla on myös kansainvälinen verkosto. Lisätietoa KSANista löytyy osoitteesta www.ksan.se

Matkan aikana saimme hyvän ja monipuolisen kuvan Ruotsissa toteutettavasta ehkäisevästä päihdetyöstä. Ruotsissa nuorten päihdeasenteet ovat muuttuneet vuosien aikana hyvin suotuisiksi ja päihteiden käyttö nuorten parissa on vähentynyt, vaikka ongelmia yhä onkin. Monessa mielessä tuli tunne, että Ruotsissa tilanne on monilta osin hyvin samankaltainen kuin Suomessa ja haasteet ovat samankaltaisia ja voisimme epäilemättä oppia paljon toisiltamme. Matkan aikana luotiin paljon hyviä kontakteja Tukholman toimijoihin ja saatiin hyviä ideoita ja virtaa oman työn toteuttamiseen.

Kiitos kaikille matkalla olleille!

Lisätietoa matkasta ja Preventiimin kansainvälisestä toiminnasta 

Elsi Vuohelaiselta 

elsi.vuohelainen@humak.fi. 

Preventiimin www.sivut

Nuorisotyö kohtaa kirjastomaailman

Kaksi HUMAK:in yhteisöpedagogi opiskelijaa Tuomas Rapp ja Saara Makkonen lähtivät koulutyönään mukaan ELY-keskuksen rahoittamaan Palokan aluekirjaston hankkeeseen, jossa luodaan uudenlaista nuorisoystävällisempää kirjastomallia. 

Heidät palkattiin Palokan aluekirjastolle nuorisotyöntekijöiksi ja työtehtäviin on kuulunut kirjaston kehittäminen nuorisoystävällisemmäksi yhdessä henkilökunnan kanssa, kirjaston työntekijöiden koulutus kohtaamaan nuoria, verkostoituminen paikallisten opetus- ja nuorisopalveluiden kanssa ja keskeisimpänä nuorten kohtaaminen ja heidän kanssaan yhteistyössä uuden kirjastomallin suunnittelu. Työtehtäviin on kuulunut kyselyjen tekemistä, laputusta, peliturnausten toteutusta ja nyt suunnitteilla on ohjelmaa tulevalle mediaviikolle ja harrastepäivälle. Opiskelijat toimivat hankkeessa marraskuusta 2012 maaliskuuhun 2013 saakka.

Rapp ja Makkonen eivät olisi ikinä uskoneet päätyvänsä kirjastoon tekemään sosiaalisen vahvistamisen käytäntöjä kehittävän projektin harjoittelua. He ottivat kuitenkin haasteen vastaan ja päättivät lähteä kokeilemaan kykyjänsä aivan uudenlaisessa toimintaympäristössä. He pitävät kirjastoa hyvin mielenkiintoisena ja haastavana työpaikkana nuorisotyöntekijälle, koska nuorisotyön tuleminen osaksi kirjastoja on hyvin uutta Suomessa ja valmiita toimintamalleja ei entuudestaan hirveästi löydy. He pitävät tärkeänä, että juuri nuoret saadaan mukaan kehittämään kirjastoa, koska he ovat tulevaisuudessa tärkein kohderyhmä kirjastopalveluille. Yhteisöpedagogiopiskelijoiden mielestä myös verkostoituminen paikallisten nuorisoalan toimijoiden kanssa on tärkeää kirjastolle, koska heidän avullaan päästään kohtaaman juuri ne nuoret, jotka eivät ole vielä löytäneet kirjaston palveluja omakseen. Rapp ja Makkonen kannustavatkin opiskelijoita tarttumaan uusiin haasteisiin ja hyppäämään välillä itselleen tuntemattomaan työympäristöön oppiakseen uutta.

Saara Makkonen ja Tuomas Rapp ovat suorittamassa sosiaalisen vahvistamisen käytäntöjä kehittävää projektia Palokan aluekirjastolla. He ovat kolmannen vuoden yhteisöpedagogi- opiskelijoita Äänekosken kampukselta.

Teksti ja kuva: Tuomas Rapp ja Saara Makkonen